Vesiputoukset ovat hienoja ja kaikki pitävät niistä. En ainakaan ole koskaan kuullut ihmisestä, joka ei pitäisi vesiputouksista. Mikä siinä voimakkaana virtana alas valuvassa vedessä onkaan niin hienoa? En osaa selittää sitä, mutta kautta aikojen vesiputoukset ovat kiehtoneet ihmisiä. Emme mekään ole poikkeuksia. Sitä on tullut kierrettyä yhdellä jos toisellakin putouksella mukaan luettuna ne tunnetuimmat eli Niagaran ja Iguassun putoukset. Ensin mainittu oli pienoinen pettymys, kun taas Iguassun putoukset ovat upein paikka maailmassa, missä olemme käyneet.

Victorian putoukset Sambian ja Zimbabwen rajalla kuuluvat maailman tunnetuimpiin vesiputouksiin. Ne eivät ole maailman korkeimmat tai suurimmat, mutta muodostavat maailman pisimmän yhtenäisen vesiputousseinämän. Pituutta sillä on kaikkiaan 1600 metriä. Victorian putoukset vetävät vuosittain noin kaksi miljoonaa kävijää. Putoukset oli meillekin yksi matkan pääetapeista, jonka mukaan lähdimme matkareittiä rakentamaan.

Olimme ajelleet Victorian putouksille aina Etelä-Afrikan Johannesburgista asti vuokra-autollamme. Kovin moni turisti ei samanmoiselle reissulle lähde, emmekä me sitä Etelä-Afrikan ja Zimbabwen välisen raja-aseman vuoksi voi ihan kaikille suositellakaan, mutta aivan toteutettavissa kyseinen reissu on. Aikaa siihen on hyvä varata useita päiviä per suunta. Meillä meni vielä kauemmin, koska vietimme matkalla muutaman päivän Hwangen kansallispuistossa. Suurin osa Victorian putouksille matkustavista turisteista saapuu kuitenkin paikalle lentämällä. Yksi vaihtoehto on myös juna. Miltä kuulostaisi saapua Victorian putouksille Rovos Raililla?

Meidän paikalle saapumisemme oli myös dramaattinen, mutta ei millään tavalla hieno. Yritimme välttää Afrikassa pimeällä ajamista, mutta silti olimme ajaneet pilkkopimeässä karjaa ja jalankulkijoita väistelleen jo melkein tunnin ajan, kun vihdoin saavuimme Victoria Fallsin kaupunkiin. Emme tienneet kovin tarkkaan mitä odottaa. Vastassa meitä oli muutama katu, joiden varrella näkyi turistikauppoja ja muutamia ravintoloita. Päädyimme nälkäisinä pizzalle ja juuri kun olimme saaneet kuumana höyryävät, rasvaiset lätyt eteemme räpsähti koko paikka pimeäksi.  Sähkökatkot ovat ilmeisen yleisiä. Tulipahan ensimmäistä kertaa elämässä syötyä pizza iphonen taskulampun valossa.

Ilta ei muutenkaan jatkunut erityisen hyvin, kun etukäteen varaamaamme hotellia etsiessä meinasi usko loppua. Se ei ollut alkuunkaan siellä, missä sen olisi google mapsin mukaan pitänyt olla. Melkein tunnin harhailun jälkeen löysimme hotellin. Victoria Falls Deluxe Suites oli näyttänyt kuvissa tyylikkäältä ja livenäkin se oli ihan siisti. Huone oli kivasti sisustettu ja valtavan kokoinen.

Siihen ne ylellisyydet loppuivatkin. Illan mittaan pomppasin metrin korkeudelle valtavaa hämähäkkiä säikähdettyäni ja valot sammutettuamme ryhdyimme taistelemaan hyttysarmeijaa vastaan. Ei kovin mukava homma kesäisessä Suomessakaan, mutta vielä vähemmän kivaa malaria-alueella.

Kun aamu valkeni, emme kumpikaan voineet sanoa olevamme erityisen levänneitä, mutta nousimme silti varhain ylös. Aamupalalla meitä palveli nuori tyttö, joka oli kenties ujoin ja nöyrin tapaamani ihminen. Tuntui, että meidät olisi heitetty aikamatkalle 50 vuotta taaksepäin, kun nuori musta tyttö tuli tarjoilijan asussa lattiaa tuijottaen ja lähes kuiskaten kertomaan mitä olisi aamupalaksi. Kovin runsas aamupala ei ollut ja olimme tyytyväisiä, ettemme olleet kahvin juojia. Viereisessä pöydässä nimittäin jäätiin ilman aamukahvia, koska sitä ei vain yksinkertaisesti ollut. 

