Venesafarilla virtahepojen ja krokotiilien keskellä

Matkamme mahdollisti blogiyhteistyön merkeissä Turkish Airlines, Rantapallo ja Asilia Africa

Meille on kertynyt safarikokemuksia jo monesta eri maasta ja toisista maista jopa useampaan otteeseenkin. Venesafarilla emme olleet kuitenkaan koskaan aiemmin käyneet ennen marraskuista Tansanian reissua. Siellä vietimme useamman päivän Selousin luonnonsuojelualueella Asilia African vieraina. Safariauto jäi parkkiin rantaan ja hyppäsimme toisen pariskunnan kanssa veneen kyytiin.

Selous on valtavan kokoinen alue. Paljon suurempi kuin tunnetumpi Serengeti. Siitä on kuitenkin valtaosa tiheää pusikkoa. Safaripaikat sijaitsevat puiston järvialueen luona, joka onkin satumaisen kaunista aluetta palmujen reunustaessa järvien valkohiekkaisia rantoja. Uimaan ei tosin kannata mennä, koska missään muualla en ole koskaan nähnyt niin paljoa krokotiilejä tai virtahepoja. Kumpikaan ei varsinaisesti kuulu niihin eläimiin, joiden kanssa haluaisin tehdä lähempää tuttavuutta. Varsinkaan vedessä.

Selousin järvet kuhisevat elämää. Krokotiilien ja sarvikuonojen lisäksi järvissä on paljon kaloja ja kalat puolestaan houkuttelevat paikalle valtavan määrän kalastajia. Täällä kalastajat eivät kuitenkaan ole ihmisiä, vaan lintuja. Missään muualla en ole nähnyt sellaista määrää erilaisia lintuja samanaikaisesti. Rannoilla oli kaikenkokoisia lintuja valtavista, 1,5 metriä korkeista afrikanmarabuista pikkulintuihin ja aina upeisiin kotkiin.

Virtahevot nostelivat päätään, kun veneemme lipui niiden ohitse. Ohitimme ne rauhallisesti ja turvallisen matkan päästä, koska virtahevot ovat kaukana lauhkeuden perikuvasta. Urokset puolustavat naarashaaremiaan kaikkia uhkaksi katsomiaan vaaroja vastaan. Veneemme ei ollut mitenkään valtava, joten en olisikaan halunnut testata miten se pysyy pystyssä, jos muutaman tonnin painoinen virtahepo päättää uhmata venettä.

Sää ei meitä varsinaisesti suosinut. Alkoi satamaan, kun olimme olleet veneessä vain kymmenisen minuuttia. Asilia Africalla onneksi varaudutaan asioihin hyvin ja meille kaikille olikin sadeponchot, joten pieni sade ei vielä paljoa haitannut. Valo tosin oli kuvaamisen kannalta heikko. Olimme paikalla auringonlaskun aikaan ja laskevan auringon valo olisi ollut erittäin tervetullut. Nyt sää oli harmaa.

Kun vene juuttuu venesafarilla, krokotiilejä kuhisevassa järvessä

Veneestä käsin ei näe pelkästään vedessä olevia eläimiä, vaan myös niitä, jotka tulevat rannoille syömään tuoretta heinää ja juomaan vettä. Mekin näimme puhveleita ja vesiantilooppeja erään poukaman rannassa. Kysyin oppaaltamme, joka toimitti nyt myös venekuskin virkaa, voisimmeko mennä lähemmäs. Hän sanoi välissä olevan liian matalaa, että näiden eläinten lähelle voisi mennä. Koska ilmeisesti kaikki turistien toiveet pyritään täyttämään, hän kuitenkin suuntasi veneen sinne suuntaan. Ja kappas, pian olimmekin jo jumissa.

Siinä aikansa oppaamme yritti keinuttaa venettä liikkeelle. Vaihtelimme veneessä paikkoja sen mukaan mihin päin painoa piti siirtää. Lopputulos oli kuitenkin se, ettei vene liikkunut mihinkään. Vesi oli siitä kohdasta liian matalalla ja olimme kiinni hiekassa. Mitä tekee oppaamme? Riisuu kengät, käärii lahkeet ja hyppää veteen. Siis sinne veteen, jossa on krokotiilejä! Mutta toisaalta, ei niitä vaihtoehtojakaan tainnut oikein olla. Siinä sitten taas vaihdeltiin paikkaan ja opas heilutteli venettä liikkeelle samalla, kun tiirailimme ympärillemme näkyykö lähistöllä krokotiileja. Vihdoin vene nytkähti liikkeelle, me hurrasimme ja opas hyppäsi takaisin veneen kyytiin.

Sääkin selkiintyi juuri ennen hämärän laskeutumista. Ajoimme toiseen päähän järveä, takaisin sinne minne jeeppi oli jätetty ja missä oli valtavasti virtahepoja. Virtahevot aukoivat suutaan ja niitä oli todellakin joka puolella. Kauempana kirahvit ylittivät järven matalasta kohdasta. Ilta tuntui todella maagiselta. Venesafari oli kaiken kaikkiaan upea kokemus, ehdottomasti yksi parhaista Selousissa.

Venesafarin, kuten jokaisen iltasafarin jälkeen on sundownereiden aika. Suomeksi tämä tarkoittaa safareilla sitä, että otetaan lasilliset tai pullolliset hyvää juomaa ja hieman paikallisia snackseja. Meillekin oli katettu pöytä pöytäliinoineen rannalle. Ehdimme kaataa viinit laseihin, kun ensimmäiset jättiläismäiset sadetipat ryhtyivät piiskaamaan maata. Sekunneissa vettä tuli sellaisella voimalla, että ryntäsimme vauhdilla jeepin suojaan. Sundownerit kääntyivät raindownereiksi, mutta meillä oli ollut niin mahtava veneretki, ettei hymy hyytynyt vieläkään. Paluumatka pimeässä, sateessa ja ukkosen jyristessä oli kuitenkin melkoinen kokemus sekin. Selousin safarialue on joka puolelta hiekkapohjaista ja täällä hiekka on todella hienojakoista. Se siis muuttuu melkoisen haastavaksi ajaa, kun vettä tulee runsaasti. Kun vihdoin palasimme leiriin, Asilian henkilökunta otti meidät hurraten vastaan. He olivat kuulema olleet huolissaan kuinka pärjäämme siinä kelissä ulkona. Hyvin me pärjäsimme, mutta kyllä illallinen maistui sen kokemuksen jälkeen erityisen hyvältä!

Lue myös muut postaukset Selousin luonnonsuojelualueelta.

Seuraathan jo blogiamme:

Facebook | Bloglovin | Instagram | Twitter