Dar es Salaam – Tansanian miljoonakaupunki
Yhteistyössä Turkish Airlines ja Rantapallo
Halusimme nähdä miltä Dar es Salaam näyttää. Millainen on tuo elämää kuhiseva yli neljän miljoonan asukkaan afrikkalainen kaupunki. Jälkikäteen en voi sanoa, että olisimme nähneet kaupungin. Ajoimme sen läpi taksilla ja näimme ihmispaljouden, köyhyyden, tienvarsikauppiaat, ruuhkat, rähjäiset talot ja uudet rakennukset. Näimme vain murto-osan Dar es Salaamin parhaasta alueesta, Msasani Peninsulasta. Ajettuamme siellä sijaitsevaan hotelliin taksilla, emme loppujen lopuksi poistuneet sieltä paria kilometriä kauemmaksi. Sen verran väsyneitä olimme jo safariaamuista Selousin luonnonsuojelualueella ja nopeasta, muutaman päivän vierailusta Sansibarilla.
Roho ya Selousissa ollessamme, keskustelimme paljon tansanialaisten kanssa, niin alkuperäisväestön kuin valkoisten maahanmuuttajien. Dar es Salaam ei juurikaan saanut varauksettomia kehuja. Sen sijaan kuulimme paljon varoituksia ja ihmettelyä siitä, miksi ylipäänsä haluamme mennä sinne.
“Pysykää poissa rannoilta.”
“Kuunnelkaa ehdottomasti paikallisten neuvoja. Minne tahansa ei todellakaan voi mennä.“
Ja niin edelleen. Intomme tutustua Dar es Salaamiin laski hetki hetkeltä. Olimme kuitenkin jo varanneet maan sisäiset lennot ja järjestäneet aikataulumme niin, että olisimme Darissa puolitoista yötä. Puolitoista siksi, että lentomme takaisin Suomeen Turkish Airlinesin kyydellä lähti neljältä aamuyöllä.
Dar es Salaam oli lomamme viimeinen etappi ja safarilla vietetyn ajan ja seesteisen sekä turvallisen Zanzibarin jälkeen Dar tuntui olevan kaikessa kaaottisuudessaan loman lopussa vähän liikaa. Taksimatka lentokentältä hotellille kesti 1,5 tuntia ja siinä ruuhkassa istuessamme tuntui, että olemme jo nähneet tarpeeksi. Liikennevaloihin ja ruuhkaan pysähtyessä olisi voinut suorittaa päivän ostokset ruoasta siivousvälineisiin autojen välissä kulkevilta kauppiailta. Ikkunaan koputtivat niin kerjäävät lapset kuin invalidit. Naiset olivat suurimmaksi osaksi täällä, kuten Zanzibarillakin pukeutuneet peittävästi muslimeille tyypillisiin asuihin. Osalla oli ainoastaan silmät paljaaksi jättävä burka, mutta suurimmalla osalla vain huivi ja peittävä, pitkähihainen ja helmainen hame. Miehet olivat pukeutuneet kaikkiin mahdollisiin asuihin aina maasain perinteisestä asusta valkoisiin muslimien kaapuihin ja shortseihin. Emme nähneet koko taksimatkan aikana yhtään valkoihoista.
Msasani Peninsula – kaupunginosa jossa kaikki tarpeeksi varakkaat asuvat
Saapuminen Msasani Peninsulaan tuntui kuin olisimme tulleet kokonaan toiseen kaupunkiin. Msasani on varakkaiden tansanialaisten ja expattien asuinaluetta. Siellä sijaitsee myös iso osa kaupungin hyvistä hotelleista. Täällä kadut olivat leveämpiä ja siistimpiä, eikä jalankulkijoita juuri ollut. Vaikutelma oli toisinsanoen enemmän länsimaalainen. Yövyimme Best Western Coral Beachissa. Tuntui kalliilta maksaa täydet kaksi yötä (yht. 273 €), kun emme varsinaisesti olleet hotellissa kuin yhden yön, joten kalliimpaan emme halunneet päätyä. Hotellit ovat Darissa kalliita ja tämäkin hotelli oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Huone oli kuitenkin iso ja siisti. Parasta oli kuitenkin hotellin ulkoalue ja oma ranta, jota ei Darissa monesta hotellista löydy. Loman viimeisen kokonaisen päivän pyhitimmekin kokonaan rentoutumiselle hotellin rannalla, omassa katoksella varatussa vuoteessa makoillen. Tämä oli loman ainoa päivä, kun otimme ihan rennosti, emmekä olleet jatkuvasti liikkeessä.
