Saaliita ja saalistajia – Krugerin kansallispuisto

Aika: 18.11.2014
Paikka: Kruger National Park, Etelä-Afrikka

Kun Tomi käynnisti aamulla Nissanin, hän ilmoitti lähtevänsä kotiin ellemme näkisi päivän aikana norsuja. Olihan se hieman epätodellista, että olimme nähneet edellisenä päivänä savannikoiria, joita on kansallispuistossa vain joitain satoja, mutta jättimäiset norsut lymysivät piiloissaan, vaikka olimme Olifantsin alueella, jossa niitä pitäisi nähdä helposti. Norsuja on Krugerissa muutenkin todella paljon. Niiden määrä on alueen kokoon nähden jopa liian suuri – yli 11000 yksilöä.

Päivän ensimmäinen eläin ei toiveista huolimatta ollut norsu, vaan vesiantilooppi. Se tuumaili hetken tien sivussa ja päätti sitten pysäyttää liikenteen kävelemällä suoraan vastaan tulevan auton eteen. Tyypillinen kansallispuiston antilooppi siis. Näitä tien tukkijoita tapasimme neljän ja puolen päivän aikana lukemattomia määriä.

Seuraava nähty eläin olikin sitten norsu, joten en menettänyt kuljettajaani. Norsu oli kohtalaisen lähellä tietä ja mutusteli pensaan oksia. Taitaa olla norsun ruokatorvi ja vatsalaukku yhtä paksunahkainen kuin ulkokuorikin. Sen verran terävää risukkoa sinne kitusiin upposi, että oikein pahaa teki katsella.

Kun ensimmäinen norsu oli nähty, pian niitä näkyikin vähän joka puolella. Kirahveja näkyi tänäänkin. On tuo väritys vain hurmaava!

Kaikki vastaan tulevat eläimet eivät olleet suuria. Symppiksiä kilpikonnia ylitti tietä siellä täällä ja niiden varalta piti todellakin pitää silmät auki. Olisi ollut kamalaa ajaa kilpparin päälle. Tuskin sen kuorikaan auton painoa kestäisi.

Ajelimme Olifantsista alas noin 50 kilometrin päässä sijaitsevaa Sataran
leiriä kohden. Siellä viettäisimme seuraavan yön, mutta päivän aikana
ajelimme myös muualla ympäristössä. Krugerissa ei päivän aikana ehdi
ajaa kovin pitkiä matkoja. Kun ottaa huomioon max 50 km/h tuntinopeuden
sekä sen, että ”joudut” pysähtelemään vähän väliä eläinten kohdalla, on
liikkuminen paikasta toiseen hidasta. Se ei kuitenkaan haittaa, koska
jos missään, niin eläinten keskellä tärkeintä ei todellakaan ole
määränpää, vaan se itse matka ja mitä sen aikana näkee.

Päivän ensimmäisellä juomapaikalla oli lauma vesiantilooppeja, impaloita sekä muutama seepra ja gnuantilooppi, vaikka jälkimmäiset eivät tähän kuvaan mahtuneetkaan. Nämä eläimet olivat kuitenkin sen verran kaukana, ettemme jääneet kovin pitkäksi aikaa niitä ihmettelemään.

Krugerissa nimittäin pääsee myös hyvin lähelle eläimiä. Ohitimme ison lauman afrikanpuhveleita ja tämä gnuantilooppi hengaili aivan tien vieressä.

Krugerissa on nisäkkäiden lisäksi myös melkoinen määrä lintuja. Isoja ja pieniä. Ajattelin tehdä niistä oman postauksen, mutta hypätkööt strutsit nyt mukaan tähän postaukseen, kun ovat lentokyvyttömiäkin – ja isoja!  

Isokudu uroksella oli komeat sarvet.

Puolen päivän jälkeen saavuimme mahtavalle juomapaikalle. Olimme matkalla Orpenin leiriä kohden ja tämä lampi oli aivan tien varrella. Tien varteen oli kertynyt viitisen autoa meidän lisäksemme, eikä ihme, nähtävää nimittäin riitti. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi tietenkin suurimpiin eläimiin eli virtahepoihin.

