Vietimme viime marraskuussa Etelä-Afrikassa, Krugerin kansallispuistossa reilut neljä päivää. Olen kirjoittanut parista ensimmäisestä päivästä, mutta en päivistä niiden jälkeen. Ajattelin, ettei kukaan jaksa viikosta toiseen toistuvia safaripostauksia. Toinen syy miksi en postannut niistä heti, oli ajatus säästellä niitä ja ripotella ihania safarikuvia myöhemmin tänne aina silloin tällöin. Mutta tuolloin en tullut ajatelleeksi sitä, että taistelen muutenkin jatkuvasti aikapulan kanssa ehtiä postamaan menneistä matkoista ennen tulevia. Ja sitä en todellakaan tiennyt, että lähtisimme safarille uudelleen alle vuoden kuluttua edellisestä. 

Kyllä vain, me lähdemme kahden kuukauden kuluttua jälleen Afrikkaan! Olemme viimeiset pari viikkoa käännelleet ja väännelleet Afrikan karttaa edessämme ja nyt on sellaiset suunnitelmat, että hieman itseäkin hirvittää, mutta samalla innostuttaa aivan valtavasti. Luvassa on jälleen ainakin runsaasti eläinkohtaamisia sekä kaikkien aikojen junamatka. Kunhan saamme reitin lyötyä  jotenkuten lukkoon, kerron enemmän.

Nyt palaan muutaman postauksen verran Etelä-Afrikkaan ja Krugerin kansallispuistoon. Sattuneesta syystä juuri nyt tekee nimittäin mieli katsella marraskuisia kuvia omatoimiselta safariltamme. Nämä kuvat on kaikki otettu yhden aamupäivän aikana. Lähdimme aikaisin aamulla liikkeelle Sataran leiristä. Meillä oli mielessämme reitti, jota köröttelisimme vuokra-autollamme, mutta siihen tuli heti muutos. Vastaantulevasta autosta viittoiltiin pysähtymään ja kerrottiin, että ”läheisellä” (noin 10 km päässä olevalla) juomapaikalla oli lauma leijonia. Yksittäisiä leijonia olimme onnistuneet jo näkemään, mutta emme kokonaista laumaa, joten pitihän sellaista lähteä katsomaan. 10 kilometriä on pitkä matka, kun nopeusrajoitus on 50 km/h ja määränpäässä joko on lauma leijonia tai sitten tyhjä juomapaikka. Leijonat kun tuskin turisteja odottelevat. Sellaista se on eläinten kanssa. Niiden näkemisestä ei oikein ole takuita ellei olla eläintarhassa ja onneksi nyt ei oltu. 

Maltoimme pienestä kiireestä huolimatta pysähtyä kuvaamaan matkalla norsuja. Aamulla niistä jaksoi taas innostua. On uskomatonta, että ne syövät aivan kuivalta ja kuolleelta näyttäviä oksia. Vieläpä hyvin teräviä sellaisia. Norsuilla taitaa olla melkoisen paksunahkainen ruokatorvi.

Köröteltyämme kymmenisen kilometriä juomapaikalle (samalle jossa olimme edellisenä päivänä nähneet lauman norsuja), kävi ilmi, ettei meillä olisi ollut mikään erityinen kiire paikalle. Lauma leijonia olivat saalistaneet siellä aiemmin sinä aamuna ja nyt ne lepäilivät kaikessa rauhassa ilman pienintäkään aikomusta liikahtaa mihinkään. Nämä suuret kissathan nukkuvat suurimman osan vuorokaudesta.

Etäämpänä oli lauma gnu-antilooppeja, jotka olisivat ilmeisesti halunneet tulla juomaan, mutta lauma leijonia esti niiden aikeet. 

Laumasta flegmaattisia leijonia ei kovin pitkäksi aikaa iloa riittänyt, joten lähdimme ajelemaan takaisin. Näimme matkalla paljon norsuja, mutta varsinaisesti innostuimme vasta kirahveista. Niitä näkyi Krugerissa ihan kyllästymiseen asti, mutta kun ne tulivat tielle asti, niistä jaksoi innostua taas aivan uudella tavalla. On ne vain valtavan korkeita ja ihmeellisiä otuksia!

Huomaattehan tällä alla olevalla nuorella, ja vielä aika pienellä kirahvilla mukana roikkuvan kaverin. Näitä lintuja näki etenkin kirahvien kyydissä paljon. Linnut matkaavat suurten eläinten mukana ja puhdistavat niitä punkeista ja muista ötököistä. Win-win tilanne sekä linnulle että isäntäeläimelle.

Poikkesimme aamupäivän aikana pois asfaltoidulta päätieltä ja jouduimme väistämään etuajo-oikeudellista vastaantulevaa liikennettä.

Antilooppien kaksintaistelu. Lintu toimi puunoksalla tuomarina.

Pari autoilevaa turistia ei antilooppeja häirinnyt, mutta impalan astelu näyttömälle pysäytti shown hetkeksi.

Myös seeproilla oli omat taistelunsa käynnissa.

Tosin ne taisivat olla oikeasti ihan kavereita.

…Ainakin hetken aikaa.

Petojen keskellä on tärkeää, että on kavereita, jotka varmistaa selustasi.

Koska petoja Krugerissa riittää joka lähtöön.

Poikettuamme jälleen päätieltä jäimme melkein pienen norsulauman alle, joka rynni yhtäkkiä pusikon keskeltä automme eteen. Norsut eivät piitanneet meistä (tai vastaantulleesta mersusta) pätkääkään, vaan suuntasivat hyvin määrätietoisesti kohti metsän keskeltä löytyvää juomapaikkaa.

Aikuiset imivät kärsänsä täyteen vettä joen penkalta käsin, mutta pikkunorsu sukelsi turhia kainostelematta suoraan sukelluksiin.

Aamupäivä oli todellakin norsujen täyteinen. Törmäsimme ties kuinka monetta kertaa norsuihin blokkaamassa liikennettä.

Mutta kyllä Krugerissa näkee norsuakin pienempiä eläimiä, kun vain pitää silmät auki. Tosin ei tämä alla näkyvä lisko ihan sieltä pienimmästä päästä ollut…

Tälläinen oli marraskuun 19. päivän aamu. Seuraavaksi siirrytään sitten iltapäivän puolelle. 😉

Aiemmat postaukseni Krugerista:
Krugerin kansallispuisto – vuokra-autolla eläinten keskelle
Saaliita ja saalistajia – Krugerin kansallispuisto
Leopardi silmästä silmään – mieletön Kruger
Tonnilla safarille – ohjeita Krugerin kansallispuistoon