Kuten moni muukin matkabloggaaja, myös minä haluan kesäisin nauttia ennen kaikkea kauniista kotimaastamme, enkä kaipaa niin paljoa ulkomaille kuin muina vuodenaikoina. Viikonloppuna suuntasimme Heinolaan vanhempieni mökille ja halusin yhdistää siihen samalle reissulle jonkin kivan retkikohteen. Tälläkin kertaa mainio sivusto Retkipaikka.fi ja sen karttahaku nousi jälleen suureen arvoon, kun katselin mitä mielenkiintoisia kohteita mökkimme lähettyviltä voisi löytyä. Huomioni kiinnitti erikoiselta kuulostava Paistjärven alueella sijaitseva Pirunkirkko. Googlen karttapalvelu tiesi kertoa, että sinne kurvaaminen tekisi kotimatkaamme vain noin 50 kilometrin mutkan. Päätös oli nopeasti tehty.

Ajoimme viimeiset kilometrit pientä hiekkatietä ja toivoimme, ettei kukaan tulisi vastaan, koska tilaa väistämiseen ei ollut. Olin aivan varma, että kauniina kesäpäivänä näin houkutteleva kohde on kyllä vetänyt puoleensa muitakin suomituristeja ja luonnossa liikkujia. Väärässä olin. Näimme retkemme aikana vain räpylät omaavia kaksijalkaisia.

Jätimme auton metsätien päähän ja lähdimme talsimaan selkeästi merkittyä polkua. Määränpäämme oli 800 metrin päässä.

Saimme kulkea kaikessa rauhassa ja leveähkön polun vallanneista hämähäkinseiteistä päätellen kukaan ei ollut kulkenut polkua myöskään aivan äskettäin. Reitti kulki mukavasti ylös ja alas. Paikoitellen oli pitkospuita sekä rappusia. Eteensä oli hyvä katsoa ja etenkin koirien kanssa retkeileville suosittelen varovaisuutta rappusiin. Osa askelmista oli nimittäin irronnut ja naulan kannat törröttivät ikävästi pystyssä. Ne tekevät ikävää jälkeä koiran tassuille pahasti osuessaan.

Pienen pieni epäusko meidät ehti jo matkalla vallata. 800 metriä tuntui yllättävän pitkältä, kun polku kulki ylös, alas, kalliota ja rantaa pitkin. Lisäksi pysähtelimme pitämään kuvaustaukoja, joten oli hankala hahmottaa kuinka kauan olimme kulkeneet polkua pitkin. Vaikka polun merkit osoittivat eteenpäin, pohdimme olimmeko kuitenkin kulkeneet huomaamatta jonkin toisen merkityn polun ohitse. Sitten polku sukelsi metsään ja kaukana erottui jotain suurta. Tämä sen täytyi olla!

Ei tämä nähtävyys aivan henkeä saanut haukkomaan, kuten Retkipaikan sivulla luvattiin, mutta näyttävä Pirunkirkko on. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Sillä on Wikipedian mukaan pituutta 40 metriä ja leveyttä ja korkeutta molempia paikoitellen kolmesta kahdeksaan metriin. En lainkaan ihmettele, että se on toiminut aikojen saatossa suojana niin metsästäjille kuin sotapakolaisillekin. Siellä pystyisi hyvin pitämään sadetta ja grillailemaan kastumatta. Me kuitenkin jouduimme pakenemaan paikalta. Emme piiskaavaa sadetta, vaan aivan valtavaa hyttysarmeijaa, jonka kalliojärkäleen alapuolella ollut kostea maa oli vetänyt puoleensa.

Suosittelisin siis vierailemaan tässä kohteessa joko hyvin hyttysmyrkyllä varustautuneena tai keväällä / syksyllä, jos haluat oikeasti nauttia ja ihastella tuota valtaisaa kalliomuodostelmaa. Siinä nimittäin riittää hetkeksi tutkittavaa ja mekin olisimme mieluusti sitä hieman kauemmin tutkailleet, ellemme olisi pelästyneet elävältä syödyksi tulemista (kyllä, meillä on vielä vähän harjoiteltavaa tämän retkeilyn suhteen).

Paistjärvi alueena kolahti kyllä lujaa. Missä on kaikki ihmiset? Pääkaupunkiseudulta matkaavalle tälläinen autio, kaunis erämaa on paratiisi. Ilmeisesti kaikki retkeilijät todellakin suuntaavat läheiselle Repovedelle, koska nämä maisemat olivat tyhjänä ulkoilijoista. Se sopi erinomaisesti meille, mutta kyllähän tuonne muitakin mahtuisi. Puitteetkin olivat enemmän kuin kohdallaan. Niinilammen kohdalla oli grillipaikka hienoilla näkymillä ja puut odottivat nuotion sytyttäjää. Tällä kertaa meillä ei ollut makkaroita mukana, mutta ensi kerralla kyllä on. Ehkä ruska-aikaan.