Aika: 25.10.2016

Paikka: Kings Pool Camp, Linyanti, Botswana

Yhteistyössä Wilderness Safaris

Siinä missä aamusafarille herääminen ennen auringonnousua voi joskus tuntua hieman tuskaiselta, iltasafarille on aina ihanaa lähteä. Ei väsytä ja vatsassa on kutkuttava odotus siitä mitä tullaan näkemään. Kaikki on niin tuurista kiinni. Opas voi saada vihjeitä muilta oppailta radiopuhelimen välityksellä, mutta loppujen lopuksi kaikki on kiinni jopa sekunneista. Saatat ajella auton kyydissä tunnin näkemättä mitään, vaikka puoli minuuttia aiemmin tien on ylittänyt ties mitä eläinlaumoja. Joskus sitä vain on liikkeellä liian myöhään – tai liian aikaisin. Ajoitusta on mahdotonta ennustaa. Tällä iltasafarilla tuntui, että olimme joka paikassa väärään aikaan, toisin kuin esim. Zimbabwessa, jossa meillä kävi ensimmäisen iltasafarin aikana uskomaton tuuri kerta toisensa jälkeen. Siitä kuitenkin toisella kertaa. 

Olimme saaneet takapenkille seuraa. Aiemmin päivällä Kings Pooliin oli saapunut uusi pariskunta. Mies oli ihastunut minun jo blogissa aiemmin hehkuttamaan luksustelttaan sen verran reippaasti, että hän oli päättänut skipata safariosuuden kokonaan ja viettää illan nauttien luksusmajoituksesta. Selvisi, että taaksemme istunut nuori nainen oli brittiläinen matkailutoimittaja. He olivat valokuvaajamiehensä kanssa käyneet jo muutamalla muullakin Wilderness Safarin safarilodgella ja Kings Pool oli kuulema majoituksen suhteen heittämällä aivan ylivoimainen. Sitä ei ollut lainkaan vaikeaa uskoa. Toisaalta kuuntelimme hieman kateellisena kuinka hän kertoi Okavango Deltan alueella nähneensä yhden safarin aikana neljä leopardia. Huh. Okavangolle on vielä joku päivä päästävä.

Me sen sijaan köröttelimme eteenpäin näkemättä mitään. Jopa impalat, joita yleensä näkee kyllästymiseen saakka, piileskelivät katseiltamme. Onneksi aika kului rupatellessa. Kunnes sitten yhtäkkiä pusikossa näkyi liikettä. Hyeena kurkki pensaiden takaa meitä epäluuloisesti. Pian se jo säntäsikin auton edestä ohitse ja katosi puiden suojaan. Se oli niin aran oloinen, ettei tullut mieleenkään, että sen perässä olisi ajettu samalla tavalla kuin olimme seuranneet leopardia edellisenä iltana. Annoimme hyeenan mennä menojansa ja toivoimme näkevämme jotain muita eläimiä, jotka malttaisivat jäädä kuvattavaksi.

Kaikilla tuntui kuitenkin olevan sinä iltana kiire.

Lähes jokainen, joka safarille lähtee, haluaa ikuistaa näkemänsä eläimet digitaalisiksi muistoiksi, paperisiksi kuviksi tai ehkä jopa tauluiksi olohuoneen seinälle. Meiltä on moneen otteeseen kysytty miten nenä kiinni eläimessä olemme oikein olleet, kun näytän lähikuvaa esim. leopardista. Totuushan on kuitenkin se, että monesti eläimet ovat kaukana, kuten vesiantiloopit alla olevassa kuvassa. Tältä etäisyydeltä ylempi kuva on kuitenkin otettu.

