Rantalomailua Sansibarilla – Melia Zanzibar Osa 2
Yhteistyössä Melia Zanzibar, Rantapallo ja Turkish Airlines
Kun kastelin varpaat mereen Melia Zanzibarin oman Gabi Beachin rannassa, oli ensimmäinen tunne hämmennys. Tuntui kuin varpaiden alla ei olisikaan hiekkaa lainkaan, vaan jotain pehmeää ja upottavaa. Hiekka oli niin hienoa, ettei se tuntunut hiekalta ollenkaan. Sansibarilla oli kuuma, muttei kuitenkaan paahtavan kuuma. Merivesi oli niin lämmintä, että vilukissakin pystyi kahlaamaan miten syvälle tahansa hidastamatta vauhtia, mutta silti vesi viilensi. Se ei ollut sellaista kuumaa, kuten esimerkiksi Dubaissa kesän jälkeen.
Melia Zanzibarin hotellin edustalla oleva ranta on hieman kivikkoista, eikä oikein sovellu uimiseen. Sen sijaan hotellilla on valtava uima-allas ja toinen ranta noin kilometrin päässä. Sinne on (maksuton) kuljetus pienellä dala-dala bussilla. Vaikka ranta ei sijaitsekaan aivan hotellin välittömässä yhteydessä, se on Melia Zanzibarin oma ranta ja kaikki siellä toimii samalla tavalla kuin, jos ranta olisi suoraan hotellin edustalla. Rannalta löytyy rantatuolit, pyyhkeet ja hotellin oma ravintola, joka kuuluu all-inclusive pakettiin. Aktiivisempaa meininkiä kaipaavat löytävät rannalta mahdollisuuden vuokrata tai lainata vesiurheiluvälineitä. Me vietimme rennon iltapäivän syöden ensin lounasta varpaat rantahiekassa ja merelle katsellen. Kun nousuvesi oli palauttanut vedenpinnan takaisin sopivalle tasolle, oli pizzat huuhdottu alas mojitoilla ja kierähdimme hetkeksi ruokalevolle rantatuoleille ennen veteen pulahtamista.

Gabi Beach

Dala dala kuljettaa.
Nousu- ja laskuvesi määrittelee vesiaktiviteetteja ja maisemaa
Kuten edellä mainitusta voi päätellä, Sansibarin itärannikolla on otettava nousu- ja laskuvesi huomioon. Aamulla merivesi on korkealla, mutta alkaa pian laskemaan. Uimaan pääsee vasta iltapäivällä. Aamu- ja keskipäivällä meressä ei voi uida, mutta sen sijaan siellä voi kävellä, joka sekin on aika hauskaa. Me menimme toisen päivän iltapäivällä kävelemään mereen, kun vesi oli jo nousemassa ja pelkäsin koko ajan, että vesi nousee jotenkin todella nopeasti ja joudumme kameroinemme pulaan sillä reissulla. Tämä oli tietenkin aivan turha pelko. Meri ei nouse tai vetäydy kovin yllättäen, vaan nousu- ja laskuvesi on hitaampi prosessi. Oli ilahduttava huomata, että ranta oli siisti. Toki joitain roskia näkyi jonkin verran ja me keräsimme niitä talteen, mutta mitään valtavaa roskamäärää tuolla ei ollut.
Mikäli haluaa mieluummin pysytellä erossa hiekasta, löytyy hotellin päärakennuksen ja huoneiden läheisyydestä valtava uima-allas. Jälleen kerran allekirjoittanut vilukissa oli mielissään, sillä veden lämpötila oli todella optimaalinen. Veteen sai paineilla ilman asteittaista jäätymistä ja altaassa pystyi sen vuoksi pulikoimaan pitkään. Kun sieltä vielä oli näkymät merelle ja tarjoilija tuli kyselemään drinkkitilausta, ei oikein keksinyt parannettavaa. No ehkä se, että aurinko laski väärälle puolelle saarta, eikä altaalla voinut nauttia enää illan viimeisimmistä auringonsäteistä.
