Paras saari Indonesian risteilyllä ja Star Clippersin huippujärjestelyt

Uskoisin, että suurimmalle osalle ihmisistä Indonesiasta tulee ensimmäisenä mieleen upeat, valkoiset hiekkarannat. Niin minullekin. Indonesia on kuitenkin paljon muutakin. Näin jälkikäteen minulle tulee itseasiassa ensimmäisenä mieleen Indonesian vehreys ja luonto. Alkukesän reissulla jäi väliin Komodo ja varaanit sekä Borneo ja orangit. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että tälläistä eläinkohteista pitävää ne kiinnostaisivat todella paljon. Tällä ensimmäisellä, mutta tuskin viimeisellä Indonesian reissullamme me keskityimme kuitenkin ennen kaikkea risteilemään ja kiertelemään läntisen puolen saaria Komodon jäädessä itäiselle puolelle. Star Clippers tekee kuitenkin risteilyjä myös sinne suunnalle ja varaaneja on mahdollista käydä ihastelemassa risteilyn yhteydessä.

Vaikka paljon jo maantiedosta ja eri maista on tullut matkailun ja siitä lukemisen myötä opittua, jotenkin tältä bloggaajalta oli silti mennyt ohitse se tosiasia, että Indonesiasta löytyy myös tulivuoria. Siitä johtuen kaikki rannat eivät todellakaan ole pelkkää valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä. Tulivuorilta alas laskeutuva tuhka nimittäin värjää monissa paikoissa rannat tummiksi. Parissa alkumatkan paikassa olikin pienoinen pettymys, ettei vastassa ollut niitä ihania valkoisia hiekkarantoja, joita oli tullut jo vähän odoteltua. Sen vuoksi risteilyn viimeinen etappi – Gili Sudak, tuntui aivan täydelliseltä paikalta valkoisine rantoineen ja turkoosina loistavan veden vuoksi.

 

Star Clippers tarjoilee risteilijälle enemmän

Kuten aiemminkin olen jo maininnut, Star Clippersillä purjehtiminen eroaa erittäin paljon suurista, perinteisistä risteilyaluksista. Niinpä itse Gili Sudakille saapuminenkin oli jo tietyllä tapaa elämys itsessään. Seurasimme kannella tarkasti kapteenin, purserin ja koko muun henkilökunnan työskentelyä. On aika hienoa saada kuulla kapteenin keskustelevan henkilökunnan kanssa ja jakavan heille ohjeita. Vaikka itse onkin täysin matkustajan roolissa, purjelaivalla on silti kaiken aikaa paljon lähempänä kaikkea laivan henkilökunnan toimintaa.

Kun laiva oli ankkuroituneena, oli aika siirtyä tendereihin ja suunnata rantaan upottamaan varpaat hiekkaan.

Tässä kohteessa Star Clippersin palvelu tuli kaikkein parhaiten esille. Urheilutiimi pystytti leirin rannalle, jonne pystyi jättämään kaiken arvokkaan siksi aikaa, kun suuntasi uimaan, snorkailemaan tai muiden aktiviteettien pariin. Rannalle tuotiin suppilaudat, kanootit ja muut vesiurheiluvälineet. Snorkkelit olimme saaneet Star Clippersiltä lainaan jo risteilyn ensimmäisenä päivänä. Urheilutiimi kuljetti meitä myös Gili Sudakin vierellä olevalle pikkuruiselle, mutta sitäkin paratiisimaisemmalle Gili Kadizille, jonka edustalla kerrottiin olevan hyvät snorklauspaikat. Tuo pieni saari edusti juuri sitä valkoista unelmaranta mielikuvaa, joka Indonesia voi parhaimmillaan olla. Kävelimme sitä ympäri ihastuksesta huokaillen.

Hetken kuluttua Gili Kadizille tuli perinteisellä indonesialaisella ”kanoottimaisella veneellä” vanha paikallinen mies. Katselin silmiä hieroen kuinka hän veti esiin merestä keräämiään simpukoita meille turisteille myydäkseen. Jotenkin tämä tuntui niin erityiseltä tuolla autiolla saarella. Mies näytti siltä, että jokainen lantti olisi tullut tarpeeseen ja harmitti todella paljon, että olimme jättäneet rahat toiseen reppuun pääsaarelle, tullessamme tänne pikkuruiselle Gili Gadizille. Ei tullut mieleenkään, että tuolla asuttamattomalla, päästä päähän arviolta noin 200 metriä pitkällä saarella olisi voinut olla jotain, mihin rahojaan olisi voinut käyttää. Onneksi jollain toisella turistilla sentään oli hieman valuuttaa mukanaan. Hän sai matkamuiston ja mies edes pienen palkan. En usko, että Indonesiassa eläkkeet ovat kummoisia, jos sellaista järjestelmää edes tunnetaan. En yleisesti ottaen kannusta ostamaan reissuilta merenelävien kuoria matkamuistoiksi, mutta ihan oikeasti, tämä on aika pikkuinen paha tehokalastuksen rinnalla. Kuka voi syyttää vanhaa miestä siitä, että yrittää ansaita elantonsa. Ei varmasti mikään helppo duuni.