Safarille on siis hyvä varata riittävästi zoomia. Meillä oli mukana kaksi Canonin järjestelmäkameraa, 60D ja uudempi 70D (lainakamera). Molemmissa on nopea sarjakuvaus, joka on nopeasti liikkuvia eläimiä kuvatessa erinomainen ominaisuus. Hyvä runko on tärkeä, mutta sitäkin tärkeämpää on kunnon objektiivi. Meillä mukana reissuilla on kulkenut jo useamman vuoden Canonin 100-400mm linssi ja sillä on otettu suurin osa tässä blogissa näkyvistä eläinkuvista. Linssi on kaukana valovoimaisesta, mutta lähelle sen kanssa pääsee. Silti sekin tuntuu joskus liian lyhyeltä ja extenderiä (tuplaa zoomin) on tullut mietittyä. Painonsa puolesta 100-400 mm objektiivi ei ole mitään reppureissukamaa (painaa yli kilon), mutta meidän matkustustyyliin se sopii – etenkin kun Tomi on se, joka kamerareppua kantaa.

Wilderness Safarilla valokuvaus oli otettu erinomaisesti huomioon. Autoista löytyi kameroille pehmeät ”jalustat” (bean bag), joihin raskaat linssit pystyi tukemaan. Oppaamme kyseli säännöllisesti onko juuri tässä hyvä kuvauspaikka ja tuleeko valo hyvin. Tätä ei todellakaan kaikkialla oteta huomioon.

Yllä näkyvän ja mainitun 100-400 mm linssin lisäksi meillä oli matkassa mukana laajakulma sekä kiinteitä linssejä; 24 mm, 40 mm ja 50 mm. Nämä kaikki jälkimmäiset ovat safarilla melko turhia suurinta osaa eläimiä kuvatessa. Norsun kokoisten eläinten kohdalla niistä alkaa olla iloa ja toki silloin, kun haluaa maisemakuvia. Enemmän iloa olisi kuitenkin ollut yhdestä linssistä, jossa olisi ollut laaja polttoväli ja paljon zoomia. Esim. 18-200 mm linssistä olisi ollut jo paljon iloa 100-400 mm rinnalle. 

Nämä kotka- ja paviaanikuvat olisivat jääneet ottamatta ilman kunnon zoomia.

Jotta sai ikuistettua hieman myös sitä miltä Linyantin alueella näyttää, oli kuitenkin kiva, että matkassa oli toinenkin kamera ja siinä eri objektiivit.

Kings Poolin muilla vierailla näkyi olevan kameroita ja linssejä laidasta laitaan. Häämatkalaiset olivat liikkeellä pikkupokkarin kanssa, samoin eräs amerikkalaisrouva. Toinen, itseään lintubongariksi nimittävä jenkkirouva taas oli saapunut paikalle kolmen kameran sekä, 200 mm, 400 mm ja 600 mm kiinteiden putkien kanssa. Niitä hän jakeli sekä ystävättärelleen että oppaalle käytettäväksi, kun kohdalle sattui jotain erityisen kiinnostavaa.

Mutta jos mietit voiko safarille lähteä ilman valtavaa kameravarustusta, niin voi, ilman muuta. Henkilökohtaiseen muistiin tallentuvat kuvat ovat kuitenkin ne kaikkein tärkeimmät ja joskus on ihanaa vain nauttia eläinten katselusta, eikä räpsiä minuutissa sataa kuvaa. Toiset eläimet tulevat myös sen verran lähelle, että ihan kännykkäkamerakin riittää.

Alkoi jo hämärtää, emmekä olleet nähneet sorkkajalkaisia, apinoita ja kotkia kummempia eläimiä. (Huomaatteko miten vaativaksi sitä tulee?!) Oppaamme Goms vei meidät katsomaan vieläkö aamulla näkemämme leijonat olisivat samassa paikassa kuin aamulla. Kyllähän ne olivat, mutta tulimme paikalle juuri, kun niitä häädettiin pois kyseiseltä paikalta. Lauma norsuja oli ylittänyt joen ja antoivat leijonille lähtopassit. Ihan vain siitä syystä, että halusivat kulkea niiden ohitse. 

