Miksi Rioon oli päästävä? No ilotulituksen vuoksi. Tomi on suuri ilotulitusten ystävä ja samalla nimenomaan suurien ilotulitusten ystävä. Ei ne Suomen pakkasyössä taivaalle räiskittävät yksittäiset raketit paljoa sykähdytä. Sen sijaan näyttävät, suurelle yleisölle järjestettävät ilotulitukset ovat oikeasti mahtavia. Myös minun, yksityishenkilöiden ampumien ilotulitteiden vihaajan, mielestä. En voi kuitenkaan sanoa, että olisin riemusta kiljuen lähtenyt Rioon. Paljon enemmän kiinnosti matkan muut osiot. Iguassun putoukset jäivätkin varmasti ikuisiksi ajoiksi mieleemme yhtenä maailman upeimpana paikkana. Rion turvattomuus, jopa väkivaltaisuus hieman huolestutti. En myöskään pidä väenpaljoudesta enkä erityisemmin myöskään suurkaupungeista. Oli siis taas kerran ihan hyvä, että Tomi venytti hieman matkustuksen mukavuusaluettani ja tuli Riokin koettua. Itse en varmaan olisi sitä koskaan ehdottanut. Kokemus se kuitenkin oli.

Rio de Janeiroon pakkautuu uutta vuotta juhlimaan mielettömät määrät ihmisiä. Siellä juhlivat niin paikalliset kuin turistitkin. Noin pari miljoonaa ihmistä matkustaa Rioon juhlistamaan vuoden vaihtumista. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että hotellit ovat erittäin varattuja ja se puolestaan vaikuttaa hintaan. Siinä missä normaalisti Riosta voi saada huoneen ihan järkihintaan, oli nyt järki todellakin kateissa. Maksoimme hotellihuoneestamme hieman vajaa 300 euroa yöltä ja minimivaraus vuodenvaihteessa kaikissa hotelleissa oli 4 yötä! Mitä sillä sitten saa. No ei ainakaan luksusta. Sen sijaan sillä sai hyvät naurut.

Hotellien hinnat karkaavat uuden vuoden aikaan pilviin!

Kahden korttelin päässä Copacabanalta sijaitseva Benidorm Palace hotellimme oli varmasti joskus ollut oikeasti hieno. Nyt se oli koominen. Ehkä 10-20 vuoden kuluttua se on jälleen luksushotelli, koska silloin sisustus saattaa saavuttaa jo museoarvoa. Vaikka sisustus oli nuhjuinen ja ilma hieman tunkkainen, tilaa meiltä ei puuttunut. Meillä nimittäin oli makuuhuone ja oleskeluhuone. Lisäksi tietenkin sitten vielä iso kylppäri. Viimeksi mainitussa pääsikin lähelle paikallista elämää. Paikallisen naapurin lasten iloiset kiljahdukset ja isän vähemmän iloiset karjahdukset kuuluivat kylppäriin mukavasti. Heidän katto-oleskelualue, kun taisi olla meidän kylppärin seinässämme kiinni. Siltä ainakin kuulosti. Tämä ei onneksi kuitenkaan haitannut, koska lukaalimme oli noin 60 neliöinen ja makuuhuoneemme sijaitsi aivan toisessa päässä huoneistoa. Tunkkainen ilmakin vaihtui hieman vähemmän tunkkaiseen suurkaupungin raikkaaseen ilmaan, kun jaksoi hetken kuunnella ilmastointilaitteen iloista ujellusta.

Rion hotellit täyttyvät uudenvuoden aikaan todella nopeasti. Piti vilkaista booking.comista miltä varaustilanne näyttää tällä hetkellä. Monet hotellit ovat jo loppuunmyytyjä. Benidorm Palace oli nytkin edullisin hotelli mitä Copacabanalta oli saatavissa. Hinta neljälle yölle oli standard huoneessa 1061 €. Me varasimme hotellin vasta muutamaa kuukautta aiemmin, joten edullisinta huonevaihtoehtoa ei ollut enää jäljellä. Siksi meillä olikin melkoinen lukaali käytössämme.

 

Sokeritoppavuorelle kaupunkia ihastelemaan

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä Riossa suuntasimme kuuluisalle sokeritoppavuorelle. Olimme lueskelleet ja kuulleet tutuilta sen verran monista ryöstöistä, että jätimme isomman kameran hotellin tallelokeroon ja otimme vain minijärkkärin mukaan. Meillä ei kuitenkaan ollut mitään mielenkiintoa luovuttaa sitäkään kameraa varkaille, vaan nappasimme suosiolla hotellin edestä taksin. Taksin takapenkiltä sitten katseltiin suurkaupungin menoa.

Rio on eläväinen ja vilkas reilun kuuden miljoonan (metropolialueella 12 milj.) asukkaan kaupunki. Se on Brasilian toiseksi suurin kaupunki ja häviää väkiluvussaan reippaasti pääkaupunki Sao Paulolle, jota asuttaa noin 20 miljoonaa asukasta. Tälläiselle maaseudun kasvatille jo Helsinkikin tuntuu aivan tarpeeksi suurkaupungilta, enkä viihdy pilvenpiirtäjien välissä. Niitä nyt ei pahemmin Rion turistialueilla onneksi olekaan. Rioon suurkaupungiksi erittäin kaunis. En sitä varsinaisesti etukäteen epäillytkään, mutta käsitys siitä vahvistui kaupungissa nopeasti. Jälkikäteen hieman harmittaa, että meillä on kuvia tästä kauniista kaupungista niin vähän. Kameraa ei uskaltanut ulkoiluttaa aivan yhtä vapaasti kuin vaikkapa Euroopassa tai Jenkeissä.

