Image Alt

Afrikka Tag

Mustaharjaisia leijonia, suurikorvaisia kettuja, leopardeja, gepardeja, lukuisia antilooppeja ja kahdella jalalla seisovia mangusteja - niitä kaikkia ja paljon muuta toivomme näkevämme tulevalla, parin viikon päästä koittavalla matkalla. Luvassa on tunteja ja päiviä autossa, paahtavan kuumassa auringossa, kuivan hiekan keskellä. Luvassa on erämaata, jossa lähimmät valot ovat

Omatoiminen safari on melkoista takamuksen kuluttamista auton penkillä. Kun me varasimme tämänkertaisen reissun Krugeriin, päätimme viettää pienen hengähdystauon myös jossain hetken paikallaan. Allekirjoittaneen näkemyksellä se tarkoitti paria yötä eli yhtä kokonaista päivää samassa paikassa. Johan siinä päivässä on akut ladattu, eikö? Tämä yhden päivän "lepoloma" toteutettiin

Krugerin kansallispuisto on vaikuttavan kokoinen ollen 352 kilometriä pitkä ja leveimmillään 85 kilometriä. Puisto on melkein kahden miljoonan hehtaarin kokoinen. Todellisuudessa eläimillä on vielä huomattavasti enemmän tilaa liikkua, koska kansallispuisto rajoittuu lännessä yksityisiin alueisiin, joiden välillä ei ole raja-aitaa ja idässä Mosambikin puolella sijaitsevaan Limpopon kansallispuistoon.

Huhhuh mikä ihana safarimatka on taas takana. Tämä oli neljäs kerta Krugerissa, eikä allekirjoittanutta kyllästytä pätkääkään. Tomi tosin ilmoitti, että hän voisi seuraavan Krugerin reissun koittaessa lähteä katsomaan vaikka NHL:ää Jenkkeihin kavereidensa kanssa ja minä etsiä jonkun muun matkaseuralaisen Krugeriin. Saa siis nähdä kuinka käy tulevien

Suurin osa, etenkin ensimmäistä kertaa Afrikkaan safarille lähtevistä haluaa järjestetylle safarille. Me olemme aloittaneet safareilla käymisen omatoimisafarista, joka onnistuu helposti Etelä-Afrikassa. Monet myöhemmin koetut, järjestetyt luksustason safarit ovat sen sijaan tarjoilleet puolestaan aivan erilaisia kokemuksia ja olemme nauttineet niistä täysillä. Niiden hyviä puolia on turvallisuus ja

Safariloma kuulostaa monen mielestä kalliilta, kuten myös rantaloma eksoottisessa kohteessa turkoosin veden äärellä. Mutta onko se sitä? Jokainen varmasti määrittelee mikä kenellekin on kallis. Jos vertailukohtana on viikonloppuloma jossain Itä-Euroopan edullisessa maassa tai äkkilähtömatka Välimeren rannalle, tuntuu parin viikon safari- ja rantaloma varmasti kalliilta, kun pelkästään

Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, on Etelä-Afrikasta tainnut tulla allekirjoittaneen lempimaa, jos otetaan kaikki asiat huomioon. Tomilla on vielä muita maita, jotka ajavat Etelä-Afrikan ohi, mutta ei nyt puhuta siitä. Puhutaan mitä uskomattomia kokemuksia olemme saaneet kokea tuolla Afrikan eteläisimmässä valtiossa.  Matkustimme marraskuussa neljännen kerran Etelä-Afrikkaan.

Alkutalven yhdistetyn Etelä-Afrikan ja Mosambikin lomamme muodostui sekä alku- että loppupäässä omatoimisesta safarista Krugerin kansallispuistossa ja välissä vietimme kahdeksan päivää Mosambikissa. Emme olleet varanneet loppupään majoituksia, koska emme olleet aivan varmoja siitä kuinka kauan olisimme missäkin. Vaikka rantalomailu oli ihanaa, oli eläinten bongailu vielä ihanampaa ja

Mosambikiin matkustetaan ennen kaikkea autioiden, valkohiekkaisten rantojen ja vedenalaisen elämän perässä. Vaikka maa on erittäin köyhä, on sillä paljon tarjottavaa ennakkoluulottomille turisteille. Mosambik on hieno sukelluskohde ja veden pinnaltakin on mahdollista nähdä kesäkuusta lokakuuhun alueelle synnyttämään saapuvia valaita. Me teimme Mosambikissa reilun viikon roadtripin yhdistettynä safariin

Tämä oli meille kolmas kerta Krugerin kansallispuistossa ja neljäs kerta Etelä-Afrikassa. Kaverit ja tutut kyselevät miksi te sinne samaan paikkaan aina matkustatte. (Toiset käy vuodesta toiseen Kanarialla, me näköjään Etelä-Afrikassa.) Mutta safarilla ei ole koskaan samanlaista. Sieltä ei koskaan lähde kotiin ilman uusia, upeita kokemuksia. Sitä

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on