Image Alt

Risteilyt

Kaupallinen yhteistyö Finnlinesin ja Rantapallon kanssa. Tälle kesälle on tullut laivamatkailtua selvästi keskivertoa enemmän Itämerellä. Olemme nimittäin olleet tähän mennessä kaikkina neljänä kesäkuun viikonloppuna Itämerellä laivan kyydissä. Yksi matkoista oli todellinen bileristeily, Tomin ystävän täyttäessä pyöreitä. Toinen oli reittimatka Finnlinesilla Naantalista Kapellskäriin ja takaisin. Toiseksi viimeisenä viikonloppuna

Työ vei minut huhtikuun puolessa välissä kolme yötä kestävälle matkalle New Yorkiin. Tuohon kaupunkiin, joka ei onnistunut hurmaamaan minua ensimmäisellä, toisella eikä ihan vielä kolmannellakaan kerralla. Neljäs kerta sai ihastumaan ja nyt viidennellä kerralla pidin kaupungista ja lyhyestä vierailusta siellä todella paljon. Jos ei oteta huomioon

Kutsuvierasristeily Norwegian Blissille. Olin risteilyllä osa Euroopan pressiryhmää. Monen suomalaisen kauhistus on muodollinen pukeutuminen laivan illalliselle. Niin se oli joskus minullekin, mutta useiden risteilyjen kokemuksella olen oppinut jopa vähän nauttimaan illalliselle tälläytymisestä. Norwegian Cruise Linella pukeutumistyyli on vapaa. Konseptin nimi on Freestyle. Pukeudu miten haluat ja nauti

Kutsuvierasristeily Norwegian Blissille. Olin risteilyllä osa Euroopan pressiryhmää. Upouusi, jättimäinen risteilyalus ei jätä ketään kylmäksi. Norwegian Bliss tarjoilee matkustajilleen sellaisia kokemuksia, ettei ihan joka laivasta ole sille vastusta. Bliss on iso, uusi, monipuolinen ja laineilla aivan uusia kokemuksia tarjoileva kelluva viihdekeskus. Sen vuoksi se sopii monelle, mutta

Yhteistyössä Star Clippers Matkustajien lukumäärän pysytellessä 100 matkustajan molemmin puolin, on mahdollista tehdä risteilystä aivan erilainen kokemus kuin suurilla, tuhansia matkustajia seiniensä suojiin nielevillä laivoilla. Star Clippers on rento ja tuttavallinen. Henkilökunta oppii viikon aikana tuntemaan sinut, osa muistaa jopa nimesi, hyttisi ja lempijuomasi. Tunnelma laivalla on

Yhteistyössä Star Clippers Edellisessä postauksessa kerroin, ettei Star Clippersin risteilyt välttämättä ole niitä kaikkein sopivimpia lapsiperheille, mutta kenelle ne sitten sopivat? Sanoisin, että kaikille, jotka haluavat tuntea raikkaan merituulen kasvoillaan ja nauttivat merellä olosta ja uusiin paikkoihin tutustumisesta, mutta eivät välitä suurista risteilyaluksista. Kyselin nimittäin vähintään kymmeneltä

Yhteistyössä Star Clippers Palasimme  keskiviikkona kotiin Karibian risteilyltä. Tämä oli meille kolmas Karibian risteily ja on todettava, ettei Karibia kohteena pettänyt tälläkään kertaa. Aiemmin olemme risteilleet tuolla turkoosien vesien äärellä suuremmilla risteilyaluksilla, joten oli hauska kokea tällä kertaa Karibian risteily Star Clippersin purjelaivan kyydissä. Risteilyt ovat aina

Karibian risteily on itsessään käsite. Se on monen haave ja suosittu häämatkakohde. Karibian risteily on usein matka, joka halutaan toteuttaa kerran elämässä. Käytän tässä postauksessa siksi termiä Karibian risteily, koska en oikein tiedä mikä muukaan olisi kuvaavampi termi näille, suomalaisesta näkökulmasta, erikoisristeilyille. Tämän postauksen vertailut eri

Olemme matkailleet aika paljon myös sellaisissa kohteissa, joihin ei turisteja aivan joka päivä eksy, kuten vaikkapa Lesothossa. Meitä on toisissa paikoissa katseltu pitkään ja tultu välillä uteliaina kyselemään asioita. Välillä on haluttu ottaa myös valokuvia meidän kanssamme. Silti sellaista vastaanottoa, jonka saimme Gili Gentingillä Star Clippersin

Haluan olla aivan rehellinen. Emme Tomin kanssa kumpikaan ihastuneet Star Clippersiin ensi hetkellä. Se näytti Balin Benoan satamassa jotenkin pienemmältä kuin olimme odottaneet. Purjeet laskettuina se näytti mastojen ja köysien muodostamalta sekasotkulta, eikä ankeahko satama auttanut asiaa. Sisällä meitä odotti kuvista tuttu, merihenkinen ja melko vanhahko

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on