Kuulen Kalaharin kutsun

Mustaharjaisia leijonia, suurikorvaisia kettuja, leopardeja, gepardeja, lukuisia antilooppeja ja kahdella jalalla seisovia mangusteja – niitä kaikkia ja paljon muuta toivomme näkevämme tulevalla, parin viikon päästä koittavalla matkalla. Luvassa on tunteja ja päiviä autossa, paahtavan kuumassa auringossa, kuivan hiekan keskellä. Luvassa on erämaata, jossa lähimmät valot ovat niin kaukana, että öisin tähdet peittävät koko taivaan kannen alleen. Ja reissun päätteeksi luvassa on kosmopoliitti, kaunis suurkaupunki, jonka valkohiekkaisilta rannoilta voi löytää suloistakin suloisempia pieniä taapertajia. Pingviinejä.

Teemme vain muutaman kuukauden jälkeen paluun Etelä-Afrikkaan, enkä voi olla pakahtumatta ilosta, onnesta ja matkan odotuksesta. Miten joku maa onnistuukin viemään niin mennessään. Ihan näin nopeasti en uskonut paluun Etelä-Afrikkaan koittavan. Eihän siitä ole kuin pari viikkoa, kun kerroin Krugerin reissun kustannuspostauksessa meidän ostaneen joulukuiselle Krugerin matkalle Etelä-Afrikan kansallispuistojen Wild Cardin. Se oikeuttaa vuoden ajan vapaaseen pääsyyn kaikkiin SanParksin puistoihin. Salaa mielessäni haaveilin siitä, että saisimme sen hyödynnettyä vielä uudelleen vuoden sisään. Siitä en sentään uskaltanut haaveilla, että se tapahtuisi näin pian uudelleen.

Kgalagadin kansallispuisto

Olen jo pitkään vilkuillut syrjäistä Kgalagadin kansallispuistoa vähän sillä silmällä. Se on hyvin erilainen kohde kuin Kruger, jossa maasto on vaihtelevaa ja kasvillisuus paikoin hyvinkin runsasta. Kgalagadin kansallispuisto sijaitsee Etelä-Afrikan Northern Capen alueella ja rajoittuu Namibiaan ja Botswanaan. Kansallispuisto jatkuu Botswanan puolelle ja muodostaa Kgalagadi Transfrontier Parkin, suuren, kahden maan rajojen yli ulottuvan suojasaarekkeen ainutlaatuisille Afrikan eläimille. Aitoja ei ole, vaan eläimet liikkuvat maiden välillä vapaasti. Kasvillisuutta on niukasti, koska alue on suurelta osin hyvin kuivaa Kalaharin aavikkoa. Nyt tosin suuntaamme sinne sadekauden jälkeen, joten saatamme nähdä vähän vihreää heinääkin.

Kgalagadi tuntuu etukäteen ihanan eksoottiselta. Eikä siellä varmaan ihan hirveän moni suomalainen olekaan käynyt. Ainakaan puistosta ei löydy käytännössä mitään tietoa suomeksi. Puiston syrjäinen sijainti on pitänyt sen kätkettynä helmenä, jonne vain jokunen tarpeeksi hullu safareista hieman liikaa innostunut matkaaja saattaa saada päähänsä lähteä. Kgalagadista ei myöskään löydy sitä Big5 -elämystä, jota moni ensikertaa safarille lähtevä lähtee hakemaan. Viidestä suuresta kolme puuttuu puistosta. Alue on ilmeisesti liian kuivaa ja vähäravintoista norsuille, puhveleille ja sarvikuonoille. Sen sijaan leijonia puistossa on paljon, eikä leopardinkaan näkeminen ole ennen kuulumatonta, joskin harvinaisempaa. Mutta Kgalagadissa voi nähdä muita eläimiä, joita taas esimerkiksi Krugerissa ei näe. Haaveilen suloisten eteläafrikankettujen ja korvakoirien kuvaamisesta ja entä jos vihdoin tällä matkalla näkisimme aavikkoilveksen? Eniten odotan kuitenkin mangustien näkemistä.

Ihan helpolla Kgalagadiin ei pääse ja siinä sen viehätys toisaalta piileekin. Ei turistiryhmiä, ei ruuhkaa eläinhavainnoilla. Toisaalta palvelutkin ovat paljon kehittymättömämpiä ja todennäköisesti olemme useampia päiviä nettipimennossa, koska olemme puhelinverkon ulottumattomissa. Autoksikin valikoitui nelivetoinen, isompi auto, jotta emme jää kiinni Kgalagadin pehmeisiin hiekkakinoksiin. Asfalttiteitä puistosta ei kannata etsiä. Luvassa on hiekkapölyä päivästä toiseen. Positiivista on se, että malarianestolääkkeet voi tällä kertaa jättää apteekin hyllylle, sillä Kgalagadi ei ole malaria-aluetta. Alla olevat kuvat on joulukuiselta Krugerin matkaltamme. Kirahveja ja seeproja sekä kilppareita pitäisi näkyä tälläkin reissulla. Toivottavasti myös eläinlapsia.

Augrabie Falls

Samalla suunnalla Kgalagadin kansallispuiston kanssa sijaitsee Augrabie Falls. Orange-joen kaivertamaan kanjoniin laskeutuu maailman kuudenneksi suurin, mutta varsin tuntematon vesiputous. Paras aika vierailuun on helmikuusta huhtikuuhun, jolloin vettä on sadekauden myötä eniten. Meidän matkamme ajoittuu siis juuri oikeaan ajankohtaan. Toivotaan, että tämän vuoden puolella on sadellut sen verran vettä, että vesi virtaisi vuolaasti. Putousten alueella on Augrabie Fallsin kansallispuisto ja pikaisten tutkimusten mukaan viiden kilometrin mittaisella patikkapolulla on mainiot mahdollisuudet ihastella maisemien lisäksi mangusteja ja dassieita (en millään nyt keksi tämän suomenkielistä nimeä, mutta kuva alla) sekä erilaisia antilooppeja.

 

Kaunis Kapinniemimaa

Vaihtoehtona meillä oli lentää joko Johannesburgiin tai Kapkaupunkiin, sillä molemmista on sinne sama, noin 1000 kilometrin matka. Kapkaupunki vei voiton, koska siellä olemme käyneet vain kerran vuonna 2014. Kapinniemimaa on satumaisen kaunista aluetta ja kieltämättä Boulders Beachilta löytyvät pingviinit saattoivat myös vaikuttaa päätökseen. Reissun päätteeksi aiomme nimittäin pyyhkiä aavikon pölyt pois merituulessa ja nauttia päivän Kapinniemimaan upeista maisemista sekä pingviinien seurasta.

Lue juttu Boulders Beachin pingviineistä ensimmäiseltä Etelä-Afrikan matkaltamme.

Reissuamme voi tälläkin kertaa seurata reaaliaikasesti instagram storieiden kautta. Tosin, kuten mainittua, osan matkaa olemme Kgalagadissa varmasti yhteyksien ulkopuolella. Mutta kunhan taas palaamme sieltä, luvassa on varmasti mitä suloisempia eläinpäivityksiä!

 

Pysy mukana:

Facebook | Youtube | Bloglovin | Instagram