Krugerin kansallispuiston rauhallinen pohjoisosa

Krugerin kansallispuisto on vaikuttavan kokoinen ollen 352 kilometriä pitkä ja leveimmillään 85 kilometriä. Puisto on melkein kahden miljoonan hehtaarin kokoinen. Todellisuudessa eläimillä on vielä huomattavasti enemmän tilaa liikkua, koska kansallispuisto rajoittuu lännessä yksityisiin alueisiin, joiden välillä ei ole raja-aitaa ja idässä Mosambikin puolella sijaitsevaan Limpopon kansallispuistoon. Tämän kertainen matka Krugeriin oli järjestyksessään neljäs, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun ajoimme koko puiston läpi etelästä pohjoiseen. Krugerissa on kaikkiaan 883 kilometriä asfalttiteitä ja 1679 kilometriä hiekkateitä. Suurin osa majoituksista ja tihein tieverkosto on puiston eteläosassa (Skukuzan leiristä etelään), joka muodostaa 20 % puiston pinta-alasta. Valtaosa puistossa vierailevista vierailee juuri tällä eteläisellä alueella ja se muuttuukin paikoitellen ruuhkaiseksi, kun esimerkiksi leijonalauma tai leopardi on jäänyt paikalleen tien sivuun. Onneksi leijonanosa puistosta on kuitenkin vielä selvästi rauhallisempaa aluetta. Teitä ja muuta infrastruktuuria on puiston pinta-alasta vain 0,3 %. (Lähde)

Pohjoisen rauha vs. etelän väenpaljous

Luin ennen matkaa eräältä Krugerissa valokuvaukseen erikoistuneelta sivustolta näkemyksen, että Kruger on Sataran leiristä alaspäin eläintarha ja Lower Sabiesta alaspäin Disneyland. Vaikka en missään nimessä allekirjoita tätä näkemystä (koska Krugerissa eläimet elävät vapaana ja niillä on runsaasti tilaa liikkua), kertoo se siitä, että puiston alaosa on paikoitellen jopa valitettavan suosittu. Me huomasimme tämän erityisesti palatessamme pohjoisosasta etelään sunnuntaina. Silloin etelässä Crocodile Bridgen ja Lower Sabien alueilla oli todella paljon liikennettä. Mutta maanantaina tilanne oli aivan toinen. Silloin sai ajella taas hyvin rauhassa. Paikalliset tekevät Krugeriin paljon viikonloppureissuja ja yllätykseksemme viikonpäivällä oli todellakin merkitystä. Suosittelenkin suuntaamaan erityisesti viikonlopuksi puiston pohjoisosiin. Tosin ihan päiväksi sinne ei kannata lähteä, sillä vaikka 350 kilometriä ei äkkiseltään kuulosta kovin pitkältä matkalta, menee siihen Krugerissa kansallispuiston antaman etenemisarvion mukaan yli 15 tuntia. Tässä on huomioitu asfalttiteiden max 50 km / h nopeusrajoitus ja pysähtelyt eläinten kohdalla. Koskaan ei voi tietää mitä matkalla tulee vastaan ja olisi todella ikävää joutua kaasuttamaan kiireessä tiehensä, jos tien sivussa sattuu leikkimään leijonalauma pentuinensa.

Pohjoiseen lähtemiselle kannattaa siis varata aikaa. Toinen vaihtoehto toki on ajaa Johannesburgista suoraan pohjoiseen ja mennä puistoon sisälle Punda Marian tai Pafurin portista. Sieltä voi sitten halutessaan lasketella alas etelään. Meillä tämä oli alunperin suunnitelmissa, mutta sitten halusimmekin mennä ennen Krugeria pariksi päiväksi lepuuttamaan Marloth Parkiin, joten se suunnitelma jäi. Sitä paitsi vaikka puiston sisällä eteneminen onkin hidasta, on siellä aina mahdollista nähdä kaikkea upeaa, toisin kuin puiston ulkopuolella tylsällä valtatiellä.

 

Pohjoisen neljä pääleiriä tarjoaa palveluita

Yövyimme pohjoisessa neljä yötä. Vaihdoimme leiriä joka yö, koska halusimme liikkua eteenpäin ja nähdä koko puiston. Kävimme siis samalla kaikissa pohjoisen pääleireissä eli Letabassa, Mopanissa, Shingwedzissä ja Punda Mariassa. Näistä jokaisesta löytyy ravintola ja kauppa. Jos mukana on järeämpi retkivarustus ja haluaa kokkailla, löytyy pohjoisesta myös pienempiä leirejä, joissa ei ole niin paljoa palveluita. Ajattelin tehdä Krugerin pääleireistä erikseen postauksen, joten en paneudu niihin sen tarkemmin, mutta ihastuin ikihyviksi Shingwedzin leiriin ja Mopanissa meillä oli upea maisematerassi. Muutenkin pohjoisen leireistä jäi oikein mukava fiilis verrattuna etelän isompiin leireihin.

