Image Alt

Yellowstone Tag

17.9. Heräsimme aamulla ukkosen jyrinään. Tomi harjoitteli salamoinnin kuvailua. Tässä näkyy myös tosi hieno, sateinen maisema ikkunasta ulos ;) Kävimme aamupalalla ja lähdimme liikkeelle. Kerrankin napattiin myös kuva meidän majapaikasta:  Oli vielä hämärää ja satoi. Yellowstone ei näyttänyt parhaita puoliaan, mutta onneksi olimme jo nähneet nyt sateella ohittamamme maisemat. Mitään eläimiä ei

Roadtripin ensimmäiset päivitykset: USA - Kanada Roadtrip osa 1 USA - Kanada Roadtrip osa 2 USA - Kanada Roadtrip osa 3 - Yellowstone, päivä 1 16.9. Emme heränneet kukonlaulun aikaan, vaan reippaasti ennen sitä. Aamupalatarjoilu alkoi kuudelta, mutta me olimme siihen aikaan jo pitkällä Yellowstonen kansallispuiston porttien sisäpuolella. Sinne olisi

USA - Kanada Roadtrip osa 1 USA - Kanada Roadtrip osa 2 15.9. Matkan kolmantena päivänä heräsimme aikaisin aamulla. Oli vielä pimeää, kun poistuimme hieman rähjäisestä, mutta silti hyvin palvelleesta motellista ja lähdimme ajamaan kohti maailman ensimmäistä kansallispuistoa. Bozemanista ajoi noin tunnin Yellowstonen pohjoisportille. Puistoon maksaa sisälle 25

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on