Eläinsafarilla voi käydä muuallakin kuin Afrikassa
Luulin joskus, että eläinsafareita järjestetään vain Afrikassa. Ehei, safarille voi mennä myös Sri Lankalla, Yalan kansallispuistossa. Seeproja tai kirahveja et siellä näe, eikä leijonan karjuntaa kuulu, mutta hyvällä tuurilla näet leopardin tai huulikarhun. Suuremmalla todennäköisyydellä bongailet norsuja, kauriita ja monia muita eläimiä. Myös kaunis luonto palkitsee vierailijan.
Melkein päivälleen tasan neljä vuotta sitten kampesimme itsemme ylös sängyistä Sri Lankassa ja painelimme ulos pimeyteen. Hotellin pihalta meidät poimi puoli viideltä aamulla jeeppikuski. Viiletimme hiukset hulmuten pitkin pimeitä teitä. Saavuimme kansallispuiston porteille, kun aurinko raotteli silmiään. Jeeppiin hyppäsi kansallispuiston opas kyytiin, mutta muuten saimme istuskella kyydissä Tomin kanssa kahdestaan. Olimme valmiina näkemään pienen osan 979 neliökilometrin suuruisesta kansallispuistosta. Toivoimme näkevämme edes muutaman puiston 44 nisäkäslajista.
Näimme melkein heti aivan läheltä lauman villisikoja, aksiskauriita, apinoita ja kojootteja. Aamuhämärässä kameran linssin valovoimaisuus ei kuitenkaan riittänyt tarkkoihin kuviin liikkuvista eläimistä. Kauempana näkyi meri, kauriita ja pari saalista syövää kojoottia. Olimme yllättyneitä miten paljon eläimiä näimme lyhyessä ajassa. Paras aika nähdä eläimiä onkin heti aamuvarhaisella tai iltahämärällä. Valitettavasti valokuvauksen kannalta nuo ovat haastellisia aikoja, kun valoa on hyvin vähän.
Kun aamuhämärä väistyi valon tieltä, alkoi kameran muistikortillekin tallentua esittelykelpoisia kuvia. Nämä ovat aksiskauriita, jotka tuntuivat vallanneen kaikki paikat.
Yalan kasvillisuus on kaunista. Siellä täällä on isompia ja pienempiä lammikoita, joissa riittää juomavettä eläimille kuivankin kauden aikaan. Lammikoissa tosin piilee oma vaaransa. Yalassa on runsaasti krokotiileja.
Ensimmäistä kertaa näimme norsuja luonnossa. Sri Lankalla ne elävät metsissä. Tästä yksilöstä ei saatu kummoista kuvaa, kun se ruokaili oksien takana.
Yala on myös lintubongarille mieleinen paikka. Minä en sellainen ole, mutta sattumalta tiedän, että tämä lintu on pikkumehiläissyöjä.
Onneksi aiemmin pusikossa näkemämme norsu ei jäänyt ainoaksi, vaan eräs toinen norsu esiintyi meille ilman näköesteitä. Se ei todellakaan välittänyt meistä lainkaan, vaan ohitti jeeppimme muutaman metrin päästä ennen katoamistaan puiden sekaan.
Puolessa välissä safaria pysähdyimme vähäksi aikaa rannalle. Kuskimme ja oppaamme (joka ei todellakaan ollut puheliaimmasta päästä) pitivät tauon. Me kävelimme kauniilla rannalla, jossa vierailee viisi uhanalaista kilpikonnalajia.
Yalan kansallispuistossa elää maailman tihein leopardikanta. Elättelimme toiveita ison täplikkään kissaeläimen näkemisestä. Yhtäkkiä ajellessamme pitkin kuoppaisia puiston hiekkateitä, kauris syöksyi vauhdilla pusikosta suoraan jeepin eteen. Kuljettajamme jarrutti rajusti. Kauris ehti pois alta ja me jäimme odottamaan tulisiko sen perässä leopardi. Valitettavasti ei tullut. Sen sijaan hätistimme tahtomattamme tien sivusta useita kotkia. Pian haistoimme löyhkän ja syykin selvisi kohdalle ajaessamme. Yalassa luonnon kiertokulku näkyi selvästi jopa siellä vain muutaman tunnin viettävälle turistille.
