Krugerin kansallispuisto – vuokra-autolla eläinten keskelle

Aika:17.11.2014
Paikka: Krugerin kansallispuisto, Etelä-Afrikka 

Kun jotain odottaa kauan, muodostuu asiaa kohtaan helposti suuret ennakko-odotukset. Safari Afrikassa –  sellainen oli pyörinyt mielessä viimeiset 15 vuotta. Konkreettisemmin viimeiset puoli vuotta, kun varasimme lennot Johannesburgiin. Krugerin kansallispuisto oli matkamme pääkohde. Toki Etelä-Afrikassa on paljon muutakin mielenkiintoista, mutta kyllä meitä sinne veti ennen kaikkea nuo meille niin eksoottiset, vapaana elävät eläimet. Ennen matkaa olin kuullut pelkästään positiivisia kokemuksia safareista. Silti pienessä mielessä pyöri ajatukset siitä, ettemme näkisikään juuri mitään. Entä jos melkein kaikki eläimet piilottelisivat pusikoissa ja näkisimme vain jonkin antiloopin sadan metrin päästä. Kuinka noloa, etten tänne blogiinkaan saisi esille mitään kuvia, vaikka olen Krugeria niin kovasti hehkutellut. Tunteemme kansallispuiston porteista sisään ajaessamme olivat innostuneen jännittyneet.

Krugerissa saa todellakin ajaa omalla autolla tai siis ulkomaisten turistien tapauksessa luonnollisesti vuokra-autolla. Teillä tulee kuitenkin pysyä, eikä lähteä ajelemaan mitään off-roadia. Nopeusrajoitukset ovat myöskin alhaiset, koska Krugerissa liikutaan eläinten ehdoilla. Niinpä asfalttiteillä saa ajaa korkeintaan viittäkymppiä ja hiekkateillä neljääkymppiä. Kun Tomi sitten portista ajettuamme ajoi viittäkymppiä, minä pyysin hidastamaan. Vauhti tuntui sen verran lujalta, ettei siinä vauhdissa mitään ehtisi näkemään. Tomi vastasi, ettei nyt heti portin jälkeen mitään eläimiä kuitenkaan olisi. Meni ehkä viisi sekuntia, kun Nissan koki ensimmäisen äkkijarrutuksensa Krugerissa. Muutaman kymmenen metrin päässä oli kirahvi ja vähän matkaa siitä jokin antilooppi. Tervetuloa Krugeriin!

Kun olimme malttaneet jatkaa matkaa kirahvin luota, pysähdyimme seuraavaksi ihastelemaan pala-antilooppeja eli impaloita.

Ja voi vitsit mitä nappisilmiä impala-lapsoset olivatkaan!

Ehkä jo ihmettelittekin missä on kuvat siitä ensimmäisestä näkemästämme kirahvista. Niitä ei ole näytillä, koska seuraavista saimme niin paljon parempia otoksia. Ehdimme välissä ajelemaan ehkä puolen tunnin verran näkemättä mitään erityistä. Sitten näitä upeita pitkäkauloja olikin vieressämme useampi yksilö.

Kertokaahan nyt joku miksi kirahvilla on “tuntosarvet”?!

Ylittäessämme erään kuivuneen joen uoman yli kulkevaa siltaa, jäimme kuvailemaan ehkä viidettä kertaa impaloita. Olimme jo saaneet pienen käsityksen siitä miten paljon niitä Krugerissa olikaan. Impaloiden lisäksi huomiomme kiinnitti kuitenkin jotkin nopeasti liikkuvat tummat eläimet. Ne kipittivät kauemmas automme luota ja pysähtyivät sitten hieman kauemmas vilkuilemaan meitä ujon näköisinä.

Kun eläimen nimessä on sana sika, ei ensimmäisenä tule mieleen kovin liikkuvainen eläin. Mutta pahkasika on todella nopea eläin. Ne ovat lihaksikkaita ja liikkuvat voimakkaan oloisesti. Nämä eivät todellakaan ole mitään hitaita lyllertäjiä!

Sanoin jo ensimmäisen tunnin aikana Krugerin aitojen sisäpuolella Tomille, että hyeena- eli savannikoiria haluaisin nähdä todella paljon. Koiraihmisenä kaikki koiraeläimet ovat tietenkin lähellä sydäntä. Nämä afrikkalaiset villikoirat ovat kaikista Afrikan petoeläimistä toiseksi uhanalaisimpia. Krugerissa niitä elää noin 450-500 yksilöä (lähde). Niiden näkeminen on siis täysin tuurista kiinni, koska Kruger on valtava, yli 20000 neliökilometrin suuruinen luonnonsuojelualue.

En siis olisi voinut enää enempää innostua, kun ajettuamme Krugerissa vain parin tunnin ajan, edessämme oli tämä näky:

Ensinnäkin siellä oli kaksi turistia demonstroimassa mitä ei saisi tehdä. Auton ikkunoita saa kyllä pitää auki ja se on jopa suositeltavaa, jotta eläinten äänet kuuluvat hyvin. Kaikki ruumiinosat pitäisi kuitenkin pitää auton sisäpuolella, eikä etenkään eläinten läheisyydessä saisi hivuttautua autosta puolittain ulos. Me yritimme noudattaa tätä ohjetta tunnollisesti. Kameran putki saattoi silti hivuttautua välillä myös hieman ikkunan pielien ulkopuolelle.

