Alaskassa autolla – Anchoragesta Valdeziin

Vuoristoa, lunta, jäätä ja vaihtelevaa säätä. Alaskan roadtripin tuntee todella alkaneen, kun ajaa vuorilla kesärenkailla lumipyryssä. Tätä ei moni toivo kesäloma- eikä haamatkaltaan, mutta meille nämä kokemukset edustavat hetkiä, jotka muistaa vielä vuosienkin päästä.  

2.6.2014
Anchorage – Valdez, Alaska, USA

Maanantaiaamu Anchoragessa oli harmaa. Mielialamme oli silti toiveikas. Viikon mittainen Alaskan roadtrip nimittäin käynnistyisi nyt todella. Oli aika suunnata auton nokka Alaskan suurimmasta kaupungista kohti pikkuista Valdezia, jossa asukkaita on vain noin 4000. Matkaa oli taitettavana vajaat 500 kilometriä, mutta se ei todellakaan tuntunut ikävältä ajourakalta, koska reitti olisi kuulema kaunis. Ehkä pilvipeitekin rakoilisi matkalla.

Matkaan lähtö viivästyi hieman suunnitellusta. Viimetipan ihmisiä kun olemme, olimme vielä edellisenä iltana katselleet säätiedotuksia ja pohtineet lähtisimmekö etelään vai itään. Itä voitti ja seuraavan yön majoituksen varaaminen jäi aamulle. Vaihtoehdot olivat vähissä. Varasimme hävyttömän hintaisen bed & breakfast majoituksen yhdeksi yöksi ja pääsimme ulos huoneestamme vasta kymmenen aikoihin. Kävimme pikaisesti kurkkaamassa motellin aamupalatarjonnan vain todetaksemme sen päättyneen hetkeä aiemmin. Emme kuitenkaan varmasti menettäneet mitään. Edullisten jenkkimotellien aamupalat koostuvat pääsääntöisesti pelkästä paahtoleivästä ja muffinseista. Jos oikein hyvä tuuri käy, tarjolla saattaa olla lisäksi banaaneja tai omenoita. Luottoaamupalapaikkamme Subway pelasti meidät tälläkin kertaa.  

Anchorage jäi taakse ja matka jatkui synkän sään vallitessa eteenpäin. Tien varsilla kerrottiin kuinka monta hirveä oli tämän vuoden aikana jäänyt jo auton alle. En muista lukua, mutta pirun iso se oli. Hirvi on Suomen vaarallisin eläin, niin se taitaa olla Alaskankin. Ehdimme ajelemaan tunnin pari ennen kuin tuli jotain nähtävää. Hyppäsimme autosta ulos ja nousimme pienen penkereen päälle katsomaan alas levittäytyvää kuivahkoa joenuomaa.

Jostain pienestä raosta aurinko yritti väläytellä säteitään.

Matkan jatkuessa tie alkoi kohota ylöspäin ja yhtäkkiä huomasimme kauhuksemme tien sivustoilla olevan yhä enemässä määrin jotain valkoista…

Ohittamamme lampi ei sentään ollut enää jäässä.

Ajoimme aika korkealla vuoristossa, kun yhtäkkiä näimme oikealla puolella enemmänkin valkoista. Selasin nopeasti alueen opaslehtisiä, jotka olin napannut lentokentältä ja totta tosiaan, vieressämme oli jäätikkö. Ajoimme sen verran lujaa, että ohitimme lookout pointin, mutta sen sijaan näimme Matanuska jäätikön kyltin ja alaspäin johtavan tien. Kurvasimme sinne. Ehdimme ajaa korkeintaan 100 metriä, kun tajusimme sen olleen hyvin hyvin huono idea. Ensinnäkään vuokra-autoilla ei saisi ajaa hiekkateillä, toisekseen kapea tie, jolla nyt olimme, ei tuntunut olevan sovelias millekään muulle kuin kunnolliselle maasturille ja nyt en puhu mistään citymaastureista.