En tiedä kuinka monia kymmeniä kilometrejä ajelimme kansallispuiston sisällä, mutta maisemat olivat hyvin monimuotoiset.
Eläimiä me kuitenkin olimme tulleet katsomaan ja onneksi niitä näkyi. Ei-eläinihmiselle pienempien eläinten näkeminen ei ehkä ole niin merkittävää, mutta tälläisille oravistakin innostuville riitti Yalassa reippaasti ihasteltavaa.
Kuka ei kuulu joukkoon?
Myöhästyin kameran kanssa nanosekunnilla, enkä saanut tuon tumman,
pienen eläimen päätä mukaan kuvaan. Se on ilmeisesti joko golden palm civet
(ei havaintoa suomenkielisestä nimestä), jota tavataan vain Sri
Lankalla tai sitten jonkinlainen mangusti (mongoose). En lähde väittämään kumpaakaan oikeaksi vaihtoehdoksi.
Kaikki Yalan eläimet eivät olleet pelkästään suloisia. Kun aurinko oli pilviverhon takana heräillyt kunnolla ja ryhtynyt lämmittämään, näkyi joka puolella yhtäkkiä suuria liskoja. Näimme niitä varmasti kymmeniä.
Liskojen lisäksi näimme, näin kyykäärmeisiin tottuneen näkökulmasta, aivan valtavan käärmeen. Se näytti kolmemetriseltä. Kuski ja opas väittivät sitä kobraksi. Enpä olisi halunnut törmätä siihen jalkaisin.
Syyskuun loppu oli hyvä aika vierailla Yalassa. Siellä oli hyvin vähän muita turisteja meidän lisäksemme. Näimme vain pari muuta jeeppiä, joissa molemmissa oli jonkinlainen kuvausryhmä suurten kameroiden kanssa. Ehkä ne kuvasivat sitä Avara Luonto -dokumenttia, joka tuli viime lauantaina televisiosta. 🙂
Voin lämpimästi suositella Yalassa vierailua. Me kävimme puistossa vain yhtenä aamuna, mutta näimme mielestämme ihan mukavasti eläimiä. Kaikista ei kuvia ole, koska kuvausolosuhteet eivät olleet otolliset tai sitten eläimet olivat sen verran kasvillisuuden suojissa, ettei niistä saanut kunnolla kuvia. Jos nyt saisin suunnitella Sri Lankan reissumme uudelleen, varaisin Yalalle enemmän aikaa ja tekisin sinne ainakin kaksi jeeppisafaria. Monia eläinlajeja jäi nimittäin näkemättä.
Vuonna 2010 maksoimme puiston sisäänpääsyn, oppaan ja kuljettajan kanssa tästä viiden tunnin safarista yhteensä 65 euroa. Ei mielestäni ollenkaan paha hinta kahdelta. Sri Lankan hintataso on edullinen.
Safareista kiinnostuneille onkin tulossa vielä tämän vuoden puolella paljon lisää luettavaa. Etelä-Afrikka kutsuu reilun kuukauden (sehän on ihan kohta!) kuluttua ja siellä sitten eläimiä näkyykin toivottavasti vielä paljon reilummin. En malta odottaa!
Teija
No voi höh, kommenttini taisi hävitä taivaan tuuliin. Yritetäänpä uudelleen 🙂
Upeita kuvia! Pelkässä luonnossakin näyttäisi olevan todella paljon ihasteltavaa ilman eläimiäkin. Ja niitäkin noin paljon. Wau!
Elina / Narulelu maailmalla
Ei minulle asti tosiaan välittynyt muuta kommenttia kuin tämä. On tämä tekniikka välillä hankalaa. Kiva, kun jaksoit rustata uuden kommentin!
Terhi
Apua, siis mihin aika menee…muistan, kun Alaskan reissun jälkeen kerroit blogissa, että "aikojen päästä, joskus talvella" lähdette safarille. ja nyt se on jo ihan ovella!