Olen aina ajatellut savannikoirien olevan pieniä, mutta nämä olivat suuria! En tiedä mihin hormooneja syöneisiin yksilöihin törmäsimme. Mitään pikkufifejä nämä eivät todellakaan olleet. Ne eivät myöskään välittäneet meistä lainkaan. Villit koirat makoilivat vain tien sivussa ja jaksoivat hädin tuskin edes nostaa päätään meidän ajaessa hetkeksi kohdalle.

Kun maaorava on suomeksi nykyään tikutaku, tämä voisi olla mikkihiirikoira?

Näillä hampailla kaadetaan muun lauman kanssa saalista säälimättömästi.

Siinä missä mahtava tuurimme savannikoirien kanssa yllätti, meidät yllätti myös Krugerin rauhallisuus. Olimme odottaneet ajelevamme toisinamme autoletkassa ja ainakin eläinten kohdalla kuvailevamme niitä muiden autojen jonottaessa meidän perässä eläinten kohdalle. Mitään sellaista ei ollut ensimmäisten tuntien kohdalla havaittavissa. Ainoastaan hyeenakoirien kohdalla oli tuo toinen auto. Muuten ajelimme ylhäisessä yksinäisyydessämme mitä nyt satunnaisesti tuli joku vastaan tai puiston henkilökunnan auto ohitti meidät. Eläinten katselu oli siis todellakin mahtavaa, kun paikalla ei ollut ketään muita ‘häiritsemässä’.

Isokudu:

Afrikanpuhveleita

Krugerissa on useita eläinten juomapaikkoja, joiden viereen tai lähelle pääsee ajamaan autolla. Kävimme parilla sellaisella, mutta tuloksetta. Aivan joka puolella eläimiä ei siis todellakaan ole, vaan välillä ajoimme pitkänkin matkaa näkemättä mitään. Ehkä kolmannella juomapaikalla olimme jo sitä mieltä, ettei niillä mitään näe, kunnes yhtäkkiä edessämme vähän matkan päässä makoili krokotiili!

Ei krokotiili todellakaan ollut ainoa maastoutumisen mestari. Voitte itse todeta alla olevasta kuvasta kuinka isommatkin eläimet helposti “katoavat” maastoon. Monesti toinen meistä oli vain tyynesti menossa ohitse jostain eläimestä, kun toinen hihkaisi, että katso mitä tuolla on!

Ja joskus sitten katsoi yhtä eläintä ja hetken kuluttua huomasi, että onhan tuolla jotain muutakin!

Minulle päivän kohokohta oli savannikoirat. Tomi taas meinasi revetä liitoksistaan, kun näimme virtahepoja!

Olimme olleet haltioissamme kaikkien eläinten näkemisestä, mutta jotenkin tämä virtahepojen katselu tuntui kaikkein uskomattomimmalta. Siinä me nyt olimme. Afrikassa ja katselimme hippoja joella. Voi mielettömyys.

Kirahveja tuntui riittävän ensimmäiselle päivälle uskomattoman paljon. Missä olivat seeprat? Olen jostain syystä aivan hulluna seeproihin, mutta niistä olimme nähneet vain vilauksen kaukaa. Sen sijaan näitä pitkäkauloja tuntui olevan pusikot väärällään! Ei siinä kyllä mitään vikaa todellakaan ollut. Nämä kaverit olivat aivan tien vieressä.

Ja niiden lisäksi oli vielä useampikin kirahvi lähettyvillä. Niistä pari päätti ylittää tien. Kirahvi tiellä on muuten aika makea ilmestys. Puiden sekaan se voi maastoutuakin, mutta tiellä… siellä sitä ei kyllä voi olla huomaamatta! Nyt alkoi jo kertyä melkein ruuhkaa.

Kun pimeän tuloon oli enää pari tuntia aikaa, kurvasimme vielä hiekkatielle. Siellä kulkumme blokkasi pian paviaanilauma. Marraskuu tuntui olevan hyvä aika Krugerissa vierailulle. Oli kevät ja monilla eläimillä poikasia.

Ajelimme joen vartta alueella, jonka kerrottiin olevan elefanttien suosiossa. Fantit lymyilivät kuitenkin jossain aivan muualla kuin meidän näköpiirissämme, koska näimme vain huomattavasti pienempiä eläimiä. Näitä “kalkkunoita” juoksenteli aivan päättömästi siellä täällä. Yleensä ne yrittivät aina ensin singota suoraan auton alle ja vasta aivan puskurin kohdalla ne säntäsivät tien sivuun turvaan.

En tiedä miksi, mutta jostain syystä kilpikonna joen penkereellä yllätti meidät ihan täysin. Emme vain odottaneet näkevämme tuolla vesikilpikonnia.

Illan viimeiset eläimet olivatkin sitten virtahepoja. Niitä käyskenteli joella. On nuo hipot vain mahtavia!

Yöksi menimme Olifantsin leiriin, omaan mökkiin. Olimme ajaneet noin 150 kilometriä Krugerissa. Päivä oli ollut epätavanomaisen kylmä ja sateinen, mutta meille siitä huolimatta melkoisen unohtumaton. Ja mikä parasta, meillä oli vielä neljä päivää Krugerissa edessä päin!

Pysykäähän tekin mukana! Blogia voit seurailla esim. Facebookin kautta.