Silmiäavaava Seaspiracy – suhteeni meriin ja merieläimiin

Olen järvi-ihminen. Kasvoin maalla, kahden järven välissä. Vietimme perheeni kanssa kesät mökillä järven rannalla ja vielä isomman osan kesästä veneilemällä järvellä. Järvi tuntuu turvalliselta. Pieneltä, lämpimältä ja suolattomalta. Meri taas tuntui suurelta ja kylmältä. Jotenkin pelottavaltakin. Vasta aikuisiällä suhteeni mereen muuttui. Matkustin parikymppisenä Malesiaan ja päädyin snorklaamaan. Ensimmäiset 10 minuuttia snorkkeli päässä veden alla olivat jännittävät. Yritin oppia hengittämään snorkkelin kautta ja samaan aikaan katselin täysin lumoutuneena vedenpinnan alapuolella avautuvaa toista maailmaa.

Ensimmäinen snorklauskokemukseni on ollut tähän astisista myös paras. Valtava määrä erilaisia värikkäitä kaloja ympäröi minut ja muut snorklaajat. Vaikka olinkin tuijotellut akvaarioita ja katsellut luonto-ohjelmia, oli yhtäkkiä nenäni edessä sellaisia kaloja, joita en ollut koskaan nähnytkään. Se ensimmäinen 10 minuuttia vain päättyi äkisti. Näin pimeästä laiturin alta valtavan hain lipuvan minua kohden ja tuli kova kiire räpistellä takaisin veneen tikkaille. Pärskien nousin vedestä ja kerroin kauhusta kankeana muille, että vedessä on suuri hai. Paikalliset oppaat naureskelivat reaktiolleni ja lohduttivat, että se on vain barracuda, joka on melko harmiton. Jos sitä ei häiritse, se ei tee mitään ja häirittynäkin korkeintaan puree palan kädestä…

En ollut vielä kovin vakuuttunut snorklauspaikkani turvallisuudesta, mutta hetken päästä näin jo laiturilta katseltuna useita haita. Ne olivat pieniä. Suurimmat 1,5 metrisiä ja pienemmät hädintuskin puolta metriä. Taas minulle vakuuteltiin, että niistä ei ole vaaraa. Niiden suut ovat niin pieniä, ettei sinne mahdu käsivarsi tai jalka. Hetken kuluttua olinkin jo vedessä näiden upeiden mereneläinten seassa ja katselin kuinka hait lipuivat sulavasti ympärilläni vedessä. Tuo päivä vuonna 2008 muutti suhteeni mereen. Yhtäkkiä suuresta ja hieman pelottavasta oli tullut mielenkiintoinen ja houkutteleva. Meri oli niin täynnä elämää pienessä ja kirkasvetisessä poukamassa, että maalla sellaista eläinmäärää ja lajien kirjoa on vaikeaa, ellei mahdotonta nähdä missään.

Olen tuon jälkeen snorklannut useita kertoja, ollut paljon merellä niin veneellä kuin laivallakin. Olen uinut meressä niin merikilpikonnien kuin delfiinienkin kanssa ja katsellut kuinka valaat nostavat valtavan pyrstöevänsä vedestä sukeltaessaan syvemmälle. Olen nähnyt useissa maissa ja monessa eri maanosassa merileijonia ja pingviinejä. Olen katsonut kuinka kirjohylje poikasensa kanssa lepää jäälautan päällä ja hetken päästä liukuu meren syleilyyn turvaan katseilta. Yksi ihastuttavimmista näkemistäni merieläimistä on ollut Alaskassa elävät merisaukot, jotka kelluvat selällään pitäen poikastaan samalla sylissään. Meri on uskomattoman monipuolinen ja vaikka olenkin nähnyt ja kokenut merellä paljon, olen nähnyt vain mikroskooppisen pienen murto-osan.

 

Ruokapöydälleni merenelävät ovat vain harvoin päätyneet. En voi kehuskella olleeni kovin tiedostava asian suhteen. En vain pidä kalan tai merenelevien mausta. Lohi on ainoa kala, jota olen ostanut kaupasta ja jota tilaan joskus ravintolassa. Minun olisi siis helppoa röyhistellä tässä rintaani ja sanoa olleeni tiedostava jo pitkään ja vältelleeni kalansyöntiä. Se olisi kuitenkin silkkaa sädekehän kiillottamista, koska kyse on ollut puhtaasti vakavasta henkisestä kala- ja äyriäisallergiasta.

