Image Alt

Author: Elina | Vaihda vapaalle

Pr-matka / kaupallinen yhteistyö: Risteilykeskus ja MSC Cruises Tein viime viikolla todella tieteellisen kyselyn instagram tilillämme. Kysyin kuinka moni olisi kiinnostunut lähtemään risteilylle ja kuinka moni taas luokittelee itsensä enemmän maakravuksi. Useamman sadan vastaajan joukosta 82 % oli kiinnostunut lähtemään risteilemään. Voi siis todeta, että ainakin meidän

Pr-matka / kaupallinen yhteistyö: Risteilykeskus ja MSC Cruises Tämä syksy on ollut täynnä yhtä positiivista yllätystä. En odottanut kovin paljoa syyskuiselta Pariisilta, enkä myöskään Geneveltä kaupunkina ja ne pääsivät molemmat yllättämään mukavan positiivisesti. Minulla ei ollut mitään erityisen korkeita odotuksia myöskään MSC:stä varustamona. Ehkä risteily MSC Grandiosalla

Suurin osa, etenkin ensimmäistä kertaa Afrikkaan safarille lähtevistä haluaa järjestetylle safarille. Me olemme aloittaneet safareilla käymisen omatoimisafarista, joka onnistuu helposti Etelä-Afrikassa. Monet myöhemmin koetut, järjestetyt luksustason safarit ovat sen sijaan tarjoilleet puolestaan aivan erilaisia kokemuksia ja olemme nauttineet niistä täysillä. Niiden hyviä puolia on turvallisuus ja

Kerroin edellisessä postauksessa syksyn tulevista matkoista ja siitä kuinka ensimmäiset kokemukseni Pariisista eivät olleet kovin ruusuiset. Tuolloin alle parikymppisenä opiskelijana olin koulun järjestämällä excursio-matkalla Euroopassa ja reissu toteutettiin luonnollisesti melko pienellä budjetilla. Olimme silloin yötä hostellissa, joka ei varmastikaan sijainnut ihan Pariisin parhaimmalla paikalla ja sääkään

Ensi viikolla alkaa todellinen reissusyksy. Tämän syksyn matkat ovat siitä poikkeuksellisia, etta me matkustamme aika paljon erikseen. Yleensä reissaamme aika tiiviisti yhdessä ja niin toki kyllä tälläkin kertaa sen syksyn the reissun osalta. Muuten teemme pienempiä reissuja erikseen.   Tomin spottailureissu Amsterdamiin Tomi aloittaa huomenna maanantaina tämän matkailuputken lähtemällä

Olimme ennen Dolomiiteille lähtemistä päättäneet mennä hissillä ylös Secedalle, josta olimme kuulleet paljon hyvää ja nähneet lukuisia upeita kuvia. Ajatuksena oli käydä ainakin 1-2 muulla vuoren huipulla tämän lisäksi. Loput tuntuivat vain puuroutuvan yhdeksi kokonaisuudeksi ja toisaalta kuulimme, että Dolomiiteilla on joka puolella niin käsittämättömän upeat

Olimme toukokuussa Rodoksella Deturin kanssa kaupallisen yhteistyön merkeissä. Tämä postaus ja video on tehty siltä reissulta, mutta ihan ilman, että se kuului varsinaiseen yhteistyöhön. Halusimme listata Rodoksen loistavia puolia. Kerroimme jo aiemmassa postauksessa, että Rodos yllätti meidän hyvin positiivisesti. Tässä vielä tarkemmin eriteltynä 10 syytä, miksi

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on