16.9.
Emme heränneet kukonlaulun aikaan, vaan reippaasti ennen sitä. Aamupalatarjoilu alkoi kuudelta, mutta me olimme siihen aikaan jo pitkällä Yellowstonen kansallispuiston porttien sisäpuolella. Sinne olisi muuten päässyt ilmaiseksi sisään tuohon aikaan. Portit olivat auki, eikä ketään rahastamassa. Ei mikään ihme, koska ei siellä muita autojakaan näkynyt meidän lisäksi. Ensimmäisen puolen tunnin aikana taisi tulla yksi auto vastaan. Seuraavan puolen tunnin aikana olisi tullut yksi hirvi tuulilasista läpi, jos olisimme hurjastelleet. Tiedossa kuitenkin oli, että liikenteessä voisi olla muitakin liikkujia, siis sellaisia nelijalkaisia, jotka eivät käytä ajovaloja, joten sekä hirvi että meidän vuokra-auto (ja me) säilyivät vahingoittumattomana.

Oli aamuhämärä, kun saavuimme Lamar Valleyhin. Sitä pidetään Hayden Valleyn ohella parhaana paikkana nähdä susia ja karhuja etenkin aamu- ja iltahämärissä. Olimme nähneet vain muutaman auton matkalla ja siksi olikin pienoinen yllätys, että paikalla oli jo pieni rykmentti porukkaa mitä järeämmin kameran putkin varustautuneena. Rinteessä kulki linja valokuvaajia ja putket osoittivat laaksoon, jossa näkyi pikaisella vilkaisulla vain biisoneita. Kuulimme kuitenkin muiden keskusteluista sanan ’carcass’ eli haaska. Kivuttuamme ylös rinteeseen, mekin näimme sen mitä muut niin innokkaasti katsoivat.

Yellowstonen sudet ovat aina kiehtoneet. Niillä ei ole ollut helppo historia. Kansallispuisto perustettiin 1872, mutta eläimet eivät olleet millään tavalla suojeltuja. Kuka tahansa saattoi tappaa siellä minkä tahansa vastaan tulevan eläimen. Susia pidettiin tuohon aikaan vaarallisina ja haitallisina ja niitä tapettiin mielellään. Viisi vuotta kansallispuiston perustamisen jälkeen saaliseläinten tappaminen kiellettiin, mutta petoeläimiä sai edelleen metsästää. Muutaman vuoden jälkeen niidenkin metsästäminen kiellettiin vierailijoilta. Vuonna 1907 USA:ssa aloitettiin ’Animal Damage Control’ ohjelma karjan suojelemiseksi. Vuoden aikana tapettiin ympäri maata 1900 sutta ja 23000 kojoottia. Vuoteen 1926 mennessä sudet oli tuhottu Yellowstonesta viimeistä yksilöä myöten. Vain satunnaisia havaintoja tehtiin yksittäisistä, todennäköisesti läpikulkumatkalla olleista susista.

Vasta vuonna 1995 sudet tuotiin takaisin Yellowstoneen. Syinä olivat mm. Susien uhanalaisuus ja hirvien liika lisääntyminen. Niitä oli jouduttu ampumaan jo kymmenien vuosien ajan.  1995 Yellowstoneen tuotiin 14 sutta Kanadasta. Ne oli pyydystetty useista eri laumoista, jotta sudet eivät olisi toisilleen liian läheistä sukua. Seuraavana vuonna tuotiin 17 sutta lisää. Siitä lähtien ne ovatkin menestyneet siellä loistavasti, koska muita suurpetoja oli niin vähän, ravintoketjussa oli niille paljon hyödynnettävää. Muutamassa vuodessa sudet olivat lisääntyneet siten, että niiden määrä ylitti 100 yksilöä. Huippunsa määrä saavutti vuonna 2003, jolloin Yellowstonessa laskettiin olevan 174 sutta. Sen jälkeen niiden lukumäärä kääntyi laskuun ja vuonna 2011 siellä laskettiin olevan enää 98 sutta. Todennäköisyys suden näkemiseen ei siis ollut kovin suuri. Olin toiveikas, mutta se mitä nyt katselimme Lamar Valleyssa oli jotain paljon käsittämättömämpää kuin mitä olin uskaltanut toivoa näkeväni:

En tiedä voikotätä tapahtua missään muualla kuin Yellowstonessa? Lauma susia, uros karhu ja naaras karhu pentuineen, kaikki samalla haaskalla. Karhut olivat tässä asetelmassa selvästikin niskan päällä, vaikka saalis oli ilmeisesti susien
aiemmin kaatama.