Jetty tuo maisemaan perspektiiviä ilmettä ja on mahtava ruokapaikka
Melia Zanzibarin yksi kuvatuimmista paikoista on varmastikin jetty. Pitkän laiturin päässä on baari ja tapasravintola. Söimme siellä yhtenä iltana ja toisena iltana kävimme kääntymässä jettyllä pidettävissä bileissä. Iltapäivälläkin baarissa voi käydä nauttimassa drinksut, antaa merituulen vilvoitella kasvoja ja katsella kirkkaassa merivedessä uiskentelevia kaloja. Jopa jettyllä olevassa vessassa on pieni lasipohja, josta voi katselle mitä jalkojen alla ui pytyllä istuskellessa.
Melia Zanzibarista astetta erikoisemman lomakeskuksen tekee:
- Oma kasvihuone ja kasvimaa. Todellista lähiruokaa!
- Oma luola hotellin alueella! Sinne voi ilmoittautua retkelle. Me pääsimme median edustajina ihan omalle yksityiselle retkelle ja luola oli hieno ilmestys.
- Paikka on täynnä ihania kuvauksellisia (instagrammattavia paikkoja).
Mitä kannattaa huomioida etukäteen
Melia Zanzibarin alue on valtavan suuri eli siellä on varauduttava liikkumaan. Bungalowit tarjoilevat omaa rauhaa, upeat näköalat merelle, mutta niistä on myös melko pitkä kävelymatka päärakennuksen ravintolaan. Meidän bungalowimme oli melkein kaikkein kauimmaisin ja sieltä oli päärakennukselle matkaa ehkä 200-300 metriä. Ei siis mikään mahdoton matka, mutta kuitenkin sellainen, että se on varausvaiheessa hyvä tiedostaa, jos liikkuminen on hankalaa. Osa bungaloweista oli paljon lähempänä eli sijaintia on varmasti mahdollista toivoa myös lähempää.
Melia Zanzibarissa ei tarvitse majoittua all-inclusive asiakkaana. Hotellihuoneen tai bungalowin voi varata myös pelkällä aamupalalla tai puolihoidolla. Hotelli on kuitenkin niin kaukana kaikesta, että ottaisin vähintään puolihoidon. Muutaman kilometrin päässä olevassa kylässä näytti olevan yksi ravintola, mutta muuten lähistöllä ei ole mitään. Me emme ole ruokamatkailijoita ja olen hyvin nirso, joten en mielelläni arvioi ruokaa, mutta valikoimaa oli ainakin riittävästi. Perustason all-inclusive pakettiin kuuluu sekä monipuolinen buffet, että iltaisin myös laiturin päässä sijaitseva tapasravintola.
Meidän ollessamme Melia Zanzibarissa, oli hotelli hyvin hiljainen. Lapsiperheitä ei näkynyt kuin muutama, pääsääntöisesti lomailemassa oli vain aikuisia. Vaikutti kuitenkin siltä, että lapsille on järjestetty hyvin ohjelmaa ja heille oli kokonaan oma leikkirakennuksensakin. Koulujen lomien aikaan paikalla on varmasti myös enemmän lapsiperheitä. Meidän lomaillessa Tansaniassa, oli marraskuu, joka ei ole huippusesonkia Sansibarilla, koska sää on hieman epävakaa. Meille kuitenkin sattui ihan hyvät kelit, vaikka vettäkin tuli kaatamalla, kun toisena päivänä kävimme roadtrippailemassa resortin ulkopuolella.
