Iguassun putoukset – Brasilian puoli

Bussimatkalla tutkimme lippujen mukana saamaamme alueen karttaa. Päätimme nousta bussista pois pysäkillä, josta alkoi putouksien vierustalla kulkeva polku. Tuolla ei tarvinnut varautua kovin pitkiin kävelymatkoihin. Pääpolku oli muistaakseni pari kilometriä pitkä, mutta siltä toki haarautui enemmänkin vaihtoehtoisia reittejä.

Olin ennen matkaa nähnyt nähnyt kuvia ja videoita sekä lukenut juttuja alueella asuvista nenäkarhuista, jotka ovat kohtalaisen kesyjä ja varastavat mielellään ruokaa turisteilta. Ryhdyimmekin tihrustamaan tarkasti pusikoihin, nähtyämme tämän kyltin:

Jo bussista noustuamme, olimme kuulleet putoukset. Kovin montaa sataa metriä meidän ei tarvinnut kävellä, kun niitä alkoi näkyä.

Iguassun putoukset (tunnetaan myös nimellä Iguazun tai Iguacun putoukset) ovat maailman laajimmat. Vesiputouksia on alueella 275 ja korkeimmat ovat noin 70 metrisiä. Esim. Niagara näyttäisi melkeimpä pieneltä purolta Iguassun rinnalla. Putouksista suurin osa sijaitsee Argentiinan puolella,  niin myös nämä näissä ensimmäisissä kuvissa näkyvät. Maiden rajojen välissä kulkee joki. Brasilian puolelta saa alueesta ja putousten laajuudesta paremman kokonaiskuvan, kun taas Argentiinan puolella kuljetaan enemmän putousten lähellä.

Tässä kuvassa näkyy ihmisiä kävelemässä kävelysilloilla Argentiinan puolella putousten yläpuolella.

Paikka oli ällistyttävä. Tuollainen määrä vesiputouksia viidakon keskellä on jotain, mitä en tiennyt pari vuotta sitten edes olevan olemassa. Ihan sama mihin suuntaan tuolla katsoi, oli ympärillä huikeat maisemat.

Putousaluetta halkova joki on J-kirjaimen muotoinen. Olimme aloittaneet ikään kuin j:n alalenkistä ja nyt eteemme avautui pitkä suora. Maisemat eivät missään nimessä huonontuneet.

Näkymää Argentiinan puolelle.

Maisemat olivat upeita, mutta hieman harmitti, ettemme olleet nähneet vielä nenäkarhuja. Olin kuitenkin hyvin optimistinen edelleen. Lintujakaan ei paljoa näkynyt, paitsi joku tälläinen:

Iguassun putouksilla olisi ollut jonkin verran aktiviteettejakin tarjolla. Kallein oli varmastikin helikopterilento putousten ylle ja suosituin taisi olla veneretki putousten alle. Veneretketkin olivat melko kalliita ja kastuminen taattua, joten tyydyimme vain ihastelemaan / naureskelemaan muita, jotka olivat valinneet tämän vaihtoehdon putouksiin tutustumiselle.

Ei kyllä olisi pitänyt naureskella kastumiselle, koska hyvin pian tajusimme, että se olisi meilläkin edessä. Devil’s Throat lähestyi ja massiivisista putouksista leijaili entistä enemmän vettä meidänkin päälle.  Halusimme ehdottomasti kävellä kävelysiltaa pitkin, jossa sekä meidän alapuolella että yläpuolella kulkisi putouksia. Tämä kuitenkin tarkoitti kastumista läpikotaisin. Lämmintä oli noin 30 astetta, joten vaatteiden kastuminen ei niinkään huolestuttanut, mutta kameroiden (meillä oli matkassa kaksi järkkäriä) ja reppujen kastuminen kylläkin. Päädyimme kävelemään vuorotellen alla olevassa kuvassa näkyvää siltaa pitkin tuonne näköalatasanteelle. Toinen jäi reppujen kanssa odottelemaan. Uhrasimme vanhemman kamerankin mukaan siten, että se kulki suurimman osan matkasta paidan alla. Toimii se vieläkin 🙂

Matka tuota kävelysiltaa pitkin oli märkä. Ihan kuin joku olisi sumuttanut jättimäisellä sumuttimella vettä päälle jatkuvalla syötöllä. Upea kokemus tuo oli siitäkin huolimatta. Kävelysillan päästä oli tälläiset hieman sumeat näkymät:

Valitettavasti kuvista ei saa sitä mieletöntä kokonaiskuvaa minkä paikan päällä saa, mutta saa näistä jotain suuntaa antavaa kuvaa. Pitäisi vielä liittää tähän mukaan ääniefektinä kova veden kohina ja sitten luette tämän ulkona, kun siellä on tihkusadetta 😉

Kävelimme vielä hieman eteenpäin ja tulimme putousten päähän. Siellä pääsi hyvin lähelle leveää putousta kastumatta. Vieressä oli matkamuistomyymälä upealla paikalla. Emme kuitenkaan löytäneet sieltä juuri muuta ostettavaa kuin pakollisen jääkaappimagneetin.