Tie oli märkä, upottava, kapea ja viereiseltä rinteeltä oli tippunut sinne isoja
kiviä, joihin ajaminen saisi varmasti vuokrachervoletimme pohjassa
aikaiseksi kivan kirskuvaa ja tuhoatekevää ääntä. Vaihtoehtoisesti
voisimme hajottaa renkaan. Takaisinkaan ei päässyt kääntymään, joten
pomppasin autosta ulos potkimaan suurimpia kiviä sivuun ja toivoin,
ettei niitä satelisi päähäni. Pääsimme kuin pääsimmekin alas ja pienen
sillan yli vain todetaksemme, että tie jatkui edessä vielä surkeampana.
Ei muuta kuin takaisin samaa reittiä. Nöyrästi käänsimme chevyn isolla tiellä takaisin paluusuuntaan ja ajoimme jo ohittamallemme näköalapaikalle hyvin rapaisella autollamme. Maisemat onneksi palkitsi.

Jatkoimme matkaa. Jäätikkö näkyi matkan aikana monesta kohtaa alhaalla laaksossa. Reitti oli todellakin upea. Jäätikön jäädessä taakse maisemat vaihtuivat täysin toisenlaiseksi. Alaska on monimuotoinen.

Seurasimme auton lämpömittarista ulkolämpötilan jatkuvaa tippumista. Se oli yhtäkkiä vajonnut nollan tuntumaan ja sitten se iski…

Siinä sitä sitten ajeltiin hetki lumisateessa. Ei se onneksi kauaa kestänyt ja pian lähdimme laskeutumaan taas sen verran alavammille maille, ettei lumesta ollut tietoakaan. Yhtäkkiä keskellä metsää ajellessamme tien sivussa oli kirjasto. Olemme Jenkeissä ajellessa tottuneet siihen, että jokaisessa noin kolmen asukkaan kylässäkin on postitoimisto, mutta kirjasto tuli yllärinä. Ei siellä ainakaan hirveää ruuhkaa ollut. Ehkä se on maanantaisin suljettu.

Tulihan sieltä hetken päästä sitten ruokakauppakin vastaan ja tien toisella puolella oli iloisen näköinen neuvola.

Copper Valleyn jälkeen tulikin niskaan sitten lumen sijaan ihan reippaasti vettä. Ajelimme pitkään sateessa ja sen jälkeen harmaassa maisemassa. Kävimme katsomassa yhtä aivan tien vieressä olevaa pienempää jäätikköä, mutta eipä siitäkään kummoista kuvaa tihkusateessa saanut. Turha niitä tänne on laittaa. Sen sijaan laitan parit kuvat yhden ”leirintäpaikan” laitamilta. Se oli muutaman kymmenen kilometrin päässä Valdezista. Tämä on siis sallittu yöpymispaikka, jossa pientä maksua vastaan saa leiriytyä. Mitään ulkohuussia kummempaa palvelua ei ole saatavilla. Pelkkä tasainen leirintäpaikka vain. Suunnittelimme kompensoivamme kallista B&B majoitusta yöpymällä Valdezista palatessa seuraavan yön autossa. Kyyyyllähän sitä nyt Alaskassa yhden yön autossa nukkuu.

Miksi minä löydän näistä kuvista enemmän syksyä kuin alkukesää?

Lähdimme vihdoin laskettelemaan viimeistä alamäkeä kohti Valdezia. Edessä näkyi upeita vuoria, vaikkakin hieman pilvien peitossa. Tuo ”valotolppa” alla olevassa kuvassa ei muuten ole lainkaan valotolppa, vaan jonkinlainen aurauskeppi. Täällä taitaa tulla vähän enemmän lunta kuin eteläisessä Suomessa…

Jonkin matkan päässä näkyi lisää todisteita siitä, että lumi voi muodostua oikeasti haasteeksi talvella. Tuolta rinteeltä tulee varmaan ihan mukavasti lunta tielle asti.

Tien vieressä kulkevan pienen joen päällä oli edelleen kesäkuun alussa ihan pieni lumikerros.

Tämä on huono kuva, mutta kertoo vähän siitä millaisessa paikassa ajeltiin. Tie Valdeziin oli upea.

Viereisiltä kallioilta laskeutui vesiputouksia.

Sitten olimmekin jo melkein perillä.

En tahtoisi yhtään spoilata, mutta kaikista Alaskassa vierailemista paikoista Valdez jäi parhaiten mieleen ja se on se paikka, jonne haluaisin eniten Alaskassa palata. Pohdin ensin laittavani tähän kuvat vielä illan Valdez kierrokseltamme, mutta tuskin kukaan jaksaa katsoa 40 kuvaa yhdessä postauksessa, koska sellaiseksi tämä olisi väistämättä paisunut.

Siitä tulikin mieleen. Mikä on mielestänne hyvä määrä kuvia per postaus?