Vaikka videolla meninkin kertomaan, ettei tuolla ollut hyttysiä, joudun pyörtämään puheeni. Toisena yönä hyttyset olivat löytäneet tiensä bungalowiimme ja olimme seuraavana aamuna täynnä pistojälkiä. Vasta jälkikäteen huomasimme, että huoneessa olisi kyllä ollut tarjolla hyttyskarkotteita pariakin eri versiota. Kuivalla kaudella hyttysongelmaa tuskin on, eikä nytkään asiassa olisi ollut ongelmaa, jos olisimme tajunneet käyttää hyttysmyrkkyä. Tansania ja Sansibar on malaria-aluetta, joten malarian estolääkitys on ainakin sadekaudella suositeltava.
Meillä oli ihanat pari päivää Melia Zanzibarissa. Ainoa, mikä harmittaa, on ajan kesken loppuminen. Alue on todellakin valtava ja jo pelkästään alueesta kunnollisen käsityksen saamiseen menee kokonainen päivä. Olisimme varmasti viihtyneet paikassa vaikka viikon, vaikka emme ole kovin helposti paikallaan viihtyviä lomailijoita.
Käy myös katsomassa Sansibarilla kuvaamamme esittelyvideo bungalowistamme. Olisin lisännyt videon suoraan tähän, mutta meillä on hieman teknisiä haasteita videoiden lisäämisessä blogiin. Luithan jo ensimmäisen blogipostauksen Melia Zanzibarista? Tulossa on myös yleisempää juttua Sansibarista yleisesti. Kyllä me nimittäin liikuimme myös hieman Melian resorttialueen ulkopuolella. Sekin nimittäin kannattaa, vaikka resorttielämä hyvässä all-inclusive -paikassa helposti viekin mennessään.
Seuraathan jo blogiamme:
Teija / Lähdetään Taas
Voi luoja, minulle kelpaisi juuri nyt tuollainen paratiisi! Ihanaa tosin, että selkeästi kevättä kohti mennään kotonakin, mutta ei tuo talviaurinko ja -10 astetta sitten kuitenkaan vedä vertoja palmuille ja hiekkarannoille, vaikka se talvi olisi kuinka ihana.
Elina | Vaihda vapaalle
Jep! Kyllä tässä itsekin voisi ihan koska tahansa hypätä lentokoneeseen ja suunnata palmujen alle turkoosia merta ihastelemaan. Onneksi tosiaan kohta on jo kevät!
Suunnaton
Hauska tuo sääasema 🙂 Nyt vuorokauden verran Sansibaria nähneenä Melia vaikuttaa aika paratiisilta! Vähän yllätyin siitä, miten huonokuntoiselta paikalliset kylät vaikuttavat esim. manner-Tansaniaan verrattuna.
Vuoroveteen liittyen, Sansibarilta onneksi löytyy muutama ranta, joilla tuo laskuvesi ei niin haittaa. Kirjoittelen tätä kommenttia just yhden sellaisen rantabaarista 🙂
Elina | Vaihda vapaalle
Me nähtiin tosi vähän manner-Tansaniaa Dar es Salaamia lukuunottamatta, joten en itse oikein osaa tehdä vertailua. Sansibar oli kuitenkin todellista Afrikkaa juuri asuntojen puolesta ja tietynlaisen kaaoksen vuoksi. Hyvä tietää, että sellaisiakin rantoja löytyy, jossa vuorovesi ei niin haittaa.
sari/ matkalla lähelle tai kauas
Ilmankos Sanisbaria mainostetaan kovin, kovin kaunista näyttää olevan.
Elina | Vaihda vapaalle
Juu, ei se turhaan ole paratiisin maineessa. 🙂
Katariina/Maisemajahdissa
En ole rantalomailija oikein nimeksikään, mutta näitä postauksia lukiessa tulee fiilis, että tuollaisessa paikassa voisi viihtyäkin. Etenkin jos sen saisi yhdistettyä osaksi safarimatkaa. Upeat kuvat ja tekstit sinulla!
Elina | Vaihda vapaalle
Kiitos! Emme mekään ole varsinaisia rantalomailijoita, vaan kaivataan lomalta aika paljon muutakin. Silti tykätään juurikin yhdistää lomaan myös rantaosuuksia. 🙂
VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA
En kestä noita Sanzibarin rantoja, törkeän upeita! <3
Elina | Vaihda vapaalle
On ne! 😀 Valkoinen hiekka ja turkoosi meri on aina pettämätön yhdistelmä.