Katselimme tuota uskomatonta luontonäytöstä noin tunnin verran ja sitten kylmyys alkoi käydä sietämättömäksi. Edellisenä päivänä olimme olleet iltapäivällä t-paitasillamme, mutta nyt aamulla, kun aurinko ei ollut kunnolla edes noussut, lämpötila oli reilusti alle 10 astetta. Napsimme viimeiset kuvat ja laskeuduimme alas rinnettä autolle ja lähdimme ajelemaan pois Lamar Valleysta. Sinne oli tullut meidän jälkeemme vielä todella paljon muita valokuvaajia ja valokuvattavaahan siellä todellakin oli.

Matkalla pois Lamar Valleysta pysähdyimme kuvaamaan näitä biisoneita. Niitähän tuolla riittää. Muualle niitä ei sitten oikein riitäkään :/ Yellowstonessa biisonien näkeminen on kuitenkin 100% varmaa.

Noin kymmenen kilometria ajettuamme tulimme tietyömaa-alueelle, mutta liikenne ei jumittanut pelkästään sen takia, vaan nämä kaverit olivat syypäitä autojen pysähtelylle:

Toisella puolella tietä olisi ollut urospuolisia, sarvipäisiä vuohia/kauriita/mitä nämä nyt onkaan, mutta niistä en onnistunut saamaan hyvää kuvaa. Vähän ajan päästä liikenne tökkäsi taas, tällä kertaa syynä biisonit. Yellowstonessa ei siis kannata kuvitella etenevänsä liikenteessä kovin ripeästi, mutta kuka nyt haluaisikaan, kun vaihtoehtona on ihailla villieläimiä?!

Pysähdyimme Tower Falls Lookoutille. Kävelimme parkkipaikalta muutaman sata metriä. Vesiputous ei ollut kyllä senkään kävelyn arvoinen, eikä siitä saanut edes kunnon kuvaa, kun edessä oli puita. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että kävelimme sinne, koska palatessamme parkkipaikalle, siellä tapahtui jotain. Noin viiden ihmisen ryhmä tuijotti tien toisella puolella olevaa pusikkoa. Mekin jäimme tarkkailemaan tilannetta ja hetken päästä pusikko heilui uhkaavasti. Kysyin viereiseltä mieheltä mikä siellä oli ja kuulema mustakarhu siellä pusikossa hengaili. Sellaisen olinkin halunnut nähdä, joten otimme muutaman varovaisen askeleen taaksepäin 😀 ja jäimme odottamaan. Odottaessa Tomi kuvaili tätä lintua, joka oli ylhäällä puun latvassa, suojassa maassa tallustelevalta pedolta.

Noin 5-10 minuutin jälkeen hermostunut odotuksemme palkittiin ja pusikosta astui esiin suloinen nalle!

Ei kuitenkaan niin suloinen, ettemmekö olisi totelleet kiltisti paikalla olleen puiston työntekijän kehoitusta kaikille siirtyä oman autonsa lähelle.

Karhu ei tuntunut välittävän ihmisistä tuon taivaallista, joka tuntuu toisaalta hyvin huolestuttavalta. Niiden kun toivoisi hieman pelkäävän ihmisiä. Tämä yksilö kuitenkin tallusti tyynen rauhallisesti autojen ja ihmisten välistä parkkipaikan poikki toiselle puolelle metsää.

Sitten se katseli hetken miltä metsä vaikutti, istuskeli hetken rinteessä ja lopuksi pomppasi jonkin aidan yli.

Vieressäni karhun menoa katselemassa oli aasialainen tyttö, joka puhui vahvalla aksentilla englantia. Hän kertoi olleensa koko kesän Yellowstonessa töissä ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän näki karhun. Voitte kuvitella miten innoissaan hän oli. Yellowstonessa karhuhavainnot eivät ole harvinaisia, muttei  myöskään ole mitenkään varmaa, että sellaisen onnistuu näkemään. Tuossa vaiheessa oli vielä aamu ja olimme onnistuneet näkemään jo useita karhuja. Päivä ei olisi voinut alkaa paremmin!

Olimme ajaneet Lamar Valleyhin pimeällä, joten emme olleet päässeet nauttimaan maisemista. Pimeydessäkin kuitenkin pystyimme arvelemaan, että reitti oli hieno. Sen pystyi veikkaamaan siitä, että tie oli pientä, mutkittelevaa ja korkeuserot olivat suuria.  Nyt ajellessamme tuota reittiä, saimme nauttia maisemista ja ne olivat todella upeita!

Yellowstonessa on usein maastopaloja, eikä niitä sammuteta ellei tuli uhkaa levitä rakennusten lähelle. Katsoin ennen matkaa Yellostone dokumentin ja siinä selitettiin, että antamalla metsän palaa sieltä täältä se suojelee metsää siltä, ettei kerralla pala niin suuria alueita. Nuori metsä ei pala herkästi, joten metsäpalo sammuu itsestään tullessaan sen kohdalle. Tässä aiemmin palanutta ja osittain jo elpynyttä metsää.

Sen sijaan nämä mielettömän syvät ja kirkkaat ”kuopat” Yellowstonen järven rannalla olivat todella upeita. 