Zimbabwen poliittinen tilanne on hyvin hankala. Vallassa on korruptoitunut presidentti Mugabe, joka on ajanut maan vaikeaan tilanteeseen. Hän antoi valtaan noustuaan valkoisten valtaamat maat takaisin tummaihoisille. Alkuperäisväestöllä ei kuitenkaan ollut osaamista hoitaa maatiloja, joten kaikki ränsistyi, eläimet vaelsivat pian vapaina, eivätkä pellot tuottaneet satoa. Monien tekijöiden summana maa joutui hyperinflaation kouriin ja uusia seteleitä painettiin sitä mukaa, kun rahan arvo painui alas. Suurimmat painetut setelit olivat sadan biljoonan seteleitä. Nykyään superinflaation myötä painettuja miljoonan zimbabwen dollarin seteleitä myydään muutamalla eurolla turisteille. Muuta arvoa niillä ei enää ole, koska vuonna 2009 maassa otettiin oman valuutan rinnalle käyttöön US dollarit ja vuoden 2015 kesäkuussa niistä tuli maan virallinen valuutta. Zimbabwe on käytännössä melkoisessa talouskriisissä. Työttömyysaste on huikeat 85%.

Päätimme aloittaa putouksiin tutustumisen Sambian puolelta. Olimme paikalla lokakuun loppupuolella ja maa oli rutikuivaa. Sadekausi alkaisi pian. Tiesimme, että kuivan kauden loppupuolella Sambian puolen putouksissa ei olisi juuri nähtävää. Halusimme tästä huolimatta käydä katsastamassa putoukset myös Sambian osalta. Maiden välistä rajaa halkoo rotkossa kulkeva joki ja raja-asemat sijaitsevat joen molemmin puolin. Jätimme auton Zimbabwen puolelle maksuttomalle pysäköintipaikalle ja lähdimme liikkelle jalkaisin. Vierellemme lyöttäytyi heti jos jonkinlaista matkamuistomyyjää, muttemme olleet shoppailutuulella.

Saimme nopeasti Zimbabwen maastapoistumisleimat passeihimme ja lähdimme tallustamaan kohti joen ylittävää siltaa. 

 

Paahtavassa kuumuudessa matka tuntui pitkältä. Sillan puolessa välissä olisi ollut mahdollista pysähtyä ja hypätä benji-hyppy. Se ei kuitenkaan houkutellut meitä, ei edes Tomia, joka oli vain paria viikkoa aiemmin hypännyt laskuvarjon kanssa lentokoneesta. Sambian raja-asemalla oli afrikkalaiseen tapaan härdelliä rekkojen kanssa, mutta jalankulkijana ylitys oli helppo. Saimme 20 dollarilla päiväviisumit ja hetken kuluttua olimme jälleen uudessa maassa. 

Kulutimme vielä monta kymmentä dollaria kansallispuiston sisäänpääsyyn ennenkuin pääsimme tallustamaan kohti vesiputouksia. Siis kohti kuivia putouksia. Sambian puoli oli nimittäin jopa tavallista kuivempi. Näyttäessämme myöhemmin matkalla kuvia Sambian ”putouksista” eteläafrikkalaisille, he olivat kaikki kauhuissaan ja kertoivat, etteivät ole koskaan aiemmin nähneet kuvia täysin kuivuneista putouksista.

Oikean puoleinen seinämä on sadekauden aikana yhtä ja samaa putousta. Nyt vastassa oli pelkkä kiviseinämä. Vettä valui vähän vain parista kohdasta.

Suurin syy miksi Sambian puolelle
tullaan kuivan kauden aikaan, on Devil’s Pool. Huimapäisimmät turistit
pääsevät uiskentelemaan aivan putouksen yläpuolelle. Meillekin tätä
mahdollisuutta kaupiteltiin, mutta hinta on oppaan kanssa kova, noin
100-200 dollaria. Ilman asiantuntevaa opastakin tämän voi toteuttaa,
mutta silloin kukaan ei ole kertomassa mihin kohtaan kannattaa jalkansa
sijoittaa, jotta ei lähde virran vietäväksi. 

Emme
oikein voi suositella Sambian puolen putouksia kuivan kauden aikaan
ellei tavoitteena ole kerätä vain Sambian leimaa passiin, kuten Tomilla.
Olimme kiertäneet ”putoukset” niin nopeasti, että päätimme käydä vielä
saman päivän aikana myös Zimbabwen puolen putouksilla. Siellä vettä
riitti reilusti kuivan kauden aikaankin ja kokemus oli ihan mahtava!
Siitä blogissa juttua seuraavaksi.