Vuonoristeily on jo pitkään houkutellut tätä risteilyihin hurahtanutta tyttöä. Olisihan niitä tuossa lähellä Norjassa, mutta me aina jotenkin ajaudumme hirveän kauas ja niinpä saimmekin ensikosketuksen vuonoristeilyyn Argentiinan ja Chilen vuonoissa. Oliko kokemus sitten niin huikea kuin odotin. Kyllä ja ei. Se oli erilainen.

Risteilisimme vuonoissa kirkkaassa auringonpaisteessa laivan lähes hipoessa jyrkkinä sen molemmin puolin kohoavia vuoria. Istuisimme aurinkotuoleissa ja siemailisimme drinkkejä sen mitä nyt valokuvien räpsimiseltä malttaisimme. Huokailisimme ihastuksesta ja kokemus olisi kaikin puolin rento.

Tarrauduimme täysillä kiinni laivan ulkokannelle avautuvan oven kahvaan tuulen repäistessä sen kovalla voimalla auki. Yritimme pitää hupun päässä ja jalat tiukasti laivan kannessa samalla, kun räpsimme kohmeisilla sormillamme kuvia pilvien peittämistä vuorista. Välillä pilvien hieman vetäytyessä kauemmas ihailimme kirkkaana hohtavia jäätiköitä, joista osa valui mereen, mutta suurin osa lepäsi korkealla vuorten rinteillä. Kestimme ulkona seisomista hyytävässä tuulessa muutaman minuutin kerrallaan, ennen kuin painuimme takaisin sisätiloihin lämmittelemään ja juomaan kaakaota.

Lähtisinkö sitten uudelleen Etelä-Amerikan kärjen kiertävälle vuonoristeilylle? Ihan koska tahansa!

Silver Spirit lähti aamulla Ushuaian satamasta. Vuorilla oli satanut yöllä lunta ja nytkin sää oli pilvinen. Aurinko yritti silloin tällöin pilkistellä pilvien raoista. Oli mahtava nähdä Ushuaian taustalla kohoavat vuoret hieman kauempaa mereltä. Ne olivat valtavat ja kaupunki näytti etäältä säälittävän pikkuruiselta.

Beaglensalmi (Beagle Canal) kulkee molemmin puolin Ushuaiaa. Itäisen puolen olimme kulkeneet yöllä, mutta nyt suuntasimme valoisan aikaan läntiselle ja samalla kuulemamme mukaan vaikuttavammalle puolelle. Silversean järjestelyt ja henkilökunta olivat taas kympin arvoiset. Risteilyn kohdeasiantuntija oli jälleen päästetty ääneen ja hänen selostuksensa tuli ympäri laivaa kaiuttimista. Etenimme Beaglen Salmea pitkin ja kaiuttimista kuului aina mille puolelle laivaa milloinkin kannatti katseensa suunnata. Istuimme laivan keulassa olevassa näköalabaarissa, jotta näkisimme molempiin suuntiin ja tuijotimme ulos harmaaseen säähän. Siellä ei ollut tietoakaan auringonpaisteesta ja vuorten huiput olivat pilvien peitossa.

Mutta kun ensimmäiset jäätiköt tulivat näkyviin, vanhempiinkin matkustajiin tuli liikettä ja ihmiset riensivät uhmaamaan säätä ja kurkottelemaan kaiteen yli tuulen tuivertaessa. Ei tälläisiä maisemia nimittäin ihan joka päivä näe.

Jossain vaiheessa jopa kirkastuikin hieman ja  silloin annoimme kameran laulaa entistä enemmän.

Kun olimme lipuneet parhaimpien maisemien ohitse ja kohdeasiantuntijakin oli vaiennut kaiuttimissa menimme sviittiimme, mutta eihän niiden maisemien ihastelua voinut lopettaa. Onneksi oma parveke mahdollisti sen, että saattoi istuskella ”omalla” sohvalla ja käydä nopeasti parvekkeella, kun siellä näkyi taas jotain mielenkiintoista. Emme ole koskaan olleet millään risteilyllä (Itämerta lukuunottamatta) ilman omaa parveketta. Se on aivan ehdoton. Silver Spiritillä ei sisähyttejä, anteeksi sviittejä, olekaan kuin ihan muutamia.

Tämä oli ensimmäinen päivämme vuonoissa. Onneksi niitä oli tulossa vielä lisää ja aurinkoakin oli luvassa enemmän.