Tosi kivan näköinen (ja edullinen!) safarireissu, mutta täytyy myöntää, että kyllä ne Afrikan safarit taitavat monen mielessä olla ne ainoat oikeat… 🙂
Elina / Narulelu maailmalla
No sanopa muuta! Eniten tässä kauhistuttaa se, että meillä on matkavalmistelut ihan täysin vaiheessa, vaikka aikaa olisi ollut vaikka kuinka… Itseään saa vaan syyttää.
Sri Lankan safari on toki erilainen kuin Afrikan vastaavat. 😀 Luulen, ettei tuolla mitään wow-efektejä olisi saanut, jos olisi ollut tuota ennen katselemassa leijonia ja virtahepoja silmästä silmään niiden omassa elinympäristössään. Meille tuo oli kuitenkin hieno kokemus silloisella kokemuspohjalla.
Arja / Haavematkoja
Hienoja kuvia! Safarilla on kyllä kovin jännittävää, kun ikinä ei tiedä mikä ihmetys tulee esiin seuraavan mutkan takaa. Kruger Parkissa viisi vuotta sitten näkemäni kirahvi ei varmasti unohdu koskaan.
Elina / Narulelu maailmalla
Juuri tuo tunne, kun ei tiedä mikä seuraavan mutkan tai pusikon takana odottaa, on mahtava! Hauska kuulla, että olet käynyt Krugerissa. Kävin kurkkaamassa olisiko blogissasi juttua sieltä, mutten löytänyt. Laita ihmeessä linkki, jos sinulla on jossain vanhemmassa blogissa tms. juttua tuosta matkasta 🙂
Arja / Haavematkoja
Mun blogi aloitti elämänsä vasta muutama kuukausi sitten. Kunhan tuoreempien matkojen jutut loppuu nin kirjoittelen varmaan jossain vaiheessa niistä vanhemmistakin – sitten kyllä kaivelen myös kirahvien ja sarvikuonojen kuvat arkistoista 🙂 Innolla odotan sinunkin juttuja Afrikan safareilta, vaikka eipä tuo Sri Lankakaan näyttänyt sillä saralla kalpenevan!
Elina / Narulelu maailmalla
Elättelin toiveita, että olisin päässyt lukemaan jostain matkakertomustasi Etelä-Afrikasta, jos sieltä olisi irronnut vinkkejä meidän matkalle. Mulla on kyllä odotukset Krugerin suhteen korkeammalla kuin Yalan suhteen! Toivottavasti en pety pahasti 😛
Arja / Haavematkoja
Me mentiin Krugeriin kahden päivän reissulle Mosambikin puolelta silloin, reissu lähti Maputosta ja hintaan kuului kyydit Krugeriin, kaksi safarireissua paikan päällä ja yö jossain perus lodgessa jonka nimeä en tähän hätään muista. Ainakin majoitus ja kaikki palvelu toimi siellä meidän mielestä ihan moitteettomasti (oltiin oltu 3 viikkoa tekemässä tutkimusta Mosambikin maaseudulla, ja niiden viikkojen jälkeen tosin vähäisempikin palvelu olisi tuntunut aivan ylitsevuotavalta). Muistan, että ne safariautot soittelivat toisilleen puhelimella, ja kun toisena päivänä toivottiin että nähtäis kirahvi, ne ajoi meidät paikkaan josta muut oli kirahvin löytäneet. Vain leopardi jäi puuttumaan, ja meidän kokemukset oli kyllä unohtumattomia! Jäi sellainen kuva, että Krugerissa on eläimiä niin paljon, ettei sieltä voi mitenkään joutua lähtemään tyhjin käsin pois. Jotenkin hurjalta tuntui istua siinä avonaisessa autossa kun leijona lötkötteli kahden metrin päässä tienpenkassa, mutta kaipa ne safarioppaat tietävät mitä tekevät 🙂 Uskon, ettet joudu pettymään.
