Glacier Bayn kansallispuisto – Raidallista jäätikköä Alaskassa

Aika: 30.5.2014
Paikka: Glacier National Park, Alaska

Oli se päivä, jota monet olivat niin kovasti odottaneet. Olimme kuulleet edellisenä iltana monien keskustelevan tästä päivästä ja pitävän sitä risteilyn kohokohtana. Saapuisimme Glacier Bayn kansallispuistoon ja näkisimme jäätiköitä. Etenkin yksi tulisi olemaan ylitse muiden ja sen eteen laiva parkkeerattaisiin tunniksi. Vain yksi asia huolestutti monia ja se oli sää. Olimme varpaat ristissä toivoneet, että tänään olisi aurinkoista, mutta todennäköisyydetkin taisivat olla meitä vastaan. Aamu valkeni harmaana.

Tuntui, että mitä lähemmäs vuoria laiva lipui, sitä alemmas pilvet laskeutuivat.

Kuinka upeaa tuolla olisikaan ollut, jos taivas olisi näyttäytynyt meille sinisenä ja auringonsäteet olisivat kimmeltäneet vedessä sekä lumella. Tuolloin emme vielä tienneet, että tulisimme kyllä kokemaan senkin, mutta vasta myöhemmin Alaskan matkamme aikana. Tällä säällä mentiin nyt.

Laivalla oli suuren urheilujuhlan tuntua. Keulaan ei normaalisti päässyt kuin yhdestä kerroksesta ja silloinkin vain pienelle yläkannelle, joka oli tullut meille jo tutuksi. Nyt koko keula-alue avattiin ja porukkaa ramppasi ympäri laivaa odottavissa tunnelmissa. Kansallispuiston ranger oli hypännyt kyytiin jo aikaisin aamulla ja hänen selostustaan pystyi kuuntelemaan joko hytin tv:n kautta tai sitten keulabaarissa.

Kävimme keulabaarissa ja ravasimme kannella. Katselimme maisemia hytistä ja välillä parvekkeelta. Ulkona ei tehnyt mieli olla pitkään kerralla, koska laivan liikkuessa viima teki ilmasta hyytävän. Halusimme kuitenkin nähdä koko ajan ulos. Heti aamusta alkaen vedessä oli näkynyt liikettä. Merileijonat tai hylkeet kävivät vähän väliä pinnalla kurkkaamassa mikä jättimäinen ilmestys niiden ohitse oikein lipui. Aurinkoisella säällä niistä olisi ehkä voinut saada siedettäviä kuvia, mutta nyt synkällä ilmalla kuvissa näkyy lähinnä tumma möykky tummassa vedessä, joten säästän teidät niiltä.

Ohitimme ensimmäisen jäätikön sopivasti siten, että se jäi laivan vasemmalle puolelle. Sillä puolella oli meidän parveekkeemmekin. Saimme siis ihastella sitä kaikessa rauhassa omalta parvekkeelta.

Vihdoin tuli sitten se h-hetki. Meillä oli kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaatteet päällä ja menimme keulaan katsomaan, kun se Glacier Bayn kansallispuiston upeimmaksi tituleerattu jäätikkö, Margerie Glacier ilmeistyi näkyviin. Tai en tiedä oliko se oikeasti kaikkein upein vai upein niistä, joiden luokse niin suurella laivalla oli mahdollista päästä. Niin tai näin, mutta hieno se jäätikkö oli. Sen kokoa oli vaikea käsittää. Parhaiten se ehkä tulee esille näistä kuvista, joissa näkyy paikalle meidän jälkeen tullut vene. Ei sekään kyllä mikään pikkuvene ollut, vaikka siltä saattaa kuvissa näyttääkin. Saattaisin jopa jossain toisessa yhteydessä kutsua sitä laivaksi, mutta nyt katselin sitä risteilyalukselta, joten olkoot vene.

Ja jos nyt näistä kuvista ei vielä koko ihan täysin välity, niin kerrottakoon jäätikön olevan 34 kilometriä pitkä ja leveyttä sillä on mailin verran eli noin 1,6 km. Pituus ei tietenkään kuvissa näy, koska katselette nyt jäätikön reunaa.

Oikealla näkyvä tumma alue on myös jäätikköä. Uskokaa tai älkää. Se jäätikkö vain on kulkenut hieman hiekkaisempaa reittiä ja on kokonaan hiekan peitossa.

 

 

Lähes kaikkien huomio oli kiinnittynyt vasemmalla olevaan jäätikköön. Kaikki kuvasivat sitä innoissaan ja odottivat milloin jäätiköstä lohkeaisi palanen, aiheuttaen massiivisen romahduksen ja veden syöksähdyksen. Sitten joku huusi ’karhu’ ja yhtäkkiä kaikki ryntäsivät keulan oikeaan reunaan. Onneksi emme olleet millään pikkupaatilla, sellainen olisi varmasti kaatunut. Ihmiset unohtivat hetkeksi jäätikön ja kaikki olivat hetkessä suunnanneet katseet, kamerat ja kiikarit kohti vastarantaa. Hetken päästä mekin bongasimme karhun. Se oli menossa kovaa vauhtia jonnekin. Kaukanahan se oli, mutta kyllä sen ihan hyvin erotti paljaalla silmälläkin. En nyt silti jaksa innostua enää mitenkään erityisemmin todella kaukana näkyvistä karhuista, kun niitä on nähty lähempääkin (Yellowstonessa ja Glacier National Parkissa). Toivoin meidän näkevän niitä läheltä myös loppumatkallamme Alaskassa. Ei karhun näkeminen siis mitään inflaatiota vielä ole kokenut todellakaan, mutta välimatkan pitäisi olla kohtuullinen.

