Eläinrikasta lomailua Zimbabwessa
Kaupallinen yhteistyö Khulu Ivory Lodgen kanssa. Huhhahhei! Tässä ei ole todellakaan ehditty istuskella koneen ääressä. Olemme päässeet aivan tosissamme lomamoodiin saavuttuamme Hwangen kansallispuiston lähelle Khulu Ivory Lodgeen*. Instagram-tiliämme seuraavat saattoivatkin jo nähdä pari ensivilausta sieltä. Tässä muutama kuva parin viime päivän tapahtumista tänne bloginkin puolelle! Meillä oli
Safarilla villieläinten keskellä – osa iltapäivä
Miten eläinlapset voivatkin olla niin suloisia? Ihan kaikki vieläpä. Jopa pahkasian poikanen hurmaa pikkutöpselikärsällään, vaikka aikuisena näitä eläimiä ei ehkä nimeäisikään kymmenen kauneimman joukkoon. Keskipäivän pysähdyksellämme Krugerin eräällä levähdyspaikalla jäimme pitkäksi aikaa ihastelemaan apinan poikasten keikkumista puun oksilla. Tuli siinä muutamaan otteeseen mietittyä tekeekö apinaäidin koskaan
Safarimaniaa osa Kruger ja paljastus tulevasta
Vietimme viime marraskuussa Etelä-Afrikassa, Krugerin kansallispuistossa reilut neljä päivää. Olen kirjoittanut parista ensimmäisestä päivästä, mutta en päivistä niiden jälkeen. Ajattelin, ettei kukaan jaksa viikosta toiseen toistuvia safaripostauksia. Toinen syy miksi en postannut niistä heti, oli ajatus säästellä niitä ja ripotella ihania safarikuvia myöhemmin tänne aina silloin
Tonnilla safarille – ohjeita Krugerin kansallispuistoon
Ennen eteläisen Afrikan matkaa teimme melkoisen määrän selvitystyötä. Kun varasimme lennot Johannesburgiin, olin vielä melko pihalla miten hommat Etelä-Afrikassa toimivat. Tiesin esimerkiksi, että Krugerin kansallispuistossa on leirejä, joissa voi voi yöpyä, mutta missä? Teltoissako? Entä turvallisuus? Etelä-Afrikka kun ei ole varsinaisesti tunnettu turvallisuudestaan. Moni on kertonut
Leopardi silmästä silmään – mieletön Kruger
Aika: 18.11.2014 Paikka: Krugerin kansallispuisto, Etelä-Afrikka Kuten edellisessä postauksessa kerroin, jouduin katkaisemaan yhden reissupäivän kertomuksen keskeltä poikki, koska yksittäinen postaus olisi kasvanut niin valtavan pitkäksi. Tämä 18. marraskuuta, ensimmäinen kokonainen päivämme Krugerissa oli uskomaton. Olimme jo nähneet valtavan määrän upeita eläimiä, kun iltapäivällä käänsimme Nissanin keulan pois
Saaliita ja saalistajia – Krugerin kansallispuisto
Aika: 18.11.2014 Paikka: Kruger National Park, Etelä-Afrikka Kun Tomi käynnisti aamulla Nissanin, hän ilmoitti lähtevänsä kotiin ellemme näkisi päivän aikana norsuja. Olihan se hieman epätodellista, että olimme nähneet edellisenä päivänä savannikoiria, joita on kansallispuistossa vain joitain satoja, mutta jättimäiset norsut lymysivät piiloissaan, vaikka olimme Olifantsin alueella, jossa
Krugerin kansallispuisto – vuokra-autolla eläinten keskelle
Aika:17.11.2014 Paikka: Krugerin kansallispuisto, Etelä-Afrikka Kun jotain odottaa kauan, muodostuu asiaa kohtaan helposti suuret ennakko-odotukset. Safari Afrikassa - sellainen oli pyörinyt mielessä viimeiset 15 vuotta. Konkreettisemmin viimeiset puoli vuotta, kun varasimme lennot Johannesburgiin. Krugerin kansallispuisto oli matkamme pääkohde. Toki Etelä-Afrikassa on paljon muutakin mielenkiintoista, mutta kyllä meitä
Eläinsafarilla voi käydä muuallakin kuin Afrikassa
Luulin joskus, että eläinsafareita järjestetään vain Afrikassa. Ehei, safarille voi mennä myös Sri Lankalla, Yalan kansallispuistossa. Seeproja tai kirahveja et siellä näe, eikä leijonan karjuntaa kuulu, mutta hyvällä tuurilla näet leopardin tai huulikarhun. Suuremmalla todennäköisyydellä bongailet norsuja, kauriita ja monia muita eläimiä. Myös kaunis luonto palkitsee
Me lähdetään Etelä-Afrikkaan safarille
Pitkäaikainen haaveeni on toteutumassa! Me lähdetään Afrikkaan safarille! Olen aivan täpinöissäni, vaikka matkaan on vielä aikaa useampi kuukausi. Niin pitkälle kuin muistan, olen aina haaveillut safarimatkasta Afrikassa. En oikeastaan ymmärrä miten emme ole sellaisella aiemmin käyneet. Olen kai aina ajatellut, että Afrikka ei ole se helpoin manner omatoimimatkailulle ja valmiit