Mutta kun ympäristöä katseli tarkemmin, lammen ympärillä ja lammessa näkyi enemmänkin elämää. Etenkin useiden eri eläinlajien näkeminen yhdellä kertaa tuntui todella hienolta. Alla oleva kuva on hieman epätarkka, mutta laitan sen tähän kuitenkin todistamaan tuota ihmeellistä paikkaa. Huomaathan myös vedessä vaanivan pedon.

Myös toisella puolella lampea oli krokotiili ja samanlainen suuri lintu.

Hipot ottivat rennosti.

Siinä meidän ihastellessa tuota uskomatonta luontonäytöstä, se muuttui hetkessä vielä unohtumattomammaksi. Tomi tuijotteli kameran etsimen läpi hippoja, kun huomasin toisessa suunnassa pusikon rytisevän. Lammelle oli tulossa norsulauma!

Vaikka olemme ennenkin nähneet norsulauman uimassa (kurkkaa postaus Sri Lankan norsuista täältä), oli tämä jotain aivan mieletöntä. Katselimme epäuskon vallassa, kun puiden seassa näkyi lähestyvän kymmenien norsujen lauma. Osa norsuista suuntasi lammen ohi ja osa tuli juomaan.

Olen jotenkin ajatellut, että norsut liikkuisivat rauhallisen verkkaisesti, mutta nämä olivat hyvin ripeitä liikkeissään. Eivät ne juosseet, mutta kävelivät nopeasti ja lammellakin ne viipyivät vain noin viisi minuuttia. Pian ne olivat jo kadonneet metsään. Satuimme olemaan paikalla aivan loistavaan aikaan. Ihastelimme norsujen mentyä vielä hetken hippoja ennen kuin jatkoimme matkaamme.

Ajaessamme eteenpäin kohti Orpenin leiriä, tien varteen oli pysähtynyt useita autoja. Niistä osasimme jo päätellä, että pusikossa on nyt jotain todella mielenkiintoista. Ajoimme autojen sekaan ja erotimme heinikon keskeltä juuri ja juuri ruskeaturkkisen suuren kissapedon. Se oli kuitenkin sen verran hyvin kasvillisuuden seassa, ettei siitä oikein saanut mitään kuvaa. Emme jaksaneet jäädä muiden autojen sekaan odottelemaan heräisikö kisu viiden minuutin vai parin tunnin päästä, joten jatkoimme eteenpäin. 

Näimme vihdoin upeita seeprojakin.

Sekä suloisen pahkasikaperheen. Näillä possuilla on hassu tyyli syödä polvillaan.

Kävimme Orpenin leirissä vessassa ja toteamassa, että suunnitelmamme siellä ruokailusta kuihtui kokoon ravintolan puutteessa. Tähän asti olimme käyneet vain isoissa leireissä ja niissä oli ollut vähintään yksi ravintola. Orpenissa ei kuitenkaan ollut kuin pieni kauppa. Jatkoimme matkaamme jäätelön voimin. Onneksi olimme varanneet autoomme myös melkoisen kuivaruokavaraston.

Palasimme takaisin osittain samaa reittiä ja tulimme jälleen päiväunia nukkuvan leijonan kohdalle. Tällä kertaa pääsimme autolla hieman paremmalle paikalle ja näimme saaliinkin leijonan lähettyvillä. Pahkasika makasi hengettömänä raajat taivasta kohden. Sen takana korppikotka tarkkaili tilannetta. Leijonakin jaksoi vartin odotuksen jälkeen nostaa hieman päätään ennen kuin se rojahti takaisin kyljelleen.

Jatkoimme matkaamme, mutta ehdimme ajaa vain kilometrin verran, kun näimme tien sivuun pysähtyneen auton. Pian mekin huomasimme syyn pysähdykseen. Toinenkin leijonanaaras oli päikkäreillä tien lähellä.

Tällä kertaa emme ehtineet odottelemaan montaakaan minuuttia, kun alkoi jo tapahtua. Ensin leijona kierähti ympäri ja pian se lähtikin jo liikkeelle.

Seurasimme sen verkkaista tallustamista puisen seassa. Hetken päästä se antoi meille näytteen siitä miten isot kissat teroittavat kynsiään.

Ja lopuksi se kääntyi vielä mukavasti poseeraamaan meille ennen pusikkoon katoamistaan. Kyllä leijona on iso!