Slipway – ostoskeskus, hotelli ja paikallisten ajanviettopaikka
Ihan pelkästään hotellin alueella emme sentään Dar es Salaamissakaan halunneet pysytellä. Meidän hotellilta oli lyhyt matka Slipwaylle. Se on sekä hotelli että hotellin välittömässä yhteydessä, meren rannassa pieni ostoskeskus- ja ravintolamaailma. Täältä löytyi erilliseltä alueelta perinteinen basaarityyppinen ostosalue ja sen lisäksi enemmän kauppakeskusmainen alue. Rannassa oli useampi ravintola. Kaikki oli siistiä ja turvallista, mutta myös hyvin ei-afrikkalaista.
Oli lämmintä, aurinko paistoi ja meillä oli hyvä olla. Samalla kuitenkin tuntui, että tuo alue olisi voinut olla missäpäin maailmaa tahansa. Tunnelma oli hyvin kansainvälinen. Ympärillämme oli paljon afrikkalaisia, aasialaisia, intialaisia ja länsimaalaisia. Jokainen sulautui joukkoon pistämättä erityisesti silmään. Kävimme Slipwayn alueella molempina iltoina syömässä ja ostimme myös joitain paikallisten tekemiä matkamuistoja.
Dar es Salaamissa liikkuminen – Uberilla Afrikassa
Saimme Roho ya Selousissa ollessamme (hieman yllättävät) suositukset käyttää Darissa Uberia. Monissa paikoissa taksit ovat Uberia vastaan, mutta Darissa kuulemma taksitkin ovat siirtyneet käyttämään sitä. Taksien kanssa joutuu kinastelemaan matkan hinnasta, mutta Uberin kanssa tätä ongelmaa ei ole. Ainoa haaste on, että Uberin tilaamiseen tarvitsee nettiyhteyden. Hotellilla ollessa se hoitui helposti. Slipwaylla ollessamme meillä ei ollut nettiä käytössä, jolloin jouduimme ottamaan paluusuuntaan tuktukin. Ei sellaista thaimaalaista hienoa tuktukia, johon mahtuu nelihenkinen perhe, vaan sellaisen oikean mopotuktukin, joka vedettiin käyntiin, kuten ruohonleikkuri. Se piti niin kamalaa ääntä, että piti huutaa, jos halusi sanoa toiselle jotakin. Matkustajia mahtui kyytiin kokonaiset kaksi ja hinta oli uberia lähes tuplasti kalliimpi.
Meillä ei siis oikeasti ole kovin paljoa kertoa kokemuksia Darista, koska teimme vain lyhyen vierailun ja siitäkin iso osa meni vain rentoillessa, eikä kaupunkiin tutustuessa. Harkitsimme kyllä kaupungille lähtemistä, mutta kun viimeisen lomapäivänä meillä molemmilla alkoi vatsaa vääntää, ei todellakaan tehnyt mieli lähteä seikkailemaan mihinkään, missä ei olisi nopeaa pääsyä vessaan. Ensimmäistä kertaa saimme Afrikassa lievän ruokamyrkytyksen. Se saattoi tulla Slipwayn ravintoltasta tai sitten hotellin aamupalalta. Tässä vaiheessa huomasimme, miten hyvissä all-inclusive paikoissa olimme majailleet muun loman ajan Asilia African ja Melia Zanzibarin hoivissa.
