Rio de Janeirossa Sokeritoppavuorella
Aika: Joulukuun loppu 2012 Paikka: Rio de Janeiro, Brasilia Sambaa ja kuumaa rantaelämää Cobacabanalla. Jeesuspatsas kukkulalla, sokeritoppavuori ja paljon taskuvarkauksia sekä ryöstöjä. Siinä oli minun käsitys Rio de Janeirosta, kun varasimme sinne lennot. Kävimme Riossa samalla reissulla kuin Iguassun putouksilla, Buenos Airesissa ja Uruguayssa. Niistä olen kirjoitellut jo
Uruguayn pääkaupunki Montevideo
Tapaninpäivän aamuna hyppäsimme bussiin Colonia del Sacramentossa ja huristelimme muutaman tunnin ajan kohti Montevideota. Uruguayn maaseutu tuolla välillä oli kaunista, muttei mitenkään erikoista. Montevideon bussiasemalla kaikki se Coloniassa vallinnut seesteisyys oli tipotiessään. Uruguayn reilusta kolmesta miljoonasta asukkaasta 1,5 miljoonaa asuu Montevideossa. Busseilla liikkuminen on hyvin suosittua
Colonia del Sacramento Uruguayssa – kaunis historiallinen kaupunki
Jos mielikuvat Brasiliasta ja Argentiinasta eivät välttämättä vastanneet totuutta, niin Uruguaysta niitä mielikuvia ei edes ollut. Sinne kuitenkin suuntasimme joulupäivänä vuonna 2012. Uruguayhin pääsee Buenos Airesista kätevästi lautalla. Vaihtoehtoiset satamakaupungit ovat pääkaupunki Montevideo ja pikkukaupunki Colonia del Sacramento. Hetken pohdinnan jälkeen päätimme aloittaa Uruguayn valloittamisen jälkimmäisestä.
Buenos Airesin eläintarha
Paikka: Buenos Aires, Argentiina Aika: joulukuu 2012 Fiilis: eläimellinen Jos jollekin ei nyt vielä ole käynyt selväksi, niin me ollaan Eläinrakkaita isolla eellä. Matkoilla ei ole oikein mitään parempaa kuin nähdä villieläimiä niiden omassa ympäristössään. Kaupunkilomilla tätä mahdollisuutta harvemmin on ellei puistojen oravia lasketa mukaan (yhtään oravia väheksymättä, ne
Buenos Aires – Etelä-Amerikan paras suurkaupunki
FAKTAT Paikka: Buenos Aires, Argentiina Aika: 18.-25.12.2012 En oikein tiennyt mitä odottaa Buenos Airesilta, mutta tärkeintä on kai lopputulos. Ihastuin siihen todella paljon! En todellakaan ihastu kaikkiin kaupunkeihin. Olen maalaistyttö ja suurkaupungin vilinä alkaa helposti ahdistaa. Buenos Aires oli kuitenkin kaiken kaikkiaan valloittava. Sitä kutsutaan usein Etelä-Amerikan Pariisiksi. Olen tästä kyllä eri mieltä. Buenos
Brasiliasta Paraguayn kautta Argentiinaan
Buenos Aires Kirjoittelin ennen Peru - Karibia matkaamme meidän reilun vuoden takaisesta Etelä-Amerikan kierroksesta. Se jäi pahasti kesken ja nyt on aika palata siihen. Aiemmat tuon matkan jutut tässä aikajärjestyksessä: Foz do Iguazu Iguassun putoukset, Brasilia Iguassun putoukset, Argentiina Piipahdus Paraguayhin Brasilialainen lintupuisto Jos et vielä ole lukenut postauksia Iguassun putouksilta,
Missä kaikkialla sitä on tullutkaan käytyä
Muistan vielä hämärästi sen ajan, kun en erityisemmin halunnut käyttää rahaa matkustamiseen. Mielestäni rahalle oli parempiakin käyttökohteita. Olin tuolloin parikymppinen ja kierrellyt autolla ja bussilla Keski-Euroopassa sekä käynyt peruslomakohteissa, kuten Kanarialla ja Turkissa. Matkailu oli mielestäni tosi kivaa, mutta ei mitenkään järisyttävää. Vuonna 2006 silloinen poikaystäväni
Matkalle Peruun?
Peru oli paljon sympaattisempi ja turvallisempi matkailumaa kuin mitä osasin odottaa. Kymmenen päivää vierähti Perussa kepeästi. Tunnustan ennen matkaa kitisseeni Tomille hieman siitä, että matkakohteemme muuttui minun toivomastani Costa Ricasta Tomin haaveilemaan Peruun, kun Travelzoon kautta löytyi tarjous tuosta ryhmämatkasta. Näin jälkikäteen olen kuitenkin todella iloinen,
Titicaca-järvellä kelluvilla saarilla
Mihin tämä aika rientää?! Nyt on jo yli kuukausi siitä, kun olimme Perussa Titicaca-järvellä. Eilen bongasin ensimmäiset leskenlehdet ulkona koirien kanssa lenkillä. Tuli se kevät sittenkin aikaisin, vaikka takatalvi hieman säikäyttikin. Palaan nyt kuitenkin tuonne helmikuiseen Peruun. FAKTAT Aika: 19.2.2014 Sijainti: Puno & Titicaca-järvi, Peru Kohde: Outo Fiilis: Kohtalainen Päivän ohjelmassa
Cusco – Puno ja tuhansia alpakoita
18.2.2014 Vastentahtoisesti kampesimme itsemme ihanan muhkeasta viiden tähden hotellin sängystä. Olisi ollut kiva nukkua pitkään. Meillä ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja. Ryhmämatkalla lähdetään aikataulun mukaisesti. Niinpä mekin olimme aamukahdeksan aikoihin hotellin aulassa mahat täynnä ja reput selässä odottamassa bussiin ohjausta. Meillä oli edessä noin kahdeksan tunnin matka Cuscosta Punoon.