Silmiäavaava Seaspiracy dokumentti

Katsoin jokin aika sitten Netflixistä Seaspiracy dokumentin ja se oli hyvin silmiä avaava. Moni on varmasti katsonutkin sen, mutta uskon siellä ruudun takana olevan paljon myös teitä, joilta Netflixiä ei löydy tai et ole vielä dokkaria katsonut. Siksi halusin hieman avata dokumentin sisältöä. Olen toki ennenkin ollut tietoinen siitä, että merten tilanne on menossa huonompaan suuntaan. Korallit ovat monessa paikoissa kuolleet, meri on lämpenemässä ja kalojen ja muiden merieläinten määrä on laskussa. Olen tiennyt Taijin delfiinien teurastuksesta ja Färsaarten valaiden tappopäivistä. En kuitenkaan osannut odottaa ihan niin hurjia lukuja ja laajamittaista tuhoa maailman merillä, mitä Seaspiracy-dokumentti paljasti. Alla olevat tiedot ovat peräisin dokumentista ja Seaspiracyn kotisivuilta, josta löytyy myös alkuperäiset lähteet.

Paljon on ollut puhetta erityisesti muovipillien (0,03% mereen päätyvästä jätteestä) ja muun roskan päätymisestä meriin, mutta miksi ihmeessä kuulin vasta nyt, että lähes puolet meressä kelluvasta jätteestä on hylättyjä kalastusverkkoja (46 % mereen päätyvästä jätemassasta)?! Mikä asiasta tekee erityisen pahan on se, että toisin kuin pillit, verkot on suunniteltu siihen, että kalat jäävät niihin kiinni. Ja vaikka verkko olisikin nyt hylätty tai karannut, siihen jää edelleen kiinni kaloja ja hyvin paljon myös muita meressä eläviä eläimiä.

 

 

 

Liikakalastus on jo hävittänyt noin 90 % suurista kaloista

Voitko kuvitella meriä ilman kaloja? En minäkään. Se on vähän sama kuin metsä ilman puita. Suurin osa suurista kalakannoista on kuitenkin jo menetetty. Siinä missä kalastus on ennen vanhaan tapahtunut pieniltä aluksilta käsin, ovat suuret troolarit tehokkuudeltaan toista luokkaa. Ne keräävät valtaviin verkkoihinsa kerralla kokonaisia kalaparvia. Samalla mukaan tarttuu suuria määriä oheissaalista (muita kalalajeja, delfiinejä, haita, kilpikonnia, merileijonia, hylkeitä ja merilintuja), joka yleensä heitetään kuolleena takaisin mereen. Arviolta 300 000 delfiiniä ja valasta kuolee vuosittain kalastuksen seurauksena. Tämä on kuitenkin vielä pieni määrä verrattuna haihin, joita kuolee noin 11 000 – 30 000 JOKA TUNTI. Haita kalastetaan myös eviensä vuoksi, koska hainevä on arvostettua ja arvokasta ruokaa Aasiassa. Hainliha puolestaan on arvotonta ja helposti pilaantuvaa, joten yleensä haista leikataan vain evät irti ja se heitetään vielä elävänä, mutta elinkelvottoman takaisin mereen kokemaan tuskallisen kuoleman.

Tutkimusten mukaan noin 40 % pyydystetyistä merenelävistä on oheissaalista, jota ei haluta, joten ne heitetään kuolleena takaisin mereen. Yksinään Ranskan rannikolla kuolee noin 10 000 delfiiniä vuosittain oheissaaliina.

 

 

Meri, happi ja hiilidioksidi – vedenalaiset sademetsät

Uskoisin lähes kaikkien meistä nähneen videoita tai kuvia kuinka sademetsää kaadetaan ja orangit ja muut eläimet yrittävät paeta henkensä edestä. Meren pohjaa pitkin tapahtuva troolaus on ilmastonmuutoksen näkökulmasta verrattavissa sademetsien kaatamiseen, mutta siitä me emme ole nähneet kuvia tai videoita. Meriruohoniityt varastoivat hiilidioksidia kilometrien syvyyteen merten pohjaan. Näitä vedenalaisia niittyjä on joka puolella Etelämannerta lukuunottamatta. Tämän lisäksi meressä paljon muutakin ilmastolle hyödyllistä, kuten valaat, jotka sitovat hiilidioksidia itseensä elämänsä aikana jopa enemmän kuin pieni metsäpalsta.

