Ranskan ympäriajon reitillä Pyreneiden vuoristossa
Näin jälkikäteen ajatellen Andorraa olisi voinut tutkiskella kauemminkin. Me kuitenkin uhrasimme lomastamme tuolle pienelle valtiolle vain reilun vuorokauden ja sen jälkeen suuntasimme jo Espanjan Katalonian alueen kautta Ranskaan. Päivän agendana oli ajella Ranskan puolelle Hautes Pyreneesin maakuntaan ja vierailla siellä lähes kolmen kilometrin korkeudessa, vuoren huipulla
Puolikas bulldoggi
Facebookissa eteeni lävähti Bored Panda -sivuston julkaisema kuva puolikkaasta englanninbulldogista, joka kaipaa apua. Koirasta todellakin puuttui takaosa kokonaan, joten olin vakuuttunut, että kyse on kuvamanipulaatiosta, jostain sairaasta vitsistä. Jokin sai minut kuitenkin klikkaamaan linkin auki. Lukuisat muut kuvat ja lopuksi vielä video, todistivat kuitenkin, että kyse
Pirunkirkko – Heinolan tuntemattomampi luontonähtävyys
Kuten moni muukin matkabloggaaja, myös minä haluan kesäisin nauttia ennen kaikkea kauniista kotimaastamme, enkä kaipaa niin paljoa ulkomaille kuin muina vuodenaikoina. Viikonloppuna suuntasimme Heinolaan vanhempieni mökille ja halusin yhdistää siihen samalle reissulle jonkin kivan retkikohteen. Tälläkin kertaa mainio sivusto Retkipaikka.fi ja sen karttahaku nousi jälleen suureen
Andorra – Pyreneiden syleilyssä
Talvella upeita laskettelurinteitä, kesällä kauniita vaellusreittejä, siinä välissä ja näiden ohella edullinen shoppailukohde. Näillä tiedoilla suuntasin Andorraan. Saavuimme Andorraan Ranskan puoleisen rajanylityspaikan kautta. Andorra ei ole EU maa, mutta rajanylitys on vapaata. Etenkin Tomille oli kuitenkin tärkeää saada passiin todiste siitä, että tässäkin pikkuruisessa maassa on tullut
Juhannus Helsingissä – Kaivarin kokko ja kaunis auringonlasku
Monen mielestä ainoa oikea tapa viettää juhannusta on maalla ja mielellään mökillä järven rannalla. Omastakin mielestäni se kuulostaa siltä kaikkein ideaaleimmalta tavalta. Siis hyvällä säällä. Olenkin tässä ehtinyt lueskella jo kaveriporukan juhannuksen vietosta Lauran blogista, mykistyä juhannusviikonloppuna otetuista kauniista kuvista Maaritin blogissa ja kaivata pohjoiseen Inkan
Barcelonasta vuorten yli Andorraan
Andorraan voi ajaa Barcelonasta nopeasti tai sitten hitaasti. Me valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon. Ajelimme pieniä teitä ja läpi idyllisten espanjalaisten maalaiskylien. Kävimme matkalla ruokakaupassa ostamassa eväitä ja etenimme hitaasti, koska nopeasti ei ollut vaihtoehto niillä teillä. Näin jälkikäteen en kuitenkaan suosittelisi aivan samaa reittiä kuin mitä me
Kuumailmapallolento
Nyt on luvassa aivan erilaista matkailua! Instagram-tiliäni seuraavat tietävätkin, että pääsin viime perjantaina toteuttamaan yhden pitkäaikaisista haaveistani. Moni muistaa lapsuuden piirroselokuvasta tutun Phileas Foggin, joka matkasi 80 päivässä maailman ympäri. Minulle tuosta voimakkaimpana muistona on jäänyt mieleen kuumailmapallo. Olen haaveillut lapsesta asti, että pääsisin joskus kuumailmapallon
Laivalla on väliä – Royal Caribbean Allure of the Seas
On laivoja, on suuria laivoja ja sitten on vielä valtavia laivoja. Royal Caribbeanin Allure of the Seas kuuluu ehdottomasti viimeisimpään ryhmään. Ovathan ne sisaraluksensa Oasis of the Seasin kanssa maailman suurimmat matkustajalaivat. Aiempien risteilypostausten yhteydessä on herännyt jonkin verran keskustelua siitä lähdetäänkö risteilylle tietty reitti vai
Pari viikkoa – neljä maata ja Välimeren risteily
Eurooppa on superkätevä maanosa matkustuksen kannalta. Hyvin huomaamatta sitä siirtyy maasta toiseen ja vielä kolmanteenkin. Niin on tapahtunut meidän taloudessa parin viime viikon aikana useampaan otteeseen. Tomi aloitti reissuturneen Tsekeistä poikien Prahan matkalla ja kävi katselemassa jääkiekkoa. Sen jälkeen vuorossa olikin Unkarin pääkaupunki Budapest, jossa Tomi
Terveisiä Ranskasta
Tässä on ajeltu kohta viikon verran ympäri Pyreneiden vuoristoa ja tällä hetkellä olemme jo pois vuoristosta ja Ranskan kuudenneksi suurimmassa kaupungissa Toulousessa. Tarkoitus on ollut kirjoitella enemmänkin täältä reissun päältä, mutta Acer päätti toisin. Ostin nimittäin ennen matkaa uuden kannettavan, vakaana aikomuksenani postailla matkalta aktiivisesti. Sain