Olin lukuisia kertoja etukäteen lukenut, että pohjoisessa on vähemmän kaikkea. Niin eläimiä, toisia autoja kuin tieverkostoakin. Ja niin siellä olikin. Krugerin pohjoisosissa oli ihan omanlaisensa tunnelman, koska siellä vallitsi aivan erilainen rauha ja rikkumaton hiljaisuus. Koimme matkan kaksi parasta petoeläinbongausta pohjoisessa. Toinen oli leijona aivan tien sivussa syömässä selvästi saman päivän aikana kaatamaansa isoa kuduhirveä. Paikalla oli meidän lisäksi toinen auto ja jonkin ajan kuluttua paikalle pysähtyi vielä kolmas auto. Kaikilla oli hyvin tilaa katsella leijonaa ja saimme ihastella tuota suurta kissaa ilman, että vieressä olisi ollut lukuisia autoja moottorit käynnissä, kuten myöhemmin matkan aikana puiston eteläosissa leijonien luona.

Tämä leijona lähellä Punda Marian leiriä päätti vielä tepastella syötyään tien yli ja poseerata meille hetken. Seuraavana päivänä, kun ajelimme samaa reittiä takaisin oli sillä identtinen kaksoissiskokin paikalla syömässä. Saimme siis katsella samassa paikassa kaikessa rauhassa leijonia kahtena päivänä hyvin lähietäisyydeltä.

Savannikoirien kanssa metsästysretkellä

Toinen aivan upea eläinbongaus tapahtui hyvin pian näiden leijonien näkemisen jälkeen. Ajoimme pienelle hiekkatielle, jolla tuli savannikoiralauma vastaan. Oli viileä päivä. Lämmintä oli vain hädintuskin 20 astetta. Meitä viileys hieman harmitti, olimmehan tulleet eläinhavaintojen lisäksi nauttimaan lämmöstä, mutta eläimille viileä sää oli hyvä asia. Siinä missä ne helteellä olisivat vielä tuohon aikaan odotelleet illan viilenemistä, lähtivät savannikoirat nyt jo iltapäivällä saalistusretkelle. Ja me pääsimme mukaan!

Erittäin uhanalaiset savannikoirat tykkäävät liikkua Krugerissa teitä pitkin. Niiden on helppo liikkua ihmisten raivaamilla teillä, josta ne voivat singota saaliiden perään. Huomasimme pian, että ne tykkäävät oikoa pusikon kautta ja muutaman kerran menetimmekin ne hetkeksi näkyvistä niiden jolkotellessa puiden suojaan. Siinä vaiheessa painoimme kaasua seuraavaan mutkaan asti ja sieltä koirat taas sukelsivat metsästä tielle. Kun koko lauma ampaisi kohti kuivaa joen uomaa, olimme varmoja, ettemme enää näe niitä. Emme olleet uskoa hyvää tuuriamme, kun ehkä kilometrin jälkeen näimme jälleen yhden jos toisenkin koiran jolkottelevan ravia taas tietä kohden. Ei mennyt kuitenkaan kauaa ennen kuin lauma tuntui hajoavan kuka mihinkin suuntaan ja menetimme niihin näköyhteyden. Tällä kertaa meitä odottikin vähän matkaa eteenpäin ajettuamme uskomaton näky, sillä yksi savannikoirista oli saanut impalan kiinni.

Meidän paikalle ehtiessä antilooppi oli vielä hengissä, mutta jo hetkeä myöhemmin tämä yksittäinen savannikoira repi jo sen vatsaa auki ja aloitti illallisen. Sen laumaa ei kuitenkaan näkynyt missään ja se nosteli jatkuvasti päätään. Hetken kuluttua se ampaisi tiehensä jättäen meidät jälkeensä ihmettelemään mitä tapahtui. Meni muutama minuutti ja pian se palasi muu lauma mukanaan. Se oli käynyt kertomassa muille (todennäköisesti veristen suupieliensä avulla) saaneensa saalista ja lauman jälleen näkeminen oli äänekkään innokasta. Savannikoirien ääntelyä on mahdotonta kuvata. Se on jotain aivan erilaista kuin minkään muun koiraeläimen. Jos haluat kuulla miltä se kuulostaa, katso tämä minuutin video savannikoirista.