Jos olisimme olleet kaupungissa pidempään, olisin halunnut ehdottomasti käydä katsomassa Bongoyo Islandin, joka on kaunis, valkohiekkainen saari Dar es Salaamin edustalla. Sinne voi tehdä päiväretken veneellä tai Slipwayltä lähtevällä lautalla. Saari on asuttamatonta luonnonsuojelualuetta, mutta päivisin saarella toimii ravintola ja sieltä löytyy myös rantatuoleja yms.
Meidän Dar es Salaamin visiitti oli siis todellinen pintaraapaisu kaupunkiin. En todellakaan lähtisi suosittelemaan Daria yksinään lomakohteeksi, mutta se on ihan varteenotettava kohde viettää pari päivää ennen tai jälkeen safarin, jos haluaa nähdä merta, mutta ei kuitenkaan lentää Sansibarille asti.
Seuraathan jo blogiamme:
Facebook | Bloglovin | Instagram | Twitter
Sari | Sarikoo.fi
Ai vitsit, tulipa kunnon nostalgiatrippi tästä postauksesta, nimittäin mä asuin tuolla Msasanin alueella ja ihan tuon Slipwayn vieressä 2010. Näköjään se on hieman muuttunut entistä länkkärimäiseksi. Jos oikein muistan, niin tuon hotellin vieressä on paikallinen pursiseura (yhdessä kuvassa näkyy botskeja) ja siellä tuli vietettyä tosi paljon aikaa. Kauheaa kermaperse-elämää mä oon siellä kyllä elänyt, apua. Kerrottakoot nyt vielä, et purjehdittiin tuonne Bongoyon saarelle ja se on kyllä upein ranta missä oon käynyt. Ja kuuminta hiekkaa.
Elina | Vaihda vapaalle
Aa, te asuitte Darissa. Muistan nyt kyllä, että asuitte Tansaniassa jonkun aikaa, mutten tiennyt missä. Jotenkin ajattelin teidät enemmän pienemmälle paikkakunnalle. En yhtään tiedä miksi. 😀 Nyt mua myös alkoi harmittaa, ettei päästy näkemään Bongoyon saarta!
Maisemaonnellinen Johanna
Afrikka on jäänyt matkahistoriassani tosi tuntemattomaksi. Viitisen vuotta sitten olimme Etelä-Afrikassa ison seurueen kanssa moottoripyöräilyreissulla. Viinialueeseen ihastuin, siellä oli äärettömän kaunista. Safarintapainenkin kuului ohjelmaan, mutta se oli ajanpuutteen ja sijainnin (Kapkaupunki) vain kalpea aavistus kunnollisesta safarista. Olisi upeaa kokea Kruger.
Rovos-Rail hiukan on houkutellut, mutta en tiedä jaksaisinko sitä paikallaan istumista. Pitäisi päästä säännöllisin välein luontoon jaloittelemaan – mutta junaa ei voi pysäyttää – ei vaikka kuinka kauniita maisemia ikkunoista näkyisi. No, saapa nähdä miten jaksan istua matkailuautossa Uudessa-Seelannissa. Sellainen vuosikausia haaveiltu reissu on tulossa 🙂
PS. Blogin nimen muutosta olen pitkään miettinyt. Ettet ihmettele tuota allekirjoitusta… Vaihdan mitään sanomattoman Out of Officen Maisemaonnelliseen, jos nimenmuutos vaan menee facessa läpi.
Elina | Vaihda vapaalle
Ei Rovos Railkaan ole pelkkää paikalla istumista! Siis toki aika isoksi osaksi on, mutta kyllä se juna joka päivä pysähtyy jossain useaksi tunniksi. Tosin safarireitillä istutaan sitten junan sijaan autossa. 😉 Krugeria jaksan kyllä suositella aina ja kaikille. Se on vaan niin upea paikka ja helppo kohde. Meiltä on nuo viinialueet vielä käymättä ja Tomia ei ihan helposti saa Etelä-Afrikkaan seuraavaan pariin vuoteen, kun ollaan siellä niin monta kertaa käyty viime vuosina.