Ohitse liiteli myös kotka. Upea ilmestys. Niitä olisi katsellut mielellään enemmänkin.

 

Tämä oli ihan kohtalaisen kokoinen poikiminen (inhoan tuota suomenkielistä sanaa!!!) ja sai pienet aallotkin aikaiseksi.

Kyllä sitä jäätikköä jaksoi ihastella, vaikkei mitään ihmeellistä tapahtunutkaan. Tämä ei kuitenkaan ole näky, josta saisi nauttia päivittäin tai tuskin edes vuosittain. Tiedä vaikka ei enää ikinä. Osallistun alla olevalla kuvalla samalla Pieni Lintu blogin raidallista -kuvahaasteeseen. Jäätikköön on sen liikkuessa luonto muovannut hienot raidat. Itselleni tulee näistä jostain syystä mieleen lakritsijäätelö.

Kun laiva sitten lähti kääntymään, jotta myös perässä ja toisella puolella laivaa olevat näkisivät jotain, lähdimme heti kohti laivan perää. Monet lähtivät tässä vaiheessa syömään. Laivassa oli nimittäin meneillään grillibuffetti ja kuulin monen olevan huolissaan siitä, että saisivat varmasti grillilohta ja muita mereneläviä. Ihan kuin laivasta olisi joskus ruoka loppunut?! Oli tämäkin nyt aika syödä, kun kerrankin oltiin jäätikön äärellä. Täytyy kuitenkin sanoa, että ruokailijoillakin oli kyllä ihan kiitettävät maisemat.

 

Me emme todellakaan halunneet käyttää jäätikön luona vietettävää aikaa syömiseen, vaan suuntasimme takakannelle. Siitäkin huolimatta, että oli alkanut tihuttaa vettä. Täytyy sanoa, että porukka oli kaikonnut paikalta todella tehokkaasti. Siinä missä keulassa oli paikoitellen ollut vaikeuksia päästä kaiteen luokse hyvälle paikalle tiirailemaan mahdollista jäätikön lohkeamista, ei takakannella ollut enää ruuhkasta tietoakaan. Vain kourallinen matkustajia vaivautui ihastelemaan tätä upeaa maisemaa enää tässä vaiheessa. Sopi meille erittäin hyvin. Voimmekohan kiittää tästäkin rauhasta mummolaivaa? Voisin väittää, että jossain toisella laivalla reunapaikasta olisi saanut taistella sekä keulassa että takakannella kyynärpäätaktiikalla (jos olisi kehdannut). Olisi tosin täälläkin tilanne saattanut olla toinen, jos aurinko olisi paistanut.

Kun sitten jatkoimme matkaa eteenpäin Glacier Bayn kansallispuistossa, harveni kiinnostuneiden joukko entisestään. Me siirryimme takakannelta keulabaarin kautta keulaan. Tuolla oli toinenkin jäätikkö, jossa laivat käyvät, mutta sinne ei päässyt tällä hetkellä. Se oli rauhoitettu kesäkuun johonkin päivään asti, koska hylkeet pesivät sen luona.

Sää ei todellakaan suosinut, mutta Glacier Bay National Park oli siitä huolimatta upea paikka. Ei se meille näin jälkikäteen ajatelleen parasta risteilyllä ollut, koska olimme kokeneet niin monia upeita hetkiä Ketchikanissa, Skagwayssa ja Juneaussa, mutta monelle se on kuulema risteilyn kohokohta. Tämä päivä oli kuitenkin ehkä eniten sitä millainen ennakkokäsitys minulla oli Alaskan risteilystä eli, että se on hiljakseen lipumista vuorten keskellä vuonoissa. Ajatuksissani kuvittelin kyllä taivaan siniseksi, en harmaaksi.

Kaikki Alaskan risteilyt eivät mene Glacier Bayhin, joten mikään itsestäänselvyys siellä käyminen ei ole. Yksi Princessin laiva tuli meitä lähtiessä vastaan, muuten ei muita risteilijöitä näkynyt.

Kaikesta kannelta toiselle sinkoilusta huolimatta meillekin riitti grillistä vielä ruokaa. En sitä kyllä epäillytkään hetkeäkään, on näillä laivoilla sen verran loistava palvelu. Tämä olikin sitten kuudes ja samalla viimeinen laivapäivä, jolla oli jotain nähtävää. Risteilystä oli jäljellä enää viimeinen päivä, joka kuluisi kokonaisuudessaan merellä. Vielä olisi kuitenkin tänne blogin puolelle tulossa kokonainen viikko roadtrippailua mantereen puolella upeissa maisemissa villieläimiä bongaillen. Sitten vaihdetaan Alaskasta lämpimämpiin maisemiin 🙂