Image Alt

kansallispuisto Tag

Kesäkuun kolmas oli yksi elämäni parhaita päiviä. Odotin Alaskalta paljon, mutta se antoi vielä enemmän. Tätä matkan upeinta päivää on vaikea pukea sanoiksi, koska ne eivät riitä. Kuvat kertovat paljon, mutta eivät silti riittävästi. Päivä oli uskomaton. Se oli kuin suoraan Avara Luonto -dokumentista. En tiennyt

Aika: Joulukuun loppu 2012 Paikka: Rio de Janeiro, Brasilia Kaikilla suosituilla turistikaupungeilla on ne omat must-see paikkansa. Riossa yksi näistä on kaupungin hyvin tunnettu symboli - Corcovado-vuorella seisova kristus-patsas. Riossa vieraillessa patsasta ei voi olla näkemättä. Se näkyy kaupungissa melkein mistä tahansa suunnasta. Usein tosin enemmän tai

Pitkäaikainen haaveeni on toteutumassa! Me lähdetään Afrikkaan safarille! Olen aivan täpinöissäni, vaikka matkaan on vielä aikaa useampi kuukausi.  Niin pitkälle kuin muistan, olen aina haaveillut safarimatkasta Afrikassa. En oikeastaan ymmärrä miten emme ole sellaisella aiemmin käyneet. Olen kai aina ajatellut, että Afrikka ei ole se helpoin manner omatoimimatkailulle ja valmiit

Aika: 30.5.2014 Paikka: Glacier National Park, Alaska Oli se päivä, jota monet olivat niin kovasti odottaneet. Olimme kuulleet edellisenä iltana monien keskustelevan tästä päivästä ja pitävän sitä risteilyn kohokohtana. Saapuisimme Glacier Bayn kansallispuistoon ja näkisimme jäätiköitä. Etenkin yksi tulisi olemaan ylitse muiden ja sen eteen laiva parkkeerattaisiin tunniksi.

Caymansaaret tunnetaan veroparatiisina. Onhan saarilla enemmän rekisteröityneitä yrityksiä kuin asukkaita. Me löysimme saariryhmän saarista suurimmalta, Grand Caymanilta, myös muunlaisen paratiisin. FAKTAT: Aika: 27.2.2014 Paikka: Grand Cayman, Caymansaaret (Karibian risteilyn yhteydessä) Fiilis: Huippulukemissa Minulla ei ollut suuria odotuksia Caymansaarten suhteen. Se ja Cozumel vaikuttivat etukäteen kaikkein vähiten kiinnostavilta ja Belize ja

16.2. Tämä oli se päivä, jota etenkin Tomi oli odottanut kauan. Machu Picchu on ollut pitkään hänen bucket listallaan. En voi väittää, etten olisi ollut itsekin innoissani.  Matkaillessa olen oppinut huomaamaan, että ihmiset eivät turhaan matkusta katsomaan tunnettuja nähtävyyksiä, vaan kyllä ne yleensä ovat oikeasti sen

Olimme todella vaikuttuneet käytyämme edellisenä päivänä Brasilian puolen putouksilla. Olimme suunnitelleet menevämme seuraavana päivänä Argentiinan puolelle putouksille. Tomi ryhtyi kuitenkin epäröimään olisiko siellä enää mitään uutta nähtävää. Mehän olimme periaatteessa nähneet jo koko alueen Brasilian puolelta. Olin kuitenkin hyvin ehdoton sen puoleen, että menisimme myös Argentiinan

  Hotellimme sijaitsi aivan Iguazun kansallispuiston tuntumassa. Pakkasimme reppuihin juomapulloja ja lähdimme aamupalan jälkeen kävelemään puiston portille. Matkaa oli ehkä 500 metriä. Ohitimme matkalla kirkon, muutaman myyntikojun, hostellin ja lintupuiston. Muuta tuossa ihan lähellä ei sitten taidakaan olla. Iguassun putoukset on suosittu turistikohde ja portilla oli useita

22.9.2013 Heräsimme jo toisena aamuna Banffin raikkaassa vuoristoilmassa. Edessä olisi 850 kilometrin matka Vancouveriin. Emme kuitenkaan aikoneet ajaa sitä yhden päivän aikana, koska matkalla olisi paljon nähtävää. Varasimme ennen matkaan lähtöä motellin puolesta välistä eli Kamloops -nimisestä kaupungista. Tässä kartassa näkyy millaisesta matkasta on kyse. Melko paljon

20.9. Saavuimme Calgaryyn myöhään edellisenä iltana Glarienin kansallispuistossa vietetyn päivän jälkeen. Tomi lähti aamulla aikaisin harrastuksensa pariin eli spottailemaan lentokoneita. Minä jäin tyytyväisenä hengailemaan hotellille. Edeltävä viikko oli ollut melko raskas, kun olimme olleet liikkeellä aamusta iltaan, joten rentouttava aamupäivä hotellilla kirjaa lueskellen ja netissä surffaillen tuli

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on