Norsut tuntuvat vihaavan leijonia. Ne kuulema häätävät leijonat matkoihinsa yleensä aina, jos näkevät niitä lähettyvillä. Ensimmäistä kertaa pääsimme todistamaan tätä omin silmin. Valitettavasti liikkeellä olevasta autosta ei saanut tilanteesta kuvia iltahämärällä, mutta olihan se melkoisen näköistä, kun lauma norsuja jahtaa takaa neljää isoa urosleijonaa. Kun tilanne oli ohi, ohitimme viimeisen vedessä juomassa olevan norsun ja ajoimme leijonien luokse.

Kyydissä mukana ollut toimittaja oli jo aiemmin kertonut pelkäävänsä leijonia. Hän kertoi kuulleensa liikaa kauhutarinoita leijonista safarilla ja pyysi oppaaltamme, ettei hän veisi meitä liian lähelle leijonia. Jäimme ehkä noin 20 metrin päähän, joka sekin tuntui olevan toimittajalle hieman liikaa.

Yritin nyt jälkikäteen googlettaa ovatko leijonat hyökänneet usein safariautojen, tai siis kyydissä olleiden ihmisten kimppuun, mutten löytänyt yhtään tapausta, jossa kyse olisi ollut vapaana elävistä leijonista. Kieltämättä tuolla keskellä ei mitään, yhden henkilön panikoidessa leijonista, sitä hetkiseksi pysähtyi kuitenkin miettimään mitä jos. Lähistöllä ei ollut muita autoja ja lähimpään sairaalaan pääsemiseksi vaadittaisiin helikopterikuljetus. Me neljä ihmistä olimme avonaisessa autossa, jonne hyppääminen ei olisi täyskasvuiselta leijonalta temppu eikä mikään. Olisimme helppoakin helpompaa saalista.

Mutta leijonat eivät hyökkää safariauton kimppuun. Ne näkevät auton vain yhtenä suurena objektina, jonain aivan liian suurena niiden saaliiksi. Saimme katsella niitä rauhassa. Ne venyttelivät ja painivat hetken keskenään. Leikkiviä leijonia katselisi vaikka kuinka kauan. Valitettavasti valo ei ollut puolellamme ja pimeys nielaisi pedot pian näkymättömiin. Oli aika suunnata takaisin leiriin.

Safarilodgeissa suositaan yhteisillallisia. Mikäs sen mukavampaa safarikierrosten jälkeen kuin kokoontua yhteen isolla porukalla ja kerrata mitä kukakin on nähnyt päivän aikana. Samalla viini virtaa ja listalta sai valita mieleisensä annoksen. Valikoimaa ei ollut valtaisasti, mutta runsaasti siihen nähden, että illallista nauttimassa keskellä erämaata oli alle 20 henkeä. Yksi pariskunta oli toivonut yksityistä illallista ja söi omassa pöydässään. Me muut vietimme mukavat pari tuntia nauttien hyvästä ruoasta, viinistä ja safaritarinoista. Tuli siinä keskusteltua hieman maailmantilanteesta ja politiikastakin. Kansainvälisessä porukassa on aina virkistävää kuulla miten kukakin asiat näkee.

Illallisen jälkeen oppaat ja paikan manageri saattoi vieraat omiin luksustelttoihinsa. Meidän iltamme huipentui vielä siihen, että tuijottelimme taskulampun valossa nukkuvaa villisikaa (pumbaa!), samalla kun teknisesti ottaen seisoimme sen päällä. Torahampainen possu oli lähes kesy ja oli jo vuosia nukkunut ravintolasta teltoille kulkevan kävelysillan alla. Se ei vaivautunut edes raottamaan silmiään, kun hihittelimme sen nukkumapaikalle.

Olipas taas yksi melkoinen reissupäivä!

Pysy mukana:

Facebook | Bloglovin | Instagram