Jäimme vielä joksikin aikaa katsomaan, kun muu lauma kävi illallisen kimppuun. Olimme kaiken kaikkiaan savannikoirien kanssa noin 1,5 tuntia, eikä paikalla ollut lisäksemme ketään muita. Tämä on niitä pohjoisen erinomaisia puolia. Kokemus on aivan toisenlainen, kun tälläisistä hetkistä saa nauttia ekslusiivisesti.

 

Huikean erilainen pohjoisen Pafuri

Aivan puiston pohjoisin osa on Pafurin aluetta. Tiesimme sen olevan maisemaltaan hyvin erilaista, mutta silti yllätti miten erilaista. Punertava, hieno hiekkapohja tuntui siltä kuin olisimme yhtäkkiä ajaneet Namibian puolelle. Vaikka Krugerissa maasto vaihtelee joka puolella nopeastikin, oli tämä muutos selkeästi kaikkein erilaisin. Pafurin alue oli yksinkertaisesti todella kaunis. Siellä oli enemmän nyala-antilooppeja kuin missään muualla Krugerissa ja niitä näkyi melkein yhtä paljon kuin impaloita muualla. Pohjoisosa on käsittääkseni myös lintuharrastajien suosiossa ja meidänkin piti ottaa muutamasta tirpasta kuvat. Ei sillä, kyllä me toki muutenkin kuvaamme erikoisen näköisiä lintuja aina.

Petoeläinten suhteen Pafuri tarjoili lähinnä krokotiilien osalta jännitystä. Ajoimme kohtaan, jossa kolme maata kohtaavat. Paikka on historiallisesti merkittävä, sillä sinne on eri maiden (Etelä-Afrikka, Zimbabwe ja Mosambik) rikolliset paenneet ja tämä Crook’s Corner niminen paikka on ollut eräänlainen “no man’s land”, jossa eri maiden poliisit ovat sitten tapelleet siitä mihin maahan mikäkin rikollinen viedään. Nyt aluetta hallitsivat selkeästi krokotiilit, joita oli kaiken kokoisia. Suurimmat näyttivät monen metrin mittaisilta ja pienimmät hädin tuskin metrisiltä. Krokotiilit olivat alhaalla joella ja tuossa paikassa sai nousta jaloittelemaan. Oioimme koipiamme ja hämmennyimme, kun hetken päästä alkoi kuulua lehmänkellojen kilinää. Hieraisimme silmiämme ja totesimme, että kyllä sieltä Zimbabwen puolelta vaan on ulkomaalaisia tulossa rajalle juomaan vettä.

Pidättelimme henkeämme, kun lehmälauma askelsi määrätietoisesti upottamaan turpansa siihen samaan joen poukamaan, jossa krokotiilitkin pitivät majaansa. Meni hetki, kun totesimme parin lehmän hörppivän vettä tyynen rauhallisesti ja valtavan krokotiilin vaanivan vedessä vain parin metrin päässä. Jännitysnäytelmää kesti vain hetken ja lehmät tuntuivat tietävän, ettei paikalle ole fiksua jäädä kovin pitkäksi aikaa ellei halua päätyä nautapaistiksi. Pian lehmänkellojen kilinä jo erkaantui ja me jäimme miettimään mitä ihmettä seuraavaksi oikein vielä tulisikaan tapahtumaan.

Yhteenvetona pohjoisesta sen verran, että sille iso suositus, jos olet Krugerissa yli viikon tai jo toista tai ehkä jopa kolmatta kertaa. Ensikertalaiselle suosittelen Satarasta eteläisempiä osia, jos haluaa nähdä mahdollisimman laajan kattauksen erilaisia eläimiä. Mikäli kuitenkin rauha ja maisemat kiinnostaa enemmän, ei muuta kuin kohti pohjoista. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että siellä on eläimiä harvemmin, eikä siellä näe esim. sarvikuonoja lainkaan. Ne ovat kaikki puiston eteläosissa. Toisaalta sitten taas pohjoisessa on sellaisia eläimiä, mitä etelässä ei näe. Esimerkiksi näitä sassabiantilooppeja ja hirviantilooppeja ei näe ellei matkaa puiston pohjoisosiin. Luonnollisestikin pohjoisessa on paljon myös ns. general gamea eli seeproja, knuantilooppeja, kirahveja yms.

Jäikö jokin asia Krugerin pohjoisosasta mietityttämään? Kysy kommenttiboksin puolella.

Lue myös ensimmäinen postaus tämän kertaiselta Krugerin matkalta.

 

Pysy mukana:

Facebook | Youtube | Bloglovin | Instagram