Liisa
Näyttää ja kuulostaa aivan ihanalta paikalta! Mainitsit nuo hyttyset – oliko teillä käytössä estolääkitys, ja otitteko ennen matkaa jotain täydentäviä rokotuksia tms?
Elina | Vaihda vapaalle
Tätä paikkaa voi kyllä tosiaan suositella. 🙂 Me söimme koko matkan ajan malaronea. Lisärokotuksia ei otettu ennen reissua.
Jenna / Enemmän kuin äiti
Ai jeesus mä voisin itkeä kun katson näitä kuvia. Mä niin tarvin nyt tollasen loman! Ei auta kun odotella kesää ja sitten ensi talven kaukolomakohdetta.. 🙂 Ihan mielettömät värit, tuo turkoosi vesi ja bungalowit voi että!!
Elina | Vaihda vapaalle
Älä kuitenkaan itke. Musta tuntuisi pahalta. 😀 Kyllä se kesä tulee ja toivottavasti sitten ensi talven myötä myös jokin ihana kaukolomakohde.
Mira
Oih, näyttää ja kuulostaa just ihanalta lekottekupaikalta. Miltä siellä näyttää meressä, onko paljon katseltavaa? ☺
Elina | Vaihda vapaalle
Me ei käyty snorklailemassa, joten omakohtaista kokemusta ei ole, mutta kyllä Sansibar on käsittääkseni ihan hyvä paikka snorklailuun ja sukellukseen.
Merja / Merjan matkassa
Ihanan näköistä! Omalla Tansanian reissulla jätin Sansibarin väliin, kun lomaa oli vain kaksi viikkoa ja se meni Kilimanjaroon ja safareihin. Osa meidän porukasta jatkoi Sansibarille ja laittoivat sieltä myöhemmin kuvia. Rentoa lomailua 🙂
Elina | Vaihda vapaalle
Sehän se onkin haaste aina lomalla, että mihin sen lyhyen ajan käyttää ja miten loman pilkkoo. Voi kun aikaa olisikin rajattomasti.
Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog
Oi, mikä ihana paikka täydelliseen lepolomaan! Komppaan aiempia, että nämä kauniit rannat ja viihtyisä resort-ympäristö olisi ihana yhdistää vaikkapa safariin!
Elina | Vaihda vapaalle
Siihen tämä on tosiaan aivan loistava vaihtoehto. Meistä oli ihanaa safariloman jälkeen katsella merta ja nauttia uima-altaasta. 🙂
Sonja | FIFTYFIFTY
Oijoi, jo pelkästään näiden kuvien katsominen tekee kutaa talven keskellä! <3 Mua ei ole hirveästi resortlomailu ikinä kiinnostanut, mutta näissä maisemissa voisin ehkä tehdä poikkeuksen. 😀 Jään odottelemaan niitä uusia postauksia Sansibarista, olisi kiva lukea paikasta enemmän.
Elina | Vaihda vapaalle
No sanos muuta! Näihin kuviin ja maisemiin on kiva palailla täältä loskan keskeltä. Tosin tulee kamala kaipuu lämpöön. Ei mekään tosiaan resorttilomailijoita olla, mutta pari päivää sujahti tuolla heittämällä.
Emilia/Matkan varrella
Mikä täydellinen paratiisi ja upeita kuvia, jälleen kerran! Kiva lukea näitä juttuja, Sansibar-kuume vaan kasvaa kasvamistaan…
Elina | Vaihda vapaalle
Kiitos! Se Sansibar-kuume onkin paha kuume ja siihen on vaan yksi parannuskeino. 🙂
Pingback: Vuokra-autolla Sansibarin villissä liikenteessä ja uhanalaisia eläimiä - Matkablogi Vaihda vapaalle