Upea vesiputous Jaavalla – Madakaripura

Kun Star Clipper ankkuroitui Probolinggo-nimisen kaupungin edustalle Itä-Jaavalla, meillä oli edelleen kyseisen päivän suunnitelmat auki. Syy miksi Probolinggo oli valittu yhdeksi pysähdyspaikaksi oli Mt Bromo. 2390 metriä korkea, aktiivinen tulivuori. Suurin osa maihin menevistä matkustajista oli menossa koko päivän kestävälle retkelle tulivuorelle. Mekin olimme pitkään pohtineet lähteäkö tuolle retkelle. Sen hinta oli kuitenkin niin korkea, että päätimme jättää sen joko kokonaan väliin tai koettaa saada ostettua sinne retken paikan päältä paikallisilta. Probolinggon kaupunki ei vaikuttanut millään muotoa kiinnostavalta, emmekä oikein tienneet mitä muuta lähistöllä olisi. Star Clippersin urheilutiimiläisiltä ymmärsimme, että tämä ei olisi mikään snorklaus- tai muutenkaan rantakohde.

Tenderin lipuessa kohti satamaa ymmärsimme hyvin urheilutiimiläisten kommentit. Probolinggon satama oli selkeästi teollisuus- ja kalastajasatama, eikä siellä näkynyt mitään turismiin viittaavaakaan.

Kun nousimme tenderin kyydistä vastassa ei ollut takseja, vain pelkkiä riksoja, jotka kaupittelivat matkaa keskustaan kymmenellä dollarilla. Pyörimme hetken eksyneen näköisenä ja ihmettelimme, miten tulisimme viettämään päivän, kun yksi mies tuli kysymään haluaisimmeko ostaa jonkin retken. Matka tulivuorelle oli pitkä ja sisältäisi paljon autossa istumista. Hän sanoi, että tulivuoren lisäksi lähistöllä olisi myös kaunis vesiputous. Hän näytti meille kuvia ja tinkauksen jälkeen istuimmekin jo auton takapenkillä kohti Madakaripuran vesiputousta.

Ajomatka kesti noin tunnin verran ja ajelimme mutkaisia ja kuoppaisia pikkuteitä pitkin Jaavan maaseutua. Maissipellot siivittivät maisemaa ja paikallisten vaatimaton elämä näkyi joka puolella.

Saavuttuamme putousten parkkipaikalle, näimme  paikalla parisenkymmentä myyjää kojuineen. Muita turisteja ei meidän lisäksi näkynyt. Lyhyen vessabreikin (reikävessa tottakai, ei kannata odottaa mitään pönttöjä) jälkeen meidät ohjattiin skoottereiden kyytiin ja pian viiletimme parin kilometrin matkan ilman kypärää skoottereiden kyydissä. Tämä menee sarjaan, älä tee reissussa näin. Pääsimme kuitenkin ehjänä perille vesiputouksen varsinaiselle portille, josta alkoi retken kävelyosuus. Meillä oli mukana opas, joka lähti pistämään flipflopia toisen eteen siihen malliin, että meillä oli lähes vaikeuksia pysyä lenkkareinemme vauhdissa mukana.

Arviolta reilun kilometrin mittaisen matkan jälkeen meidänkin oli aika vaihtaa lenkkarit släbäreihin ja vetää sadeviitat niskaan. Alkoi nimittäin matkan extremein osuus. Laskeuduimme kävelemään kivikkoiseen joenuomaan, jota reunustivat molemmin puolin ylös kohoavat seinämät. Siellä opas johdatti meidät pienen vesiputouksen ali kohti sitä varsinaista vesiputousta, jota olimme tulleet katsomaan. Meidän lisäksi paikalla oli aasialainen pariskunta ja kaksi länkkärimiestä. Heillä ei ollut opasta mukana, mutta olin tosi tyytyväinen, että meillä oli. Opas nimittäin näytti mistä kohtaa kannattaa kulkea ja tuki vaikeissa kohdissa kädestä. Liukkaassa kivikossa kulkiessa tuo apu tuli tarpeen. Välillä pysähdyimme kuivaan kohtaan kaivamaan kameroita laukusta ja koetimme saada jonkinlaisia kuvia aikaiseksi hankalissa kuvausolosuhteissa. Alhaalla kanjonissa kun oli vain vähän valoa ja ylhäällä taas kirkas taivas.

Viimeinen etappi putoukselle oli kaikkein haastavin ja jälkikäteen tuli mietittyä, että siinä olisi voinut käydä huonostikin. Kiipesimme släbäreillämme märkää kallionreunaa pitkin onkaloon, jonne vesiputous laski. Ilman opasta olisi jäänyt tuo viimeinen kiipeily varmastikin välistä (kuten aasialaispariskunnalla taisi jäädä) ja siten parhaat näkymät näkemättä. Sen verran hankala tuo loppuosa oli kulkea, että Suomessa sinne kulkeminen olisi varmasti tälläisessä turistipaikassa kielletty. Onneksi ei jalka livennyt, koska en todellakaan halua ajatella miten tuolta hankalan matkan päästä olisi päässyt pois jalka katkenneena tai vielä pahempaa, päähän iskun saaneena.

Meille ei kuitenkaan käynyt kuinkaan, vaan selvisimme ehjänä perille ja saimme ihastella todella upeaa näkyä. Voi kai sanoa, että olemme nähneet monia todella upeita vesiputoksia mukaan lukien uskomattomat Iguassun putoukset ja Victorian putoukset. Silti Madakaripuran vesiputous onnistui tekemään vaikutuksen. Olimme ikään kuin luolassa ja siinä olevasta aukosta valui vettä 200 metrin korkeudesta. Kokemus oli upea senkin vuoksi, ettei paikalla ollut meidän lisäksi kuin yksi paljain jaloin paikalle uskaliaasti kiipeillyt länkkärimies. Harvassa suhteellisen helposti saavutettavassa paikassa pääsee tänä turismin aikakautena kokemaan vastaavaa.

Paluumatka kulki samaa reittiä ja olimme todella tyytyväisiä päätökseemme lähteä katsomaan tätä vesiputousta. Madakaripura ei varmasti ole maailman hienoin vesiputous, mutta se on ehdottomasti käymisen arvoinen. En lähtisi suosittelemaan Probolinggoa matkakohteeksi, mutta mikäli kiertelet Itä-Jaavaa, ei Surabayan kaupungista ole liian pitkä matka lähteä käymään sekä Mt Bromolla että Madakaripuralla.

Me emme jääneet Madakaripuralla vierailun jälkeen tutustumaan Probolinggoon, koska kaupunki tuntui jotenkin todella ei-kiinnostavalta. Harvasta paikasta niin pääsee sanomaan. Palasimme Star Clipperille ennen suurinta osaa muusta porukasta, söimme hyvän lounaan ja vietimme rennon iltapäivän mm. laivan etuverkossa hengaillen. Päivä oli oikein onnistunut!

Risteilimme yhteistyössä Star Clippersin kanssa.

 

Blogia voit seurata:

Facebook | Bloglovin | Instagram | Twitter