Sokeritoppavuoren alapuolella totesin jälleen miksi en pidä massatapahtumista. Rion uudenvuoden lasken sellaiseksi. Sen myötä kaupunkiin pakkautuu järjetön määrä turisteja useiksi päiviksi ja mitä turistit haluavat tehdä, no nähdä niitä samoja nähtävyyksiä kuin me suomituristitkin. Jono sokeritoppavuorelle kulkevaan köysihissiin oli aivan mieletön. Se kiemurteli monella mutkalla. Viereisellä rannallakin oli paljon porukkaa.

Hieman huolestuneena katselimme myös itse sokeritoppavuorta. Vaikka sää oli aurinkoinen, oli tuo noin 400 metrin korkuinen kukkula löytänyt ympärilleen pilviverhon.

Jonotimme reippaasti päälle tunnin, mutta kukkulalle pääsimme. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin vasta ensimmäiselle kukkulalle. Sieltä olisi vielä toinen matka toisella köysihissillä korkeammalle kohdalle. Maisemat täältä oli ihan kohdillaan ja niistä oli otettava kaikki irti. Matka ylöspäin näytti nimittäin sen verran pilviseltä, ettei ollut mitään takeita näkisikö sieltä yhtikäs mitään. Tuolta kuitenkin ihastelimme kaupunkia.

 

 

Jono köysihissille näkyi ylhäältä hyvin. Se on tuo ihmisläjä tuolla alhaalla. Se mitä kuvasta ei näy, on jonon jatkuminen myös tuonne rakennuksen sisäpuolelle.

 

Ylemmäs oli kuitenkin päästävä. Ikuinen optimisti halusi uskoa, että kyllä se pilvi siirtyy kukkulan laelta, kun me vaan mennään sinne. Eihän me nyt Suomesta asti voitu tulla pelkkää pilven reunaa tuijottamaan. Ai miten niin ei voitu…

Onneksi ihan ilman ihmeteltävää ei tuollakaan tarvinnut olla. Silmänurkassa nimittäin näkyi nopeaa liikettä. Olin varma, että bongasin oravan. Se viiletti kovaa vauhtia kaidetta pitkin ja hyppäsi puuhun. Tähyilystä huolimatta se hävisi jonnekin. Olimme jo jäämässä päättäväisesti tuijottamaan tuota sademetsämäistä puustoa, kun huomasimme hieman alempana muutamien turistien tuijottavan ja kurkottavan kovasti puiden oksille. Siellä oli siis pakko olla jotain merkillistä, todennäköisesti juuri sellainen tumma ja eksoottinen orava, jonka olimme aiemmin nähneet vilaukselta. No niin muuten olikin, muttei mikään orava.

Suloinen marmosettihan siellä oli. Olimme nähneet niitä pari kertaa eläintarhoissa, mutta eläimiä on aina niin paljon mahtavampaa nähdä vapaana niiden omassa elinympäristössään. Marmosetteja oli itseasiassa useampiakin ja ne tuntuivat olevan hyvin tottuneita ihmisiin. Ei mikään ihme sinänsä, kun ne asuivat pikkuisella kukkulalla, joka on miljoonakaupungin suosituin nähtävyys. Pikkuapina oli vielä onnistunut kohtaamaan sen verran fiksun turistin, että sille syötettiin maasta kaivettuja matoja / toukkia, eikä mitään suolapähkinöitä tai suklaata, kuten monesti näkee ihmisten typeryyksissään tekevän.

Pilvipeitteen vuoksi kotoisasti Toppiksella oli aika maaginen tunnelma.

Mutta oletteko ajatelleet, että kun suuri määrä ihmisiä haluaa köysihissillä ylös, eikä alas pääse esimerkiksi laskettelemalla, pitää näiden ihmisten tulla hissillä myös alas. Rehellisesti sanottuna me emme olleet kovin paljoa suoneet ajatuksia alastulolle. Olimme keskittyneet ylös pääsemiseen. Mutta tietenkin siellä oli kova jono myös toiseen suuntaan. Ei se jono sentään ihan yhtä kauan kestänyt alhaalla, mutta kyllä siinäkin sai aikaa vierähtämään. Ideaalitapauksessahan se aika olisi mennyt maisemia ihastellessa. Nyt se aika meni pilvessä.

Kun pääsimme vihdoin ulos pilvestä alemmalle kukkulalle, oli sielläkin sää vaihtunut. Ei ollut enää ihan kirkasta sielläkään, vaan synkät pilvet vaanivat kaupungin yllä.

Suunta oli alaspäin sadetta karkuun. Pilvistä huolimatta meille kyllä valkeni kaupungin kauneus. Toivottavasti tekin saatte hieman käsitystä miten ihanalla paikalla kaupunki onkaan, kun siellä täällä sen ympärillä ja jopa keskellä kumpuilee vehreät kukkulat.

Alhaalla nappasimme taksin ja suuntasimme Copacabanan rantahumuun. Mutta se on sitten ihan toinen tarina. Toivottavasti tulet lukemaan senkin 🙂

Voit seurailla blogia Facebook -sivujen kautta.