Troolaus tuhoaa vuosittain merenpohjaa noin 390 000 neliökilometriä (noin kaksi kertaa Australian kokoinen alue). Samaan aikaan sademetsiä tuhotaan “vain” noin 2 500 neliökilometrin (saman kokoinen alue kuin Islanti) verran. Tällä hetkellä meristä vain 5 % on suojeltuja. Monien tutkijoiden mielestä meidän tulisi suojella noin 30 % meristä, jotta olisimme kestävällä tasolla. Ja se mikä erikoisinta. Näistä 5% suojellusta merialueesta 90 % saa kuitenkin kalastaa.

Mikä kuitenkin on vieläkin merkittävintä, suurin osa hapesta syntyy merissä planktonien vaikutuksesta. Ja ilman happea me emme voi elää. Jos meret kuolevat, ei maallakaan ole enää elämää.

 

Kalastus on monelle elinehto

Alemman tulotason maissa kalastus tuo monelle jokapäiväisen ruoan. Tämä kalastus tapahtuu yleensä pienellä veneellä ja on perinteisesti ollut hyvin kestävä tapa kalastaa. Kaupallinen kalastus ja suuret troolarit ovat pienentäneet kalakantoja niin merkittävästi, että heillä ei välttämättä ole enää mahdollisuutta tämän kestävän kalastuksen toteuttamiseen.

Maailmalla on noin 4 600 000 kaupallista kalastusalusta. Dokumentti paneutuu myös kalastusalusten työntekijöiden turvallisuuteen ja oikeuksiin. Merillä tapahtuu paljon kuolemia, jotka ovat usein hyvin epäselviä. Vuosittain noin 24 000 kalastustyöntekijää menettää henkensä työn puitteissa. Monet samat rikollisjärjestöt, jotka on yhdistetty huumekauppaan, on yhdistetty myös laittomaan kalastukseen.

Dokumentti saa miettimään kalan- ja äyriäisten syönnin eettisyyttä. Tonnikalapurkin kyljessä oleva merkintä kestävästä kalastuksesta kyseenalaistetaan rankasti. Henkilökohtaisesti minun on edelleen helppoa jatkaa tämän hetkistä ruokavaliotani, johon kalaa ei juurikaan kuulu. Jos yhtäkkiä kala lautasella alkaisikin kiinnostaa, suuntaisin katseeni kotimaisiin järvikaloihin. En ainakaan tiedä, että niiden pyytämiseen liittyisi vastaavanlaajuista eettistä ongelmaa.

Alta voit katsoa Seaspiracyn trailerin, mutta suosittelen katsomaan dokumentin ihan kokonaan. Se saa suun loksahtamaan auki kerran jos toisenkin.

 

Joka minuutti maailman meriin päätyy noin jäteautollisen verran lisää muovia. Joka minuutti vedenalaisia meriruohoniittyjä tuhotaan. Me olemme riippuvaisia meristä. Ilmastonmuutos on riippuvainen merten hyvinvoinnista. Näiden asioiden äärellä tuntee itsensä voimattomaksi. Sanonta tieto lisää tuskaa, pätee tässä erittäin hyvin. Olen kuitenkin aina halunnut tietää asioista mahdollisimman paljon ja etenkin niistä asioista, jotka minua kiinnostavat. Meri ja sen uskomattomat eläimet ovat yksi suuria mielenkiinnon kohteitani ja toivon, että voin vielä vuosikymmenten päästäkin nähdä villejä delfiinejä, pintaan nousevia ryhävalaita ja rannalla taapertavia pingviinejä. Toivon, että voin vielä eläkkeelläkin vetää päähäni snorkkelin ja katsella vedenalaista elämää ihmetellen upeita, ympärilläni lipuvia kaloja.

 

Palasin juuri Nurmeksesta, Pielisen rannalta. Yksi hyvältä kuulostava vaihtoehto Pielisen Kalan kotimaiset tuotteet. Uskallan väittää ilman sen suurempaa faktatietoa, ettei yksikään hai tai delfiini ole kuollut niiden vuoksi.

p.s. Myös Yle Areenasta löytyy hyvä dokumentti Luonnonvoimien planeetta: Jakso 4 Meret.

 

Pysy mukana:

Facebook | Youtube | Bloglovin | Instagram