Ajatus leijonanpennun silittämisestä ja sen kanssa leikkimisestä on monen mielestä valloittava. Niin läheinen kontakti vaaralliseksi mielletyn villieläimen kanssa on harvinaista ja kiehtovaa. On helppoa innostua kun kuulee tämän olevan mahdollista Etelä-Afrikassa joko päivävierailun tai vapaaehtoistyön merkeissä pidempiaikaisesti. Maasta löytyy useita kaupallisia eläinpuistoja, joissa turisti pääsee maksua vastaan kosketuksiin leijonanpentujen kanssa. Vapaaehtoiset puolestaan voivat hoitaa pitkiäkin aikoja leijonanpentuja eläinsuojelun nimissä.

Mutta mitä tämän kaiken takana on?Niin paljon ikäviä asioita, ettei perusturisti osaa tulla ajatelleeksi sellaisen olevan edes mahdollista.

Englanninkieleen, ja erityisesti Afrikan englantiin, on muodostunut termi canned lion hunting. Canned tarkoitaa purkitettua. Vapaasti suomennettuna termi voitaneen kuitenkin kääntää tarhatun leijonan metsästykseksi.  Tämä tarkoittaa metsästystä, jossa eläimen pako on estetty fyysisesti esimerkiksi aidalla tai henkisesti siten, että eläin on tottunut ihmisiin, eikä osaa sen vuoksi lähteä karkuun. Toinen määritelmä on, että metsästäjä voi olla varma, että alueella, johon hänet tuodaan, on saalis valmiina. Se voi olla tuotu alueelle edellisenä päivänä, olla huumattu tai houkuteltu / pidetty paikallaan raadon avulla.

Mistä nämä leijonat sitten ilmestyvät aidatuille alueille metsästettäväksi? Etelä-Afrikassa on neljä kertaa enemmän leijonia vankeudessa kuin vapaudessa. Neljä kertaa enemmän. Iso osa näistä vangittuna elävistä leijonista on osa metsästysbisnestä. Ne elävät pienissä tarhoissa. Niiden kasvattajat odottavat, että ne saavuttavat täysikasvuisuuden rajapyykin, jolloin ne ovat valmiita ”metsästettäviksi”. Heittomerkit sen vuoksi, että tässä kohtaa sana metsästys on kyseenalainen. Teloitus olisi kuvaavampi sana, koska leijonalla ei ole minkäänlaisia selvitymismahdollisuuksia, eikä se osaa pelätä ampujaansa.

Tappamista huvin vuoksi

Metsästys on tapahtunut perinteisesti lihan ja lämmön vuoksi. Ihminen on metsästänyt, koska on haluttu ravintoa ja vaatetusta. Saalista on jäljitetty jopa päiväkausia ja usein se on päässyt karkuun. Tarhatun leijonan teloittamisella ei ole mitään tekemistä tälläisen metsästyksen kanssa. Niin sanottu metsästäjä tulee yleensä ulkomailta, maksaa paikasta ja leijonasta riippuen 10 000 – 30 000 dollaria. Hän ajaa autolla alueelle, jonne leijona on viety aiemmin. Metsästäjä ampuu aidatulla alueella olevan puolikesyn eläimen, joka saattaa olla syömässä, jotta se pysyisi paikallaan ampumisen ajan.Niin sanottu metsästäjä ei tapa leijonaa syödäkseen. Leijonan lihaa ei syödä. Se kuolee ainoastaan, koska epävarmat miehet (joskus myös naiset) haluavat kohottaa itsetuntoaan tappamalla raukkamaisella tavalla ”viidakon kuninkaan”. Viimeisen kuuden vuoden aikana pelkästään amerikkalaiset ovat kohottaneet itsetuntoaan ainakin 2500 leijonan edestä. Lisäksi leijonia käy ampumassa niin eurooppalaiset kuin venäläisetkin.

Emme me suomalaiset sädekehää pääse kiillottelemaan. Jahtimatkat järjestää metsästysmatkoja Afrikkaan ja heidän kauttaan on mahdollista päästä ampumaan myös leijonia, kuten mitä tahansa muitakin eläimiä. Niin sanottuja yleisiä saaliseläimiä voi ostaa nippuhintaan ammuttavaksi, ja jos nyt matkalla tulee vastaan paviaani, vervettiapina tai sakaali, sellaisen voi täräyttää kuoliaaksi ihan ilman erillistä maksua.

Mutta mitä tekevät aasialaiset?

Tiikerien luista on perinteisesti valmistettu Kiinassa tiikerinluuviiniä. Lisäksi luista tehdyn aineen uskotaan parantavan sairauksia. Mutta tiikerit on metsästetty Aasian viidakoista sukupuuttoon. Nyt kiinalaiset ovat siirtyneet leijoniin. Kymmeniä tuhansia leijonan tappamisesta maksanut trofeen metsästäjä haluaa kuolleesta leijonasta itselleen yleensä vain pään. Loppuosasta myydään luut kiinalaisille.