 

 

Ajelimme vielä Yellowstonen itäportille päin, koska esitteessä sanottiin, että sen tien varrella olevissa kivikasoissa voi usein nähdä marmotteja. Tässä olisi eläinten nimien suomentajat taas voineet helpottaa matkustajaa, mutta olivat päättäneet tehdä siitä hankalamman. En millään saanut päähäni mikä eläin marmot on suomeksi ennen kuin googletin sen ja murmelihan se on. Miksei se olisi voinut olla suomeksi marmot tai marmotti?! Eli siis tälläinen kyseessä.

Ensimmäiset kilometrit tuonne itäportille olivat ihan hienon näköistä maisemaa, koska ajelimme Yellowstonen järven rantaa. Tuo järvi on suurin korkealla sijaitseva järvi Pohjois-Amerikassa. Se on 350 neliökilometrin suuruinen ja sijaitsee 2376 metriä merenpinnan yläpuolella. Kun tie poistui järven rannasta, maisema vaihtui melko tylsäksi palaneeksi metsäksi. Tulimme karttaan merkityn kohdan luokse, eikä nähty murmelin murmelia. Ihan turha 30 km mutka.

Kello alkoi olla jo paljon ja olimme Yellowstonen vastakkaisella puolella kuin majapaikkamme. Etäisyydet tuolla ovat suuria ja puiston puolelta toiselle ei ajeta tosiaankaan puolessa tunnissa vaan matkaan voi mennä helposti 1,5-2 tuntia ilman pysähdyksiä.

Tässä kuva Yellowstonen järvestä ja sen rannalla olevasta pienemmästä lammikosta.

Peurat olivat aiheuttaneet melkein samaan kohtaan ruuhkan kuin hirvet edellisenä päivänä. Tämä yksilö makoili pienen joen toisella puolella kaikessa rauhassa, kun turistit kuvasivat sitä innoissaan.

 

Sitten olimmekin väsyneinä, mutta päivään erittäin tyytyväisinä motellissamme. Yellowstone on ihan HUIKEA!

Hieman yhteenvetoa Yellowstonesta
Suosittelen tätä kansallispuistoa erittäin lämpimästi jokaiselle, joka on kiinnostunut luontokohteesta, eläimistä ja hienoista maisemista. Sinne olisi upea päästä joskus uudelleen joko keväällä tai sitten toisaalta talvella (jolloin puistossa liikkuminen on kuitenkin paljon rajoitetumpaa). Syyskuu oli kuitenkin myös ihan hyvä ajankohta vierailla. Aamut olivat turhan kylmiä, mutta päivällä lämpötila oli vielä miellyttävä. Kesällä puisto on kuulema hyvin ruuhkainen, kun siellä on suurin sesonki. Minusta tuolla oli nytkin välillä ihan liikaa ihmisiä, mutta pääsääntöisesti ihan kohtuullisesti. Puisto on niin suuri, että se vetää mielettömän määrän vierailijoita. Sieltä löytyy parista keskuksesta palveluita joka lähtöön. On ravintolat, kaupat, huoltoasemat jne. Kuten muissakin turistikohteissa, niin myös Yellowstonessa hinnat ovat kuitenkin kalliimmat, joten kannattaa tankata niin evästä kuin bensaakin puiston ulkopuolelta.

Parissa päivässä ehti nähdä paljon, mutta näin jälkikäteen olisin varannut vielä yhden päivän lisää. Siten olisi voinut edetä hitaammin paikasta toiseen ja kiertää pidempiä kävelyreittejä eri nähtävyyksillä. Nytkään ei kuitenkaan onneksi jäänyt sellaista tunnetta, että jotain olisi jäänyt näkemättä. Jos pitää vaeltamisesta, tuolla saisi varmasti kulutettua aikaa vaikka viikkotolkulla. Kesällähän puistossa voi yöpyä myös teltassa. Voi toki muuhunkin aikaan vuodesta – jos nauttii kylmästä…

Miten Yellowstoneen pääsee?
Me lensimme Seattleen ja ajoimme sieltä noin 1200 kilometrin matkan. Lähempi kaupunki olisi Denver, joka on 950 kilometrin päässä, mutta sinne on vähemmän lentoyhteyksiä Euroopasta. Me emme myöskään kokeneet kaupunkia kovin kiinnostavaksi, kun ajoimme sen läpi 2,5 vuotta sitten. Lähin iso kaupunki on Salt Lake City, joka on vajaan 800 kilometrin päässä, mutta sinne on vielä huonommat yhteydet kuin Denveriin. Nämä etäisyydet kuvaavat melko hyvin sitä miten syrjässä Yellowstone on. Toki puiston ulkopuolella on pienempiä paikkakuntia, jonne tulee useita lentoja päivässä, jos ei halua ajaa kauempaa.