Kruger vol 4 – ensitunnelmat neljänneltä matkalta Afrikan ikoniseen kansallispuistoon

Huhhuh mikä ihana safarimatka on taas takana. Tämä oli neljäs kerta Krugerissa, eikä allekirjoittanutta kyllästytä pätkääkään. Tomi tosin ilmoitti, että hän voisi seuraavan Krugerin reissun koittaessa lähteä katsomaan vaikka NHL:ää Jenkkeihin kavereidensa kanssa ja minä etsiä jonkun muun matkaseuralaisen Krugeriin. Saa siis nähdä kuinka käy tulevien Krugerin matkojen.

Yksikään matka Krugeriin ei ole koskaan ollut samanlainen kuin edellinen. Ei myöskään yksikään päivä ole safarilla samanlainen kuin edellinen. Tällä kertaa reittimme poikkesi aika paljon aiemmista. Ajoimme 350 kilometriä korkean kansallispuiston päästä päähän mennen sisään eteläisestä Crocodile Bridgen portista ja ajoimme päivien mittaan aina ylös pohjoiseen Punda Mariaan ja Pafuriin asti. Maisemat ja maasto vaihtelevat Krugerissa valtavasti jo ihan tunnin parin ajomatkan aikana ja oli hieno nähdä miten paljon erilaista maastoa tuohon ikoniseen kansallispuistoon mahtuu. Välillä voi nähdä silmänkantamattomiin savannin halki, usein tiet mutkittelevat joen vartta ja välillä molemmin puolin tietä kohoaa tiheää pusikkoa, jolloin täytyy olla jatkuvasti valmiina jarruttamaan mahdollisen yllättävän tien ylittäjän vuoksi.

Villi ja rauhallinen pohjoinen

Eteläinen ja pohjoinen osa puistosta eroaa myös eläimistöltä ja ihmispaljoudelta. Etelässä on etenkin sisäänajoporttien ja pääleirien luona paljon liikennettä asfalttiteillä, mutta pohjoisessa saa ajella rauhassa. Ajoimme eräänä aamuna Mopanin leiristä lähtiessämme hiekkateitä 3,5 tuntia näkemättä ainuttakaan toista autoa. Suurin osa Krugerissa kävijöistä käy nimenomaan puiston eteläosassa, koska se on helpoiten tavoitettavissa ja siellä on eniten eläimiä. Se onkin hyvä paikka aloittaa Krugerissa matkailu, mutta jos haluaa tutustua puistoon laajemmin tai kaipaa autenttisempaa kokemusta rauhassa muilta turisteilta, kannattaa suunnata katseet pohjoiseen. Siellä tuntee enemmän olevansa villissä luonnossa, koska vaikkapa rengasrikon tai auton hajoamisen osuessa kohdalle syrjäisellä tiellä, on tosiaan vähän oman onnensa nojassa. Puhelimissa ei ole kuuluvuutta, eikä seuraava auto välttämättä osu paikalle heti seuraavan tunnin aikana.

 

Joulukuu on sadekautta

Sadekausi oli jo hyvässä vauhdissa meidän ollessamme Krugerissa. Jo ennen sinne saapumistamme oli satanut ja vettä tuli meidän siellä ollessamme vielä reippaasti lisää. Useampanakin iltana nukahdimme sateeseen ja kannoimme seuraavana aamuna laukut sateessa autoon. Sade harmitti meitä tietenkin. Ihan jo sen vuoksi, että lämpötilat tipahtivat alle kahteenkymppiin ja auringonoton pääleirien uima-altailla sai unohtaa. Toisaalta taas sade on luonnolle ja eläimille elintärkeää ja mitä pidempään kuivakausi jatkuu, sitä vaikeampaa on elo eläimillä, jotka joutuvat kohtaamaan vain kuivuneita juomapaikkoja. Sateiden tultua lukuisat antiloopit synnyttävät ja pian puisto on täynnä pienokaisia.

