Image Alt

Star Clippers Tag

Yhteistyössä Star Clippers Matkustajien lukumäärän pysytellessä 100 matkustajan molemmin puolin, on mahdollista tehdä risteilystä aivan erilainen kokemus kuin suurilla, tuhansia matkustajia seiniensä suojiin nielevillä laivoilla. Star Clippers on rento ja tuttavallinen. Henkilökunta oppii viikon aikana tuntemaan sinut, osa muistaa jopa nimesi, hyttisi ja lempijuomasi. Tunnelma laivalla on

Yhteistyössä Star Clippers Edellisessä postauksessa kerroin, ettei Star Clippersin risteilyt välttämättä ole niitä kaikkein sopivimpia lapsiperheille, mutta kenelle ne sitten sopivat? Sanoisin, että kaikille, jotka haluavat tuntea raikkaan merituulen kasvoillaan ja nauttivat merellä olosta ja uusiin paikkoihin tutustumisesta, mutta eivät välitä suurista risteilyaluksista. Kyselin nimittäin vähintään kymmeneltä

Yhteistyössä Star Clippers Palasimme  keskiviikkona kotiin Karibian risteilyltä. Tämä oli meille kolmas Karibian risteily ja on todettava, ettei Karibia kohteena pettänyt tälläkään kertaa. Aiemmin olemme risteilleet tuolla turkoosien vesien äärellä suuremmilla risteilyaluksilla, joten oli hauska kokea tällä kertaa Karibian risteily Star Clippersin purjelaivan kyydissä. Risteilyt ovat aina

Pakkaset paukkuu, iho kuivuu ja töitä on ihan pirusti. Loma lämpimässä houkuttelee enemmän kuin paljon. Onneksi sellainen kunnon aurinkoloma on tiedossa. Vielä reilut pari viikkoa pitäisi malttaa odottaa, rasvata ihoa ja tehdä työt siihen malliin, että voi jättää läppärin toimistolle ja huikata 1,5 viikoksi heipat. Me

Uskoisin, että suurimmalle osalle ihmisistä Indonesiasta tulee ensimmäisenä mieleen upeat, valkoiset hiekkarannat. Niin minullekin. Indonesia on kuitenkin paljon muutakin. Näin jälkikäteen minulle tulee itseasiassa ensimmäisenä mieleen Indonesian vehreys ja luonto. Alkukesän reissulla jäi väliin Komodo ja varaanit sekä Borneo ja orangit. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita,

Kun Star Clipper ankkuroitui Probolinggo-nimisen kaupungin edustalle Itä-Jaavalla, meillä oli edelleen kyseisen päivän suunnitelmat auki. Syy miksi Probolinggo oli valittu yhdeksi pysähdyspaikaksi oli Mt Bromo. 2390 metriä korkea, aktiivinen tulivuori. Suurin osa maihin menevistä matkustajista oli menossa koko päivän kestävälle retkelle tulivuorelle. Mekin olimme pitkään pohtineet

Jos luit edellisen postauksen, tiedätkin jo, ettei rakkautemme Star Clippersin purjelaivaa kohtaan roihahtanut täyteen liekkiinsä aivan ensiaskelmilla laivan kannella. Se vaati vuorokauden herättelyä, mutta kun liekki oli päässyt täyteen mittaansa, se paloikin voimakkaana koko loppuristeilyn. Meillä oli aivan valtavan hauska viikon risteily ja voisimme lähteä koska

Haluan olla aivan rehellinen. Emme Tomin kanssa kumpikaan ihastuneet Star Clippersiin ensi hetkellä. Se näytti Balin Benoan satamassa jotenkin pienemmältä kuin olimme odottaneet. Purjeet laskettuina se näytti mastojen ja köysien muodostamalta sekasotkulta, eikä ankeahko satama auttanut asiaa. Sisällä meitä odotti kuvista tuttu, merihenkinen ja melko vanhahko

Kevään pitäisi olla jo pitkällä, mutta luontoäiti hieman koettelee kärsivällisyyttämme. Tässä saattaisi olla jo hieman turhautumista ilmassa sen suhteen, tuleeko se kesä koskaan vai ei, mutta onneksi meillä on tiedossa takuuvarma kesä kuukauden päästä. Me nimittäin otamme kuuden vuoden (!!!) tauon jälkeen suunnan kohti Aasiaa. Jostain

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on