Image Alt

Matkablogi

Mitä maksoi viikon roadtrip Baltiassa

Baltian roadtrip ei ollut ainoa vaihtoehtomme kesälomamatkaksi. Mietimme pitkään Norjaa ja monta muutakin vaihtoehtoa. Mutta koska kesän ohjelmassa ei ollut pelkkää lomailua, vaan myös toisen auton vaihto uudempaan, jouduimme vähän ynnäilemään euroja yhteen ja jättämään Norjan reissun jollekin tulevista kesistä. Vaihtoehtona oli myös lentää jonnekin, mutta loppujen lopuksi meille tärkeintä oli kuitenkin, että tällä kertaa myös koira pääsisi reissuun mukaan. Siksi buukkasimme reilut parisataa euroa kustantavat laivamatkat Tallinnaan. Sillä summalla matkustimme me ihmiset, koira ja auto Itämeren yli Viroon. Nyt on aika laskea yhteen kuinka paljon tämä yhdeksän päivän reissu kokonaisuudessaan maksoikaan.

Edulliset ruokailut ja paljon valinnan varaa

Baltian maat ovat edullisia matkustaa niin majoituksen kuin ruokailunkin puolesta. En ole laskenut ruokailuja mukaan kokonaiskuluihin, koska jokainen panostaa ruokailuihin haluamallaan tavalla. Me syömme roadtripeillä lähes aina päivän aikana aamupalan lisäksi vain yhden aterian iltapäivällä. Emme kotonakaan syö kovin usein illallista, joten emme varsinaisesti kaipaa sitä matkoillakaan. Käytämme mielellämme senkin ajan uusiin kohteisiin tutustumiseen. Yleensä katsomme hieman ravintoloiden hintoja ja jätämme ne kaikkein kalleimmat välistä.

Baltiassa hintataso on niin miellyttävä, että katsoimme pelkästään ravintolan tai terassin yleisilmettä ja ruokalistan sisältöä. Söimme hyvää ruokaa mukavissa ravintoloissa ja tilasimme listalta mitä halusimme. Kaupungeista ja turistikeskittymistä (kuten Pärnusta) löytyy paljon valinnanvaraa hyvissä ravintoloissa. Lähes aina loppusumma kahdelle pääruoalle ja alkoholittomille juomille pysytteli alle 20 eurossa, mikä tuntui todella edulliselta. Arvokkaampiakin aterioita olisi listoilta löytynyt, mutta ei tehnyt mieli niitä kalleimpia pihvejä.

Jätimme tippiä yleensä noin 10 %. Tämä ei ole Baltian maissa pakollista, mutta toivottavaa. Kun tietää kuinka pienet tarjoilijoiden palkat näissä maissa ovat, jättää mielellään sen parin euron kolikon jälkeensä.

Pizzaa Pärnussa.

Pärnu

 

Suomea halvemmat tankkaukset

Ei bensa Baltiassakaan ihan ilmaista ole, mutta kyllä selvä ero Suomeen nähden kuitenkin on. Edullisimmillaan tankkasimme ysivitosta 1,16 € / litra Liettuan puolella. Virossa bensa oli lähempänä 1,30 € / litra. Tallinnassa lorotimme vielä tankin täyteen ennen kotiinpaluuta. Ajelimme vajaat 2000 kilometriä bensasyöpöllä turbo Saabilla ja siihen kului polttoainetta laskujemme mukaan noin 270 euron edestä. Keskikulutus oli lähempänä 10 litraa satasella ja tankkasimme välillä myös kalliimpaa 98 oktaanista bensaa, joten tuon summan voi puolittaa helposti mikäli on matkassa pienikulutuksisella autolla.

 

Majoitukset Baltian roadtripillä

Yövyimme reissussa kahdeksan yötä. Tarkoitus oli olla jossain hetki paikallaankin, mutta reissujalka vipatti sen verran lujaa, että päädyimme loppujen lopuksi vaihtamaan majapaikkaa joka yöksi. Mennessä ja tullessa yövyimme molempiin suuntiin yhdet yöt Viron puolella, välissä kolme yötä Latviassa ja kolme yötä Liettuassa. Kaikki majoitukset maksoivat alle 100 euroa yöltä. Varasimme majoitukset poikkeuksetta booking.comista joko edellisenä tai samana päivänä. Muutamien majoitusten kohdalla oli viime hetken alennuksia ja lisäksi olemme palvelun genius-käyttäjiä, jolla saa usein vielä 3-10 euroa alennusta yön hinnasta. Alla majoitukset listattuna siinä järjestyksessä missä niissä yövyimme.