Viime vuonna ollessamme Krugerissa samaan aikaan, oli selvästi kuivempaa ja silloin juomapaikkojen luona, etenkin Lower Sabien alueella, näki suuria eläinlaumoja. Nyt eläimet olivat enemmän hajallaan ja juomapaikoilla oli silloin tällöin vain kourallinen eläimiä. Seuraavalla kerralla lähtisin Krugeriin ehkä jo kuukautta aiemmin. Toisaalta ensimmäisten sateiden aikaan luonto alkaa kukoistaa ja harmaaksi kuivuneet puut ja pensaat puhkeavat kevään kirkkaan vihreään loistoon. Kevät ja kesä Krugerissa vetää myös lintuja puoleensa ja paikka on lintubongarin unelma.

 

Näimme tälläkin kertaa kaikki suuret pedot (leijona, leopardi, gepardi, savannikoirat) ja gepardeja lukuunottamatta kaikki vielä useaan otteeseen. Näiden lisäksi näimme vielä joitain aivan uusia eläinlajeja, joista mesimäyrän kohdalla meinasin haljeta riemusta aivan kokonaan. Olimme lukeneet tästä pienestä, mutta erittäin pippurisesta eläimestä vain paria päivää aiemmin ollessamme Mopanin leirissä. Siellä näistä varoitettiin ja ulkokeittiössä sijaitseva jääkaappi piti kääntää yöksi ovi seinää vasten, koska muuten mesimäyrä tulisi ja ryöväisi sieltä kaiken syötäväksi kelpaavan. Luimme, että tämän pienen otuksen on monesti todistettu saavan leijona- ja hyeenalaumankin perääntymään määrättömän itsevarmalla uhittelullaan.

Mesimäyrän mielestä hyökkäys on tilanteessa kuin tilanteessa paras lähestymistapa ja sen herkkuruokaa on skorpionit ja käärmeet. Se selviää useimpien erittäin myrkyllisten käärmeiden puremista muutaman tunnin koomalla ja jatkaa sen jälkeen käärmeen syömistä pienessä krapulassa. Melkoinen kaveri siis ja riemulla ei todellakaan ollut rajoja, kun norsulaumaa ihastellessamme sellainen yhtäkkiä mylläsi maata aivan automme vieressä. Kaveri oli niin vikkelä, että sen kuvaaminen oli äärimmäisen hankalaa, mutta ehdimme me useamman minuutin seurata kuinka se tunki kuonoaan heinikkoon, kenties niitä skorpioneja ja käärmeitä etsien. Aivan upea kokemus! Katso alta hulvaton video tästä eläinmaailman pahiksesta.

Tietenkin petoeläinten lisäksi näimme valtavasti kasvissyöjiä. Kirahveja, seeproja ja monia erilaisia antilooppeja näkee Krugerissa joka puolella. Siinä missä ensimmäisellä kerralla safarilla jää innoissaan ihastelemaan 50-100 metrin päässä olevaa kirahvia tai seepralaumaa, ei pian enää todellakaan tule pysähdyttyä elleivät nämä eläimet ole aivan tien reunassa. Vähän ajan päästä sekään ei enää riitä, vaan pitää olla pieniä eläinlapsia mukana. Toisaalta viimeisenä aamuna jäimme haltioissamme ihastelemaan vielä ihan jokaista tietä lähellä olevaa eläintä, erityisesti kirahveja. Lähtö Krugerista on aina haikea ja niin oli tälläkin kertaa. Se on kuitenkin ihan varmaa, että palaan vielä sinne ja muihin safarikohteisiin. (Edit: Tämän postauksen luettuaan Tomikin ilmoitti, että kyllä hänkin vielä haluaa Krugeriin palata, tarkkaa vuosilukua hän ei kuitenkaan suostunut kertomaan.)

Kruger postauksia on luvassa lisää. Jos on jotain tiettyä mitä haluaisitte tietää, jättäkää viestiä kommenttikenttään. 🙂

 

Pysy mukana:

Facebook | Youtube | Bloglovin | Instagram