Afrikkaan järjestetylle safarille – neljä hyvää vaihtoehtoa
Suurin osa, etenkin ensimmäistä kertaa Afrikkaan safarille lähtevistä haluaa järjestetylle safarille. Me olemme aloittaneet safareilla käymisen omatoimisafarista, joka onnistuu helposti Etelä-Afrikassa. Monet myöhemmin koetut, järjestetyt luksustason safarit ovat sen sijaan tarjoilleet puolestaan aivan erilaisia kokemuksia ja olemme nauttineet niistä täysillä. Niiden hyviä puolia on turvallisuus ja
Silloin kun safarilla pelotti
Marraskuun Afrikan reissu kutkuttelee jo kivasti takaraivossa, enkä millään malttaisi odottaa, että pääsen taas safarille. Sitä odotellessa on kuitenkin pakko myöntää, että joskus on safarilla vähän jännittänytkin. Viime vuoden Tansanian reissulla jopa pari kertaa. Pelottavat leijonat Ollessamme safarilla Botswanassa, samaan safariautoon kanssamme kiipesi nuori brittiläinen toimittaja. Hän kertoi,
Safarionnellisuus
Materia saattaa tuottaa hetkellista onnellisuutta, mutta se on nopeasti ohi menevää. Sen sijaan matkustamisen ja sitä kautta saatujen kokemusten on todettu tuovan pidempikestoista onnellisuutta ja voin henkilökohtaisesti allekirjoittaa sen todeksi. Voin olla äärimmäisen kiitollinen lukuisista matkoista, mutta suurinta nautintoa on aina tuottanut villieläinten näkeminen luonnossa. Parasta
Venesafarilla virtahepojen ja krokotiilien keskellä
Matkamme mahdollisti blogiyhteistyön merkeissä Turkish Airlines, Rantapallo ja Asilia Africa Meille on kertynyt safarikokemuksia jo monesta eri maasta ja toisista maista jopa useampaan otteeseenkin. Venesafarilla emme olleet kuitenkaan koskaan aiemmin käyneet ennen marraskuista Tansanian reissua. Siellä vietimme useamman päivän Selousin luonnonsuojelualueella Asilia African vieraina. Safariauto jäi parkkiin
Dar es Salaam – Tansanian miljoonakaupunki
Yhteistyössä Turkish Airlines ja Rantapallo Halusimme nähdä miltä Dar es Salaam näyttää. Millainen on tuo elämää kuhiseva yli neljän miljoonan asukkaan afrikkalainen kaupunki. Jälkikäteen en voi sanoa, että olisimme nähneet kaupungin. Ajoimme sen läpi taksilla ja näimme ihmispaljouden, köyhyyden, tienvarsikauppiaat, ruuhkat, rähjäiset talot ja uudet rakennukset. Näimme
Vuokra-autolla Sansibarin villissä liikenteessä ja uhanalaisia eläimiä
Matkamme mahdollisti blogiyhteistyön merkeissä Turkish Airlines ja Rantapallo. Meillä oli etukäteen melko hatarat mielikuvat Sansibarista. Koska se tuntui olevan Tansanian paratiisimainen lomasaari, oletuksena oli, että se olisi melko turistinen. Kuinka väärässä me olimmekaan! Sansibar on vielä hyvin kehittymätön ja selvästi "real Africa". Ei tarvitse pelätä, että siellä
Rantalomailua Sansibarilla – Melia Zanzibar Osa 2
Yhteistyössä Melia Zanzibar, Rantapallo ja Turkish Airlines Kun kastelin varpaat mereen Melia Zanzibarin oman Gabi Beachin rannassa, oli ensimmäinen tunne hämmennys. Tuntui kuin varpaiden alla ei olisikaan hiekkaa lainkaan, vaan jotain pehmeää ja upottavaa. Hiekka oli niin hienoa, ettei se tuntunut hiekalta ollenkaan. Sansibarilla oli kuuma, muttei
Melià Zanzibar – resorttielämää Tansaniassa Osa 1
Yhteistyössä Melia Zanzibar, Rantapallo ja Turkish Airlines Mitä sinulle tulee mieleen Sansibarista? Tansaniasta yleisemmällä tasolla tulee suurimmalle osalle ensimmäisenä mieleen safarit. Niistä Tansania on maailmankuulu, eikä turhaan. Mutta on Tansanialla myös reippaasti rantaviivaa ja ihan oma lomasaari, nimittäin Sansibar. Pelkäsin etukäteen saaren olevan jo liian turistinen, mutta
Luksustelttailua Tansaniassa Asilia African tyyliin
Matkamme mahdollisti blogiyhteistyön merkeissä Turkish Airlines, Rantapallo ja Asilia Africa On helppoa löytää sisäinen telttailijansa, jos teltassa on oma kylpyhuone ja kunnollinen sänky. Glamping on tämän päivän juttu ja minäkin olen löytänyt sisäisen telttailijani. Oikeat retkeilijät, älkää nyt suuttuko. Ymmärrän vallan mainiosti, ettei näillä Afrikan safareiden hulppeilla luksusteltoilla
Selous on kaunis ja harvoin vierailtu safarikohde Tansaniassa
Neljä kertaa Serengetin kokoinen, kaksi kertaa Belgian kokoinen, Unescon maailmanperintökohde ja Afrikan suurin luonnonsuojelualue. Sitä on Selousin luonnonsuojelualue. Näiden faktojen pohjalta tuntuu käsittämättömältä, ettei juuri kukaan ole kuullut siitä. Sille on kuitenkin syynsä. Verrattuna tunnettuihin pohjoisen Tansanian puistoihin, on Selous harvoin vierailtu ja sen rajojen sisäpuolella