Kipusimme yllä olevassa kuvassa vasemmalla näkyvät portaat ylös ja pian olimmekin alueen korkeimmalla kohdalla, josta näkyi suurimmat putoukset laajalta alueelta. Tätä maisemaa jaksoi ihastella:

Pieni pala putousten alkupäätä.

Siinä ne putoukset sitten olivatkin. Aivan kävelyreitin lopussa oli pari ravintolaa ja kioskeja. Olimme olleet putouksilla jo muutaman tunnin, joten alkoi olla nälkä. Kävimme syömässä ala-arvoiset hampurilaisateriat ja pohdimme mitä sitten. Olin todella vaikuttunut putouksista, mutta melko pettynyt siihen, ettei alueella ollut näkynyt juuri lainkaan eläimiä. Toisaalta pohdimme, että eläimiä ei ehkä näe parhaiten muiden ihmisten seassa. Päätimme lähteä kävelemään takaisin tietä pitkin. Siellä kulki vain autoja.

Meitä katsottiin autoista hieman oudosti. Ilmeisesti turisteilla ei ollut tapana kävellä tien vierustaa pusikoihin tiiraillen. Saavuimme yhdelle näköalatornille, jossa emme olleet käyneet. Emme olisi menettäneet mitään näköalan suhteen, vaikkemme olisi nytkään käyneet siellä. Sen sijaan yksi upea kokemus olisi mennyt ohi, jos tuo piipahdus olisi jäänyt väliin. Huomasin nimittäin liikettä alla olevissa puissa. Tihrustimme tarkemmin ja sitten kipitettiinkin jo kovaa alas tornin rappusia. Vieressä olevissa puissa hyppi noin 5-6 apinan lauma.

Maantasoon päästyämme totesimme olleemme melko hitaita. Apinat olivat jo ohittaneet meidät ja olivat jääneet jonkin matkan päähän korkealle puihin tekemään mitä lie apinajuttujaan… Olimme jo lähdössä pois, kun huomasimme vielä jotain liikettä tulevan siitä suunnasta mistä muutkin apinat olivat tulleet. Yksi apina sieltä vielä pomppi puiden oksia pitkin. Tähtäsimme sitä kameroilla ja sitten huomasimme jotain omituista.

Katsoin ihan puulla päähän lyötynä, että apina jahtaa jotain eläintä puussa ja se eläin tulee minua kohti. Hetken kuluttua jokin epämääräiseltä näyttävä eläin pysähtyi eteeni ja samoin pysähtyi sen perässä oleva apina.

Tälläinen eläin sieltä stoppasi meidän eteemme:

Apina raivosi tuolle eläimelle ja yritti kurkotella sitä kohti. Se ei kuitenkaan uskaltanut tulla lähemmäs tätä vihollistaan (tai saalistaan), koska me olimme lähempänä tätä toista eläintä kuin se itse.

En tuolloin tiennyt yhtään mikä eläin oli kyseessä. Mielestäni se muistutti kuitenkin hieman opossumia ja myöhemmin googletin opossumin. Olen melko varma, että tämä on white eared opossum. Mikälie onkaan sitten suomeksi. Valkokorvaopossumi ei ainakaan tuottanut hakutuloksia.

Hetken meuhkaamisen jälkeen apina luovutti ja jatkoi matkaansa. Mekin jätimme pikkueläimen rauhaan, kun se ei enää vaikuttanut olevan minkäänlaisessa vaarassa. Nämä tälläiset kokemukset ovat kuitenkin ihan parasta ulkomailla. Yhdenkin villieläimen näkeminen on parempaa kuin kymmenen eläimen näkeminen vangittuna eläintarhassa. Iguazun kansallispuisto oli tarjonnut vierailulle todella mahtavan päätöksen ja lähdimme enemmän kuin tyytyväisinä takaisin bussipysäkille.

Jos muuten pätäkkää riittää, niin kansallispuistossa, putousten läheisyydessäkin voi yöpyä. Siellä oli oikein hulppean näköinen hotelli, mutten viitsi edes katsoa missä hinnoissa hotellihuoneet liikkuu. Kuitenkin meidän budjettimme ulkopuolella.

Lue myös postaus Argentiinan puolen putouksista.