Heräsimme
aamulla ukkosen jyrinään. Tomi harjoitteli salamoinnin kuvailua. Tässä näkyy myös tosi hieno, sateinen maisema ikkunasta ulos 😉

Kävimme
aamupalalla ja lähdimme liikkeelle. Kerrankin napattiin myös kuva meidän majapaikasta: 

Oli vielä hämärää ja satoi. Yellowstone ei
näyttänyt parhaita puoliaan, mutta onneksi olimme jo nähneet nyt sateella
ohittamamme maisemat. Mitään eläimiä ei tänään sitten näkynytkään. Ajattelin, että oli tavallaan myös onni, ettemme nähneet
mitään eläimiä, koska olisi harmittanut, kun niistä ei olisi siinä synkässä
kelissä saanut kunnon kuvia. Onkohan se vinksahtanutta ajatella niin?

Ajelimme
hissukseen puiston läpi kohti sen eteläpuolella sijaitsevaa Grand Tetonin
kansallispuistoa. Pikkuhiljaa synkemmät pilvet jäivät taaksemme. Grand Teton
alkaa suoraan Yellowstonen eteläportilta. Maisemat eivät aluksi muuttuneet
kovin oleellisesti, eikä tuossa matkalla ollut mitään tämän kummempaa nähtävää:

Pikkuhiljaa maisemat alkoivat kuitenkin muuttua. Grand Tetonin kansallispuistossa sijaitsee Teton vuoristo ja puisto on nimetty sen korkeimman vuoren mukaan. Vuoristoalue on 64 kilometriä pitkä ja sen korkein huippu on 4199 metriä korkea. Kun nämä jykevät kallioiset vuoret ilmestyivät horisonttiin, muuttui maisema kerta rysäyksellä. 

Vedenpinta järvessä oli jostain syystä todella alhaalla. Pysähdyimme puiston infopisteeseen (Jenkeissä ne ovat isoja rakennuksia, joissa on työntekijöitä, joilta saa karttoja ja vinkkejä yms.). Tarkistimme vain mitkä ovat puiston must-see paikat ja jatkoimme matkaa. Välillä piti kuitenkin pysähtyä kuvaamaan.

Tämä oli puiston kuvauksellisin kohta. Ehdottomasti.

 Jatkoimme matkaa ja näimme ison parven kanadanhanhia ja näyttäisi siellä muutama joutsenkin olevan seassa.

 Sitten ne aamuiset sadepilvet saavuttivatkin meidät 🙁

Ajelimme sateessa. Maisemat olisivat olleet upeat, jos ei olisi satanut. Ajoimme pientä tietä järven rantaa pitkin ja toisella puolella kohosivat kallioiset vuoret. Ei vaan paljon kiinnostanut nousta autosta ulos, kun vettä tuli kaatamalla. Niinpä olimme nopeasti ulkona Grand Tetonin kansallispuistosta. Olimme pohtineet, jos jaksaisimme ajaa tuon päivän aikana vielä noin 400 km. Siten olisimme päässeet riittävän lähelle seuraavaa etappiamme eli Glacierin kansallispuistoa, jotta olisimme voineet ajaa sinne jo seuraavana päivänä. 

Melkein matkan varrella oli kuitenkin Yellowstone Bear World, jota olin netistä katsellut kiinnostuneena jo ennen matkaa. Kumpaakin emme ehtisi toteuttaa saman päivän aikana. Radiosta kuuluva tiedotus päätti asian puolestamme. Sieltä tuli tornadovaroitus tietyille maakunnille (vai mitä ne nyt ovatkaan). Ryhdyin tarkistamaan kartasta missä ne sijaitsevat ja kappas, tornadovaroitus oli annettu juuri sille alueelle, jonka läpi ajaisimme, jos päättäisimme toteuttaa pitkän ajorupeaman. Ei huvittanut päästä kokeilemaan onnea olisimmeko päässeet kokemaan suomalaisittain niinkin eksoottisen kokemuksen kuin tornadon, joten Bear Worldiin suunnattiin. 

Paikka oli kuitenkin pettymys. Se sijaitsi ihan ison tien varrella. Nimestään huolimatta se sijaitsee yli 100 km päässä Yellowstonesta ja on melko pieni alue. Perustaja kertoi idean lähteneen siitä, että hänen vieraillessaan nuoruudessa Yellowstonessa siellä saattoi nähdä päivän aikana kymmeniä karhuja, koska ihmiset ruokkivat niitä. Nykyään eläinten ruokkiminen on ankarasti kielletty, joten karhuja ei näe enää niin usein. Tässä kuitenkin jotain kuvia Bear Worldista.

Vajaan puolen vuoden ikäisiä mustakarhun pentuja (kyllä, ne voivat olla myös ruskeita!).

Kaiken kaikkiaan tuolla meni ehkä tunti tai puolitoista tuntia. Sen jälkeen ajoimme noin 50 km päähän Idaho Fallssiin. Buukkasimme itsemme motelliin ja lähdimme syömään kerrankin kunnon ravintolaan, eikä mitään pikaruokaa. Sen jälkeen päätimme vielä käydä tsekkaamassa paikallisen ostoskeskuksen ja hups, siellä menikin koko ilta. Palasimme yhdeksän jälkeen takaisin motellille ostoskassien kanssa erittäin väsyneenä. 

Seuraavaksi sitten juttua Glacier National Parkista.