Image Alt

Etelä-Amerikan risteily Tag

Google ei kuulema tykkää, jos postauksessa on todella paljon ylisanoja ja teksti kuulostaa liian myyvältä. Tämän postauksen suhteen minulla on vaikeuksia säästellä ylisanoja, koska päivä oli todella hyvä. Sen aikana ei tapahtunut periaatteessa yhtään mitään ihmeellistä. Valaat eivät heitelleet voltteja, eikä ympäri Puerto Chacabucoa kävellyt pingviinejä

Tasan viikon päästä olemme jo Kanadassa. Rakastamme lämpöä, mutta taas kerran huomaamme suuntaavamme vuorille sekä myös jäätikölle. Niihin ei kyllästy koskaan. Kun edellisen kerran kävimme Kanadassa, Tomi hehkutti minulle käyntiään Norjan jäätiköllä. Silloin jo olisimme halunneet ajaa pidemmälle Jasperin kansallispuistoon ja käydä jäätikköretkellä. Aikaa ei kuitenkaan

Tässä ennen parin viikon päästä koittavaa Kanadan matkaa on vielä hetki aikaa hypätä takaisin Silversean* risteilyyn ja Etelä-Amerikan tunnelmiin. Ensimmäinen satama Chilen puolella oli Punta Arenas ja odotimme kovasti millainen tuo meille uusi Etelä-Amerikan maa olisi. Ei ollenkaan pöllömpää aloittaa maahan tutustuminen yhdestä mantereen eteläisimmästä kaupungista. Olin

Vuonoristeily on jo pitkään houkutellut tätä risteilyihin hurahtanutta tyttöä. Olisihan niitä tuossa lähellä Norjassa, mutta me aina jotenkin ajaudumme hirveän kauas ja niinpä saimmekin ensikosketuksen vuonoristeilyyn Argentiinan ja Chilen vuonoissa. Oliko kokemus sitten niin huikea kuin odotin. Kyllä ja ei. Se oli erilainen. Ennakkokäsitys: Risteilisimme vuonoissa kirkkaassa auringonpaisteessa

Olemme useiden eri varustamojen laivoilla risteillessä nähneet useita hyviä ja myös monia vähän vähemmän hyviä esityksiä. Olemme kuunnelleet ratkiriemukasta stand upia ja joskus lähteneet kyllästyneenä pois. Kaikkia on mahdotonta miellyttää ja kun ohjelmaa tehdään suurelle yleisölle, joku pettyy aina. Odotimme Silversean esityksiä suurella mielenkiinnolla. Emme missään

Tierra del Fuegon kansallispuisto oli yllättänyt meidät jo positiivisesti kettubongauksellamme, vaikka maailman lopun maisemat eivät saaneetkaan meitä haukkomaan henkeämme. Parhaimpia maisemia olimme vielä etsimässä. Käännyimme summamutikassa päätieltä pienemmälle ja saavuimme kauniiseen poukamaan. Paikalla oli turistiryhmä, joka oli juuri lähdössä, muuten paikalla oli vain muutamia ihmisiä. Vesi

Luksusristeilystä tulee mielleyhtymä lämmöstä, turkoosista merestä ja nautiskelusta laivan kannella. Ihan aina todellisuus ja mielikuvat eivät vastaa toisiaan. Laivayhtiötä siitä ei kuitenkaan voi syyttää, koska vaikka säähän voi varautua, ei siihen voi vaikuttaa. Silver Spiritin lähdettyä Falklandinsaarilta, kapteenimme kuulutti, että edessä on hyvin aallokkoiset olosuhteet. Ilta

  Falklandinsaarten Volunteer Pointilla näkee vain onnellisia ihmisiä. Voisin väittää, että jokainen joka siellä kävelee, kuljeskelee ympäriinsä naurettavan leveä hymy naamalla. Sillä eihän kukaan voi katsoa pingviinejä hymyilemättä?! Nuo taapertavat, kömpelöt, mustavalkoiset tyypit ovat niin vietävän suloisia, ettei niitä voi olla rakastamatta. Tässä kaikille kevätmasennuksesta kärsiville hieman

Maata näkyvissä! Ei ole totta, valaita! Kirjaimellisesti juuri tällä tavalla alkoi Falklandinsaarten päivämme Silversean risteilyllä. Vetäessäni sviittimme verhot sivuun ja astellessani parvekkeelle, vastaan puski ensimmäisenä kova tuuli. Taivas oli kuitenkin kirkkaan sininen, eikä missään näkynyt pilven hattaraakaan. Laiva lipui kallioisten saarten ohitse. Siellä täällä jylhien kallioiden välissä

En ole koskaan haaveillut Atlantin ylityksestä tai muistakaan risteilyistä, joissa on enemmän meripäiviä kuin päiviä, jolloin pääsee satamaan. Kuten aiemmassakin postauksessa aihetta jo sivusin, olin etukäteen aavistuksen huolissani, kuinka päivämme 17 päivän risteilyllä sujuisivat. Olihan meillä edessä enemmän meripäiviä kuin satamapäiviä. Huh. Toisaalta pakkasin kyllä innoissani

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on