Image Alt

elokuu 2017

Palasin myöhään sunnuntaina viiden päivän mittaiselta pressimatkalta Sveitsistä. Viisi päivää vuorten keskellä olivat paremmat kuin uskalsin odottaa. Samalla reissu oli ihan tervetullut breikki. Sitä edeltävä viikko oli nimittäin äärimmäisen raskas. Meidän koiramäärämme kutistui jälleen yhteen, kun jouduimme hyvin yllättäen saattelemaan 12-vuotiaan Aidan viimeiselle matkalleen. Olemme olleet

Uskoisin, että suurimmalle osalle ihmisistä Indonesiasta tulee ensimmäisenä mieleen upeat, valkoiset hiekkarannat. Niin minullekin. Indonesia on kuitenkin paljon muutakin. Näin jälkikäteen minulle tulee itseasiassa ensimmäisenä mieleen Indonesian vehreys ja luonto. Alkukesän reissulla jäi väliin Komodo ja varaanit sekä Borneo ja orangit. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita,

Meidän reissukesän voi kai sanoa olleen verrattain laihan. Toki tämä kaikki on suhteellista. Emme yleensä matkusta kesäisin, vaan pakenemme reissuillemme siinä vaiheessa, kun Suomen suvi on jo vaihtunut syksyn viimaan tai talven tuiverrukseen. Touko-kesäkuussa kävimme Indonesiassa ja heinäkuun alussa Unkarissa koiranhakureissulla. Sen jälkeen elämä onkin pyörinyt

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on