Hyvältä kuulostaa tuo uusi blogin nimi. 🙂
Katariina
Onpa ollut todella mielenkiintoista lukea näitä Tansania-postauksia! Sukulaisperhe on ennen Keniaan asettumistaan asunut vuosia Tansaniassa ja itseasiassa juurikin Darissa ja suositellut miettimään Tansaniaakin reissukohteena. Näiden teidän postauksien jälkeen taidan tosissaan harkita sitä 🙂
Elina | Vaihda vapaalle
Mahtava kuulla, että näiden postausten myötä Tansania voisi olla oikeasti harkintalistalla. Tykättiin maasta kyllä tosi paljon. Se on myös turismiltaan sen verran kehittynyt Afrikan maa, että matkustaminen on helppoa ja matkan- ja retkientarjoajia on runsaasti.
Anna-Maria K
Olin Dar es salaamissa pari yötä taannoisella Tansanian reissulla, ja olihan se, kohde kerrassaan. Melko jännittävä, eikä mekään montaa valkonaamaa tuona aikana nähty. Meitä oli neljän hengen porukka, joten uskasimme liikkua kaupungilla, mutta on pakko myöntää että kaikkien niiden varoitusten jälkeen jännitti enkä laukkua kantanut mukana kuin yhdelle reissulla, kun halusin ottaa kuvia. Kävimme silloin paikallisten rannalla, joka oli muuten tosi kaunis, mutta voi ei miten roskainen ja rikkonaisia pulloja törrötti rantahiekasta 🙁 Hotellille mentiin takaisin taxilla, jonka ovi oli rikki, sitä piti siis pitää kiinni koska se tipahti.
Elina | Vaihda vapaalle
Voi ei, mikä taksikokemus! 😀 Olen minäkin kaikenlaisissa takseissa matkustanut, mutta koskaan ei ole sentään ovea pitänyt pitää kiinni, ettei se tippuisi kyydistä!
Isommalla porukalla tosiaan uskaltaa helpommin liikkuakin. Me oltaisiin varmasti kaksinkin liikuttu enemmän, jos vaan olisi aikaa ollut pidempään, mutta onhan se aina vähän kurjaa, kun joutuu pälyilemään ympärilleen. Tykkään siitä, että saisi liikkua ja kuvata vapaasti, eikä miettiä milloin joku pöllii kameran ja muut kamat.
Anne/ Matkahetket
Mielenkiintoisia nämä Tansania postaukset! Afrikka on itselleni aivan vieras manner. Harmi, jos tuolla joutuu olemaan niin valppaana. Kaunista kyllä kuvien perusteella on!
Emilia/Matkan varrella
Tällaiset pikavisiitit paikoissa jonne ei muuten tulisi lähdettyä on kyllä hyödyllisiä. Sitä kuitenkin perehtyy jonkun verran kohteeseen ja osaa jakaa vinkkejä, tästä postauksesta Dariin matkaava sai varmasti paljon hyödyllistä tietoa. Harmi että iski vatsatauti! 🙁
Laura
Täytyy kyllä sanoa, että omalla puolen vuoden Afrikan reppureissulla Dar Es Salaam oli yksi ainoista paikoista, joista jäi erittäin nihkeä olo. Vietettiin kaupungissa yhteensä vajaa viikko kahdessa eri osassa ja tuonne turistialueille ei eksytty, vaan oltiin keskustan tuntumassa paikallisten suosimassa halvassa hotellissa ja turvaton olo oli kyllä useammin kuin kerran… Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja Tansanian muita kaupunkeja ja Zanzibarin letkeää menoa osasi kyllä aina arvostaa eri tavalla, kun hetken oli viettänyt tuolla kaupungin vilinässä.
Christa
Minun kokemukseni Darista on vuodelta 2005 ja silloin tuo Slipwaykin oli aika erinäköinen. Dar oli kyllä ihan ok, kun vietimme siellä viisi päivää, emmekä kokeneet oloamme turvattomaksi, vaikka meitä oli 3 parikymppistä naista. Asuimme guest house Onnelassa hyvin edullisesti ja matkustimme paikallisbussilla Darin keskustaa ihmettelmään. Teimme päiväretken Bongoyolle ja se oli kyllä aivan ihana paikka. Päivän kruunasi grillattu kala, joka tarjoiltiin meille rannalla.