Elina / Narulelu maailmalla
Kiitos, kun jaksoit kirjoitella hieman teidän matkasta. 🙂 Meillä tulee olemaan sikäli erilainen kokemus, että ollaan menossa self-drive safarille vuokra-autolla. Ei siis ole luvassa tiedotuksia muilta safariautoilta 😀 Toivottavasti ei silti jää eläinkokemukset vähiin. Odotukset on korkealla!
lena / london and beyond
Sri Lankalta ei mulle tullut mieleen safarit, päin vastoin! Ajattelin jotenkin vain rantaa ja auringonlaskuja. 😀 Olipas kiva katsella näitä kuvia, mulla on Sri Lanka ehdottomasti kohde, jonne tulee päästä joku päivä. Onneksi sinne reissaaminen on tehty kohtuullisen "helpoksi", eli kohtuullisilla yhteyksillä sinne taitaa päästä 🙂
Elina / Narulelu maailmalla
Samaa minäkin ajattelin Sri Lankasta etukäteen ja jopa vielä siinä vaiheessa, kun käveltiin lentokoneesta ulos! 😀 Lankalle pääsee mun mielestä ihan helposti, eikä lennot edes Suomesta (sulla varmaan jostain muualta) ole mitkään älyttömän hintaisia. Viimeksi kun katsoin, sinne olisi päässyt yhdellä vaihdolla ja noin 700 eurolla.
Laura/ My post-University life
Ihania kuvia taas jälleen kerran, tosin täytyy myöntää että toi käärmekuva sai kyllä kylmät väreet aikaiseksi, noihin en haluaisi jalkaisin törmätä! Ah, safari Etelä-Afrikassa on kyllä ihan mieletön kokemus, sen tulette varmasti muistamaan koko loppuelämänne! Tiedättekö vielä minne päin tai minne luonnonpuistoon olette suuntaamassa Etelä-Afrikassa?
Elina / Narulelu maailmalla
Isot käärmeet on niiiin pelottavia. Pienet (kyyt sun muut) ei pelota paitsi koirien puolesta, mutta tuo käärme oli jos sitä koko luokkaa, että se olisi voinut nielaista ihmisen. :O
Krugerin kansallispuisto on meidän pääkohde. Sellaiselle perinteiselle safarille ei varmaan olla ollenkaan menossa, vaan ajellaan omalla (vuokra) autolla siellä norsujen ja kirahvien seassa. 🙂 Voi olla, että käydään jossain muussakin kansallispuistossa, mutta meillä on tosiaan suunnitelmat vielä vähän auki ja kohta tulee kiire niiden kanssa…!
Matkatar
No kyllä on hienoja taas kuvat, huh! Kateus jyllää täällä -niin tekisi mieli taas tuonnekin heh! (Muuten, lähin safari taitaa olla Ruotsissa Kålmordenissa!)
Elina / Narulelu maailmalla
Älä välitä, niin munkin tekisi mieli joka paikkaan 😀
Muistelen käyneeni Kålmordenin "safarilla" joskus lapsena. Jos ihan pelkkää safaritermiä käytetään, niin Suomessahan voi mennä myös huskysafarille 😀 Sellainen olisi mulla itseasiassa haaveena.
Rva Kepponen
Hienot kuvat! Mukavasti eläimiä näkee Sri Lankassakin, mutta takaan että Afrikkan vie voiton 🙂
Elina / Narulelu maailmalla
En epäile ollenkaan! 🙂
Susanna
Mahtavan oloinen reissu – kiitos kuvista!
Elina / Narulelu maailmalla
Kiitos sulle kommentista 🙂
Tintin
Oih mitä kuvia, mahtavat maisemat ja eläimet! 🙂
Elina / Narulelu maailmalla
Oli kyllä mahtava paikka käydä 🙂
miia ketunkololla
Te ootte kyllä nähny ja kokenut paljon kaunista.
Elina / Narulelu maailmalla
Joo, me ollaan panostettu tähän matkailuun hieman keskivertoa enemmän. 😀
Tiina
Ihan mielettömiä bongauksia jälleen kerran 🙂 Eläimet <3
Elina / Narulelu maailmalla
Todellakin, eläimet <3