Mitä maksoi viikon roadtrip Baltiassa
Baltian roadtrip ei ollut ainoa vaihtoehtomme kesälomamatkaksi. Mietimme pitkään Norjaa ja monta muutakin vaihtoehtoa. Mutta koska kesän ohjelmassa ei ollut pelkkää lomailua, vaan myös toisen auton vaihto uudempaan, jouduimme vähän ynnäilemään euroja yhteen ja jättämään Norjan reissun jollekin tulevista kesistä. Vaihtoehtona oli myös lentää jonnekin, mutta
Roadtrip Baltiassa – kesälomamatkan reitti
Meidän kesälomamatkan kohde ei suinkaan ratkennut mitenkään nopeasti tai helposti. Kirjoitin postauksenkin kesälomakohteen päättämisen tuskasta. Kyttäsimme äkkilähtöjäkin loppuun asti, mutta vaikka sitten paritkin todella edulliset äkkilähtölennot tuli vastaan, ei niihin tehnyt mieli tarttua. Kesälomaa edeltävät työmatkat ja parina viikonloppuna tehdyt risteilyt, varmistivat sen, ettei koiraa tehnyt
Autolla Ruotsin läpi Tanskaan ja Saksaan
Kun on tarpeeksi pähkähulluja ystäviä, saattaa vaikka saada muuttokuorman Suomesta Tanskaan suoraan kotiovelle ja vielä pari kaveria siihen päälle. Näin kävi perjantaina meidän Tanskan Vejleen muuttaneelle ystäväperheelle. Oikeasti he muuttivat tuonne eteläisimpään Skandinavian maahan jo reilu vuosi sitten, mutta nyt talvella tuli varmistus, että he jäävät
Icefields Parkway – maailman kaunein roadtrip reitti
Meille roadtrip on ehkä se kaikkein mieluisin tapa matkustaa. Auto mahdollistaa joustavan tavan liikkua ja pysähtyä silloin kuin haluaa. Ei tarvitse kiistellä hinnoista taksikuskien kanssa tai odotella busseja, ryhmässä liikkumisesta puhumattakaan. Siksi roadtrippejäkin on tullut tehtyä jo melkoinen määrä. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin kirjoittelin
Autolla ympäri maailmaa – ohjeita ja vinkkejä roadtripille
Kun huristelimme viimeisimmällä matkalla pitkin Argentiinaa ja Chileä erinäisillä pikkukipoilla, tuli mieleen laskea missä kaikkialla sitä onkaan autoiltu. Saimme vihdoin laskusuorituksen toteutettua ja päädyimme kaiken kaikkiaan neljäänkymmeneen maahan. Lisäksi voisi vielä laskea mukaan muutamia itsehallintoalueita, kuten Aruba ja Caymansaaret. Neljäkymmentä maata taitaa olla aika paljon. Se
Pari viikkoa – neljä maata ja Välimeren risteily
Eurooppa on superkätevä maanosa matkustuksen kannalta. Hyvin huomaamatta sitä siirtyy maasta toiseen ja vielä kolmanteenkin. Niin on tapahtunut meidän taloudessa parin viime viikon aikana useampaan otteeseen. Tomi aloitti reissuturneen Tsekeistä poikien Prahan matkalla ja kävi katselemassa jääkiekkoa. Sen jälkeen vuorossa olikin Unkarin pääkaupunki Budapest, jossa Tomi
Lesotho – vuoristoa, korruptiota ja maalaiselämää
Aika: 23.11.2014 Paikka: Lesotho, AfrikkaKirjoitin aiemmin Swazimaata käsittelevässä postauksessa, että kyseinen maa oli minulle entuudestaan aivan tuntematon. Nyt on tunnustettava, että Lesothosta en ollut kai kuullutkaan. Ja jos täällä lukijakunnassa sattuu olemaan yhtä heikosti maantietoa tuntevia kuin allekirjoittanut matkabloggaaja, niin kerrottakoon, että ihan oikeasta valtiosta on kyse.
Ensikosketus Etelä-Afrikkaan ja kamera-arvonnan voittaja
Aika: 15.11.2014 Paikka: Johannesburg - Nelspruit, Etelä-Afrikka Tiedättehän sen ihanan lämpimän tuulahduksen, kun astut lentokoneesta ulos lämpimässä maassa. Noh, sitä ei tullut tällä kertaa. Ehei, Etelä-Afrikassa ei todellakaan ole aina lämmin. Me astelimme koneesta ulos sateiseen, +16 asteiseen Johannesburgiin. Onneksi emme anna tuollaisten pikkujuttujen häiritä. Minulla oli takana
Piikkisikoja laskevan auringon aikaan
Näin jälkikäteen tuntuu, että tämän vuoden kesäkuun kolmantena päivänä oli huomattavasti tavanomaista vuorokautta enemmän tunteja. Se vain jatkui ja jatkui. Aina tuli lisää upeita maisemia ja eläimiä. Suurin osa päivästä kului elämäni hienoimmalla risteilyllä Prince Williamin lahdella, mutta risteilyn päättyessä matkapäivämme jatkui vielä pitkään. Päätimme nimittäin,
Alaskassa autolla – Anchoragesta Valdeziin
Vuoristoa, lunta, jäätä ja vaihtelevaa säätä. Alaskan roadtripin tuntee todella alkaneen, kun ajaa vuorilla kesärenkailla lumipyryssä. Tätä ei moni toivo kesäloma- eikä haamatkaltaan, mutta meille nämä kokemukset edustavat hetkiä, jotka muistaa vielä vuosienkin päästä. 2.6.2014 Anchorage - Valdez, Alaska, USA Maanantaiaamu Anchoragessa oli harmaa. Mielialamme oli silti