Leijonakanta supistuu

Vuonna 1964 leijonia oli 450 000. Vuonna 2014 niitä oli enää 20 000. Luvut ovat puistattavia. Keski- ja Länsi-Afrikan leijonat ovat pääsemässä uhanalaisten listalle, mutta Etelä-Afrikan leijonat eivät. Tarhattujen leijonien metsästystä puoltavat ihmiset perustelevat bisnestä sillä, että he ylläpitävät toiminnallaan leijonakantaa. Tämä on tavallaan totta, mutta valitettavasti tarhatut leijonat ovat usein sisäsiittoisia, eikä toiminta muutenkaan ole eettisesti kestävällä pohjalla. Toimintaa puolletaan myös sen työllistävällä vaikutuksella, mutta valokuvaussafarien voidaan laskea olevan kokonaisuudessaan kannattavampaa. Kenia kielsi metsästyksen jo 30 vuotta sitten ja turismi kukoistaa maassa. Etelä-Afrikka sen sijaan tunnetaan metsästysmaana.

Melko harvassa ovat (toivottavasti) ne suomalaiset turistit, jotka haluaisivat ampua leijonan. Haluan ainakin uskoa, että enemmän on meitä eläinrakkaita ihmisiä. Tällöin suurempana riskinä on tukea tietämättömyyttään erittäin kyseenalaista leijonanmetsästysbisnestä maksamalla rahaa päästäkseen ihastelemaan ja silittelemään suloisia leijonanpentuja. Se mitä todellisuudessa toiminnan takana on, ei yleensä tule esille. Sillä jos se tulisi, turistien rahavirrat tyrehtyisivät. Sen sijaan pentujen kerrotaan olevan orpoja ja odottavan pääsyä villieläinkeskukseen tai ulkomaille eläintarhaan. Vaikka tämä pitäisikin paikkansa, lukuisten ihmisten kanssa tekemisissä olemisen on todettu olevan leijonanpennuille hyvin stressaavaa ja aiheuttavan niille muun muassa ripulia sekä muita ongelmia. Leijonanpennun paikka ei ole olla turistien silitettävänä, oli sen tulevaisuus missä tahansa.

Vapaaehtoistyö leijonien parissa

Vapaaehtoiset maksavat useissa paikoissa noin 1200 USD viikosta saadakseen työskennellä erilaisten leijonien ”suojeluprojektien” parissa ja hoitaa samalla leijonanpentuja. Näitä paikkoja on helppo löytää ja niitä on paljon. Valitettavasti useat vapaaehtoiset ovat vasta tuhansia dollareita maksettuaan ymmärtäneet rahoittaneensa tarhattujen leijonien metsästystä. He ovat ihmetelleet mistä pentuja tulee niin paljon ja mihin ne katoavat sen jälkeen, kun ovat liian suuria käsin ruokittaviksi.Toisinaan kerrotaan leijonia kuntoutettavan, jotte ne voidaan vapauttaa luontoon. Yhtään vankeudessa syntynyttä leijonaa ei ole koskaan päästetty vapaaksi Etelä-Afrikassa, eikä sitä toivota tapahtuvankaan. Lue eettisesti kestävästä villieläinten parissa vapaaehtoisena työskentelemisestä kirjoittamani haastattelu ja lisää vaihtoehtoja löydät täältä.

Cecil leijonan kuolema laukaisi some-raivon

Heinäkuussa 2015 Zimbabwen Hwangen kansallispuiston tunnettu Cecil leijona tapettiin amerikkalaisen hammaslääkärin toimesta. Tämä käynnisti valtaisan some-raivon. Sen seurauksena ainakin 40 lentoyhtiötä on kieltäytynyt kuljettamasta trofeita enää lennoillaan. Toivottavasti tulevaisuudessa kaikki lentoyhtiöt allekirjoittaisivat saman sopimuksen.

On myös toivottava, että jossain vaiheessa kasvaa sukupolvi, joka ei enää halua ampua kissapetoja huvin vuoksi. On helppo ymmärtää, että ihmiset haluavat leikkiä leijonan pentujen kanssa, koska se on niin houkuttelevaa. Mutta silittäisitkö pentua, jos tietäisit rahojesi valuvan leijonanmetsästysbisnekselle? Levitetään yhdessä tietoutta asiasta näiden upeiden eläinten puolesta. Tässä muistilista:

• Älä silitä / leiki / kuvauta itseäsi leijonanpentujen kanssa.
• Älä osallistu ”walk with lions” -safareille.
• Vieraile mieluummin kansallispuistossa kuin kaupallisissa villieläinpuistossa.
• Niin ja sanotaan nyt vielä se, jonka luulisi olevan itsestäänselvyys: Älä ammu leijonia.

Kaikki postauksen kuvat on otettu hämärän laskeutuessa iltasafarilla Botswanassa, Linyantin alueella, jossa leijona elävät vapaana ilman aitoja. Näe sinäkin eläimet vapaana luonnossa! 

Lähteitä:
Blood Lions – Bred for the bullet
What happens to those little cubs used in cub petting experiences?
Canned hunting
Con in conservation
Canned hunting – Saving Serabie

Pysy mukana:

Facebook | Bloglovin | Instagram