  1. Padise Manor – Padise, Viro
    80 € sisältäen hyvän aamiaisen. Tämä oli matkan ainoa blogiyhteistyö, joten majoituimme ilmaiseksi. Otan kuitenkin tähän budjettipostaukseen mukaan tämän booking.comista löytyneellä hinnalla, jotta saan realistisen summan muita vastaavaa matkaa suunnitteleville. Padise Manor on tasokas kartanomajoitus.
  2. Bella Jurmala Apart Hotel – Jurmala, Latvia
    81 €. Koirasta 5 € lisämaksu. Tämä oli ihan ok huoneisto, mutta en varsinaisesti lähtisi suosittelemaan.
  3. Camping Noras – Mērsrags, Latvia
    80 € Ihana mökkimajoitus majakan juurella.
  4. Skalva Hotel – Nida, Liettua
    75 € sisältäen mukiin menevän aamupalan. Koirasta 10 € lisämaksu. Huone oli todella pieni koirankoppi, mutta ihan siisti hotelli.
  5. Dunetton Hotel – Klaipeda, Liettua
    77 € sisältäen aamupalan. Koirasta 10 € lisämaksu. Hotelli on tasokas ja tyylikäs neljän tähden hotelli, mutta ankealla paikalla ison tien varrella.
  6. Yurtos – Liettua
    80 € Ihana jurttamajoitus, josta voit lukea oman postauksen.
  7. Malpils Manor – Latvia
    72 € sisältäen aamupalan. Koirasta 10 € lisämaksu. Tämäkin oli erittäin tasokas kartanomajoitus, jota voi hyvillä mielin suositella.
  8. Mokko Country Hotel – Viro
    85 € Oma pihamökki, jossa keittiö, vessa ja tilava huone.

Malpils Manorin aamupala

Malpils Manor

Malpils Manor

Meidän pihamökki Mokko Country hotellissa.

Mokko Country hotellin hevosia.

Camping Noras.

 

Majoituksiin kului yhteensä 630 euroa ja koirasta meni tämän lisäksi lisämaksuja kaikkiaan 35 euroa. Baltiassa voisi yöpyä huomattavasti halvemminkin, jos on valmis tinkimään majoituksen tasosta. Nämä olivat kaikki kohtuullisen hyvätasoisia majoituksia. Molemmat kartanot Padise ja Malpils, jopa erittäin korkeatasoisia. Malpilsin kartanossa söimme yhden parhammista hotelliaamupaloista ikinä. Klaipedan Dunetton hotelli oli neljän tähden hotelli ja Yurtos – jurttamajoitus oli seitsemälle hengelle eli näistäkin olisi ollut helppo tinkiä. Jurmalan majoitus ja viimeisen yön Mokko Country Hotel olivat tasoonsa nähden kaikkein kalleimmat. Mokko oli kyllä miljööltään aivan mahtava paikka, joten ei harmittanut yhtään maksaa siitä. Jos ei ole majoitusten suhteen kovin ronkeli, niin tämänkin summa olisi voinut puolittaa. Me kuitenkin olemme tarkkoja siitä missä yövymme ja maksamme mieluummin vähän enemmän kuin yövymme ihan missä tahansa.

Näiden lisäksi kuluja tuli lossista Klaipedasta Kuurinkynnäälle. Sen menopaluuhinta oli 12,30 €. Kuurinkynnään kansallispuistomaksu oli 5 €.

 

Dunetton hotelli Klaipedassa

Keilan vesiputous

Kalliokaiverruksia Siguldassa.

Haikaran pesiä oli joka puolella ja poikasten hoitamisessa oli vanhemmilla täysi työ meneillään.

Kuten Suomessa, saa Baltiassa nauttia puhtaasta luonnosta.

Baltian matkan hinta

Lauttamatkat (Viking Line Gabriella) 202 € (ilman koiramaksuja)
Bensakulut 270 €
Majoitukset kahdeksalta yöltä (ilman koiramaksuja) 630 €
Muut kulut:
– Lossi Klaipedasta Kuurinkynnäälle (menopaluu) 12,30 €
– Kuurinkynnään kansallispuistomaksu 5 €

Matkan kokonaiskustannus (liikkuminen ja majoitukset) yhteensä 1119,30 €

Lisäksi koirasta tuli seuraavat kulut
– Koiramaksu laivalla 28 € (14 € per suunta)
– Heisimatolääkitys Liettuassa 5,90 €
– Koiramaksut neljästä eri majoituksesta yhteensä 35 €

Ihan ilmaista matkustaminen omalla autolla Baltiassakaan ei siis ole, koska saimme kulutettua yli tonnin pelkästään liikkumiseen ja majoituksiin. Oikeastaan loppusumma vähän yllätti meidätkin. Mutta kuten sanottua, pienikulutuksisella autolla ja majoituksissa tinkien, olisi tuosta voinut helposti napsaista useamman satasen pois. Sesongin ulkopuolella myös laivamatkan saa puolet halvemmalla. Mielestämme saimme Baltiassa kuitenkin rahoille hyvin vastinetta ja kaikkia näitä kolmea maata voi kutsua edullisiksi matkakohteiksi. Viro on näppituntumalla maista kallein, mutta meille suomalaisille sekin mukavan halpa monissa asioissa.

Miltä tämä kustannus sinun mielestäsi kuulostaa?

 

Pysy mukana:

Facebook | Youtube | Bloglovin | Instagram

Comments

  • Tanja Piritta
    23.1.2020

    Googlasin Baltian reissua koiran kanssa ja teidän blogihan oli heti ekana hakuosumana. Pitää tutkailla näitä teidän reissun juttuja tarkemmin, kun mietin, että miten kesälomani tuon koiranpenikan kanssa vietän 🙂

    reply

Post a Comment

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on