 

Kuolleet korallit, surullista ja niin tätä päivää

Vetäisimme snorkkelit naamalle Gili Kadizilla, mutta jouduimme valitettavasti pettymään vedessä. Koko riutta oli aivan kuollut. Kaloja näkyi kyllä jonkin verran ja upeita meritähtiä, mutta muuten pinnan alla ei ollut enää elämää. Katsoin pari kuukautta sitten ystäväni Rimman suosituksesta Netflixistä dokumentin Chasing Coral. Se kertoo ilmastonmuutoksen vaikutuksesta koralleihin ympäri maailman. Indonesiassa todistimme omin silmin korallien surkeaa tilaa. On mahdollista, että veden lämpötila oli noussut sen verran, että korallit eivät enää voineet elää. Tämä sama ilmiö tapahtuu joka puolella maailmaa ja on tapahtunut jo jonkin aikaa. Chasing Coralin mukaan Australiassa 29% Great Barrier Reefin koralleista kuoli vuoden 2016 aikana. Luku kuulostaa todella järkyttävältä.

 

Mahtavat ruokatarjoilut ja suppailua rannalla

Pettymys riutan kohtalosta oli vain nieltävä ja yritettävä ottaa siitä huolimatta ilo irti mahtavasta kohteesta. Hyppäsimme moottoroidun kumiveneen kyytiin ja huristimme takaisin Gili Sudakille. Siellä Star Clippersin henkilökunta oli järjestänyt meille grillibuffetin ja valikoimaa ruoan suhteen näytti olevan yhtä paljon kuin laivan omassa ravintolassa. Ei ole mikään ihan pikkujuttu roudata kaikkea tuota ruokaa ja tarjoiluastioita tendereillä rantaan. Yleensä en pitäisi kovin hyvänä sitä, että laivavarustama vie ruokailun muodossa paikallisilta pienenkin ansaintamahdollisuuden risteilyvierailla, mutta tässä Gili Sudakin pikkuisessa poukamassa ei olisi ollut mitään, minne olisimme voineet Indonesian rupioita tuhlata.

Vatsat täysinä suuntasimme takaisin rannalle juttelemaan muiden, jo tutuiksi tulleiden matkustajien kanssa. Kaikki tuntuivat nauttivan elostaan ja olostaan tuolla paratiisirannalla. Osa otti oleskelustaan kaiken irti aurinkotuolissa tai uiskennellen, osa meloi kanootilla ja aktiivisimmat olivat lähteneet Star Clippersin sukellusopettajan kanssa sukeltamaan. Me päätimme hetken pohdinnan jälkeen kokeilla jotain aivan uutta ja raahasimme SUP-laudat veteen. Tuntuu, että suppailusta on tullut lyhyessä ajassa melkoinen trendiharrastus, mutta meiltä se oli vielä kokematta.

Ehkä puoli minuuttia otimme kumpikin ensin tuntumaan polvillamme, mutta se tuntui vähän liian helpolta ja pelkurimaiselta. Nopeasti me molemmat nousimme seisomaan. Jos olisi ollut viileä kesäpäivä Suomessa, olisi kynnys nousemiselle voinut olla melkoisen paljon korkeampi. Nyt ajatus +30 asteen lämpötilassa, kirkkaaseen veteen molskahtamisesta ei tuntunut mitenkään kovin pahalta. Yllättävän helppo laudalla oli pitää tasapaino, eikä meistä kumpikaan kaatunut. Kova sivutuuli vain tuotti vaikeuksia sen suhteen, että minun surkeilla käsivoimillani melominen tuntui hyvin raskaalta. Luovutinkin aika nopeasti, mutta Tomi veteli laudalla ympäriinsä pidemmän aikaa.

 

Erityinen ilta

Aika Gili Sudakilla tuntui loppuvan kesken. Siellä olisi viettänyt mielellään paljon pidemmänkin aikaa. Paluu laivaan ei kuitenkaan harmittanut, koska tiedossa oli spesiaali-ilta. Oli risteilyn viimeinen ilta ja sen vuoksi Star Clippers järjesti mahdollisuuden halukkaille nähdä laiva täysissä purjeissa mereltä käsin. Purjelaivalla matkustaessahan on nimittäin sellainen hassu juttu, että sitä ei näe, eikä siitä saa kuvia purjeet ylhäällä laivan ulkopuolelta, koska purjeet lasketaan aina satamaan tultaessa tai ankkuroiduttaessa. Star Clippers kuitenkin haluaa tarjota jokaisella risteilyllä matkustajille mahdollisuuden nähdä laiva upeimmillaan täysissä purjeissa. Auringon laskiessa me seurasimme tenderistä käsin, kun purje kerrallaan nousi salkoon. Onhan tämä aika upea näky vai mitä?

Risteilimme yhteistyössä Star Clippersin kanssa.

Blogia voit seurata:

Facebook | Bloglovin | Instagram | Twitter