Image Alt

Author: Elina | Vaihda vapaalle

Vain merta näkyvissä! Täällä sitä seilataan Atlantilla, Etelä-Amerikan edustalla ja ajattelin kertoa teille ihan tuoreet fiilikset ja ensitunnelmat Silversean laivalta. Olemme matkalla kohti mantereen eteläisintä kärkeä. Nousimme Silver Spiritin kyytiin maanantaina. Tiistai-iltaan asti laiva oli paikallaan Buenos Airesin satamassa ja mekin vietimme tiistain vielä kaupungilla nauttien sen

Ennen Etelä-Amerikan juttuihin siirtymistä pieni paluu Afrikan paahtavan auringon alle ja Zimbabween. Ensimmäinen safarietappimme syksyn Afrikan kierroksella sijaitsi Hwangen kansallispuiston kupeessa. Olimme odottaneet safarille pääsyä jo pari kuukautta ja nyt ajaneet tänne ensimmäiseen safaripaikkaan kolme päivää. Olimme siis lievästi sanottuna innoissamme, ollessamme vihdoin perillä matkan ensimmäisessä

Meidän pitäisi olla pian laskeutumassa Buenos Airesiin. Sen sijaan jumitamme Lontoossa lentokenttähotellissa.  Eilen illalla odottelimme Helsinki-Vantaalla boardingin alkua nauttimalla perinteiset lähtöjuomat Oak Barrelissa. Siinä lumisadetta ja kiitotiellä kulkevaa lumiaura-armeijaa katsellessamme Tomille tuli tekstari ja sähköposti, että lentomme on myöhässä. Tässä vaiheessa iski huoli siitä, miten ehtisimme Heathrowlla

Edellisessä postauksessa esittelin teille kuivaakin kuivemmat Sambian puoleiset Victorian putoukset. Onneksi Zimbabwen puolella pääsimme näkemään hieman reilummin vettä. Kastumaan siellä ei kuivan kauden aikana päässyt (tai joutunut), vaan vettä oli sopivasti sen verran, että se oli näyttävää, mutta ei estänyt näkyvyyttä tai valokuvaamista. Sadekauden loppupuolella vettä

On olemassa yksi risteilyreitti, josta olemme haaveilleet pidemmän aikaa. Tuo reitti on yhdistelmä lämpöä, jäätiköitä, vuoria ja villieläimiä. Olemme katselleet risteilyjä sinne moneen otteeseen, mutta koskaan emme uskaltaneet edes haaveilla toteuttavamme sitä alla näkyvällä laivalla.  Silversean ultraluksusristeilyt Silversea on varustamo, joka järjestää ei vain luksusristeilyjä, vaan ultraluksusristeilyjä. Siinä

Aika: 26.10.2015 Aika: 25.10.2016 Paikka: Kings Pool Camp, Linyanti, Botswana Yhteistyössä Wilderness Safaris - See more at: http://www.vaihdavapaalle.fi/2016/01/iltasafari-ja-asiaa-luontovalokuvaukses.html?showComment=1453615580759#c3712680031080463146 Aika: 25.10.2016 Paikka: Kings Pool Camp, Linyanti, Botswana Yhteistyössä Wilderness Safaris - See more at: http://www.vaihdavapaalle.fi/2016/01/iltasafari-ja-asiaa-luontovalokuvaukses.html?showComment=1453615580759#c3712680031080463146 Paikka: Kings Pool Camp, Linyanti, Botswana Majoitus ja safarit yhteistyössä Wilderness Safaris Tiedättehän sen lähdön hetken haikeuden? Kun olet paikassa, joka on tehnyt vaikutuksen. Majoituksessa,

Aika: 25.10.2016 Paikka: Kings Pool Camp, Linyanti, Botswana Yhteistyössä Wilderness Safaris Siinä missä aamusafarille herääminen ennen auringonnousua voi joskus tuntua hieman tuskaiselta, iltasafarille on aina ihanaa lähteä. Ei väsytä ja vatsassa on kutkuttava odotus siitä mitä tullaan näkemään. Kaikki on niin tuurista kiinni. Opas voi saada vihjeitä muilta

Mitä jos sinulle olisi lapsesta alkaen kerrottu olevasi muiden silmissä saastainen. Entä jos sinulla ei olisi ihmisoikeuksia, koska sinua pidettäisiin arvottomampana kuin kotieläimiä. Mitä jos haluaisit oppia lukemaan ja saada työpaikan, mutta et pääsisi edes kouluun. Entä, jos sinut jätettäisiin yhteiskunnan palveluiden ja oikeuksien ulkopuolelle. Kuulostaa

Ajatus leijonanpennun silittämisestä ja sen kanssa leikkimisestä on monen mielestä valloittava. Niin läheinen kontakti vaaralliseksi mielletyn villieläimen kanssa on harvinaista ja kiehtovaa. On helppoa innostua kun kuulee tämän olevan mahdollista Etelä-Afrikassa joko päivävierailun tai vapaaehtoistyön merkeissä pidempiaikaisesti. Maasta löytyy useita kaupallisia eläinpuistoja, joissa turisti pääsee maksua

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on