Machu Picchu – odotus palkittiin

16.2.
Tämä oli se päivä, jota etenkin Tomi oli odottanut kauan. Machu Picchu on ollut pitkään hänen bucket listallaan. En voi väittää, etten olisi ollut itsekin innoissani.  Matkaillessa olen oppinut huomaamaan, että ihmiset eivät turhaan matkusta katsomaan tunnettuja nähtävyyksiä, vaan kyllä ne yleensä ovat oikeasti sen arvoisia. Machu Picchu on yksi uudesta seitsemästä maailman ihmeestä, eikä sellaista arvoa varmasti saa turhaan.

 

Machu Picchulle on pitkä matka. Sinne ei lähdetä tuosta vain pidennetylle viikonlopulle edes Jenkeistä. Ensin on lennettävä Limaan. Sen jälkeen Cuscoon. Cuscon alueella olisi hyvä totutella vuoristoilmaan vähintään päivän verran. Sen jälkeen Machu Picchulle voi mennä junalla joko Cuscosta tai kuten me, lähempää Ollantaytambosta. Tuoltakin junamatka kesti vielä 1,5 tuntia. Senkään jälkeen ei olla vielä perillä, vaan edessä on noin puolen tunnin bussimatka pitkin kapeaa, kuoppaista vuoristotietä. Yksi seurueestamme kuvaili tuota pelottavimmaksi bussimatkaksi ikinä. Bussimatkan jälkeen täytyy vielä kävellä ja kiipeillä melkoinen määrä rappusia, jotta pääsee näkemään Machu Picchun parhaimmalta paikalta. Hintaa pelkälle juna-bussi-pääsylippuyhdistelmälle tulee nopeasti 200 dollaria. Säästää voi oikeastaan vain junalipuissa. Junia on useampia eri tasoisia. Kaikki tuo on kuitenkin sen vaivan ja rahan arvoista, koska huipulla odottaa mieletön palkinto.

Meidän ei tarvinnut murehtia lippujen varauksista tai junamatkoista. Kaikki oli hoidettu puolestamme. Ainoastaan kurkussani tuntuvalle orastavalle kurkkukivulle matkanjärjestäjä ei voinut mitään. Vedin buranaa naamaan, nyt ei olisi aikaa sairastaa. Lähdimme hotellilta kuudelta aamulla. Bussi kuljetti meidät Ollantaytamboon, jossa hyppäsimme uuteen, moderniin junaan. Junassa henkilökunta tarjoili virvokkeita ja aamupalaa. Nämä kuuluivat junalipun hintaan. Maisemat olivat upeat. Joki kiemurteli koko matkan ajan raiteiden vierellä.

Ohitimme myös Inka Trailin alkupään ja näimme sen kulkevan vuoren rinteillä. Inka trailia pitkin pääsee vaeltamalla vanhaa inkojen reittiä Machu Picchulle. Tuo matka kestää yleisimmin kolme päivää ja neljä yötä. Oppaamme Julio kertoi hänen kulkeneen Inka trailin yli 300 kertaa. Meille juna- ja bussimatkailu sopi huomattavasti paremmin.  😉

Puusto vaihtui matkalla viidakkomaiseksi, kun siirryimme toisenlaiseen ekosysteemiin. Välillä juna joutui pysähtymään, koska raiteilla oli neljä villikalkkunaa. Koko matkan ajan junassa soitettiin perulaista musiikkia ja tunnelma oli innokkaan odottava.

Juna saapui Aguas Calientesiin.

Se on kylä niiden vuorten alapuolella, jossa Machu Picchu sijaitsee. Julio kertoi kaikkien kylän asukkaiden tietävän, että he asuvat hyvin vaarallisella paikalla. Kylää ympäröi joka puolelta vuoret ja sen kohdalla kaksi jokea yhtyy toisiinsa. Se on erittäin altis paikka maanvyöryille sadekaudella ja etenkin maanjäristysten sattuessa kohdalle. Maanvyöryt eivät ole mitään urbaanilegendaa, vaan todellista totta tuolla. Siitä näimme todisteen bussimatkalla. Tammikuun puolella rankkasateet olivat aiheuttaneet ison maanvyöryn, joka oli tukkinut bussireitin ylös Machu Picchulle. Viikon ajan bussiliikenne ylös oli sekaisin ennen kuin tie saatiin raivattua auki. Tästä oli vielä hyvä muistutus nähtävissä. Tässä kuvassa ei edes näy kaikkein suurimmat kivenjärkäleet! Bussimme kurvasi ylös tuolta välistä, vaikkei se ehkä siltä näytäkään, että sieltä mihinkään pääsisi.

Hurjan bussimatkan jälkeen olimme vihdoin Machu Picchun porteilla. Tuolla oli syytä käydä vessassa, koska itse Machu Picchu on hyvin varjeltua aluetta massiivisista turistimääristään huolimatta, eikä siellä ole lainkaan vessoja. Puoli kymmeneltä olimme porttien sisäpuolella. Seurueemme eläkeläiset eivät olleet mitään pikakävelijöitä ja me taas olimme niin innoissamme, että säntäsimme matkaan ilman ryhmäämme. Kävelimme pari sataa metriä tähän portinvartijoiden taloille.

Oli aika sumuista, eikä tuosta kohdasta vielä nähnyt paljoakaan. Eläkeläisryhmämme saavutti meidät ja huikkasimme Juliolle, että menisimme ylös. Muu ryhmä ilmoitti tulevansa perässä. Lähdimme kipuamaan puuskuttaen. Portaat olivat melko korkeita ja epätasaisia. Pysähdyin välissä ottamaan kuvan. Se näytti paljon paremmalta kuin vain paikallaan puuskuttaminen. Ei me mitään superkuntoisia normaalistikaan olla, mutta kyllä tuolla huomasi ohuen vuoristoilman vaikutuksen jaksamiseen.

Kiipeäminen palkittiin kyllä! Voi että tuota näkymää!

Machu Picchu on hurjalla paikalla. Voi kai sanoa sen olevan tehty vuoren harjanteelle. Molemmin puolin kylää on vastassa vain jyrkät vuoren rinteet. Olen aina ihmetellyt miksi ihmeessä kylä on pitänyt rakentaa tuollaiseen paikkaan. Julio selitti, että Machu Picchu oli inkakuninkaallisten kesäpalatsi. Sen rakensi 60000 henkilöä ja siellä vietti aikaa noin 500 henkeä tai erityistilaisuuksissa ehkä 1000. Hankalalle paikalle syynä oli se, että palatsi oli turvassa maanjäristyksiltä ja maanvyöryiltä. Inkat on kyllä olleet aivan uskomatonta porukkaa. Jos minulla olisi mahdollisuus hypätä ajassa taaksepäin yhteen aikaan ja paikkaan. Haluaisin ehdottomasti Machu Picchulle inkakaudella! Katsokaa nyt tätä mestaa!

 

Sää oli mitä mainioin. Aurinko paistoi, eikä sadekaudesta ollut tietoakaan muuten kuin vihreän ja rehevän kasvillisuuden muodossa. Olimme pelänneet joutuvamme ihailemaan maisemaa vähintäänkin tihkusateessa, mutta nyt meillä olikin kuuma. Machu Picchun vierailijamäärä on rajoitettu, mutta määrät ovat silti huimia. Sinne matkustaa sadekauden aikaan 1500-2000 turistia vuorokaudessa ja kuivalla kaudella 2000-2500 turistia. Paikka oli kuitenkin paljon suurempi kuin miltä se kuvissa oli etukäteen näyttänyt ja ihmiset levittäytyivät laajalle alueella.

Eläkeläisryhmämme saapui kiipeämällemme paikalle ehkä vartti meidän jälkeen. Me lähdimme melkein heti heidän saavuttuaan kiipeämään vielä korkeammalle. Myöhemmin jatkoimme kuitenkin matkaa heidän kanssaan. Juliolla oli paljon kaikkea mielenkiintoista kerrottavaa paikasta, joten kuuntelimme mielellämme. Julio myös kipusi meidän kanssamme esim. tuossa ylläolevassa kuvassa näkyvälle pikkunyppylälle, kun muut ryhmän jäsenemme lepuuttivat jalkojaan.  

Eläkeläiset olivat parin tunnin kiertelyn jälkeen aivan puhki ja suuntasivat Julion opastuksella kohti busseja ja lounaalle Aguas Calientesiin. Meillä ei ollut mitään aikomusta poistua Machu Picchulta ennen kuin olisi ihan pakko ja aikaa junan lähtöön oli vielä useita tunteja. Kello oli puolen päivän tietämillä ja turistien määrä alkoi selvästi vähentyä. Suurin osa turisteista taitaa tulla Machu Picchulle jonkin ryhmän kanssa. Nämä ryhmät tulevat paikalle aamuisin ja viipyvät parisen tuntia. Nyt puolen päivän jälkeen oli rauhallisempaa.   

Machu Picchulla ei vieraile ainoastaan ulkomaisia turisteja, vaan myös paljon perulaisia. En kyllästynyt kertaakaan ihastelemaan sitä miten perulaiselta vanhemmat perulaiset näyttivätkään! Naisilla todella suosittu hiustyyli oli tuo kaksi lettiä, jotka oli päästä sidottu kiinni toisiinsa.

Machu Picchulla elää myös eläimiä ja niiden näkemistä olin odottanut paljon. Laamat <3

Teen teille laamapainotteisemman postauksen Machu Picchusta myöhemmin. Nyt en valitettavasti ehdi kirjoittelemaan enempää. Olemme tänään 22.2. siirtymässä viikoksi keinuvaan kotiin Carnival Libertylle. Seilailemme seuraavan viikon Karibialla ja laivan nettiyhteys on tuhottoman kallis. On siis hyvin todennäköistä, ettei blogi päivity tässä tulevan viikon aikana. Toivottavasti jaksatte palata lueskelemaan jorinoitani vielä viikonkin jälkeen 🙂 Nyt lähdemme aamupalalle ja sitten laivalle!