Ensitunnelmat Kgalagadin kansallispuistosta

Kirjoitettu lentokoneessa 12.3.2020. Sen jälkeen maailma ehti taas muuttua.

Kirjoittelen tätä postausta hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa 11 kilometrin korkeudessa. Lähdimme matkaan kaksi viikkoa sitten ja maailma tuntuu muuttuneen täysin sinä aikana, kun olimme Afrikassa. Italia on kaaoksessa ja korona-tapaukset lisääntyvät eksponentiaalisesti Pohjoismaissa. Me suomalaiset olemme tottuneet siihen, että Suomen passi on se maailman paras ja sillä pääsee mihin tahansa. Yhtäkkiä olemmekin mustalla listalla niin Yhdysvalloissa kuin monissa muissakin maissa. Vietämme välilaskulla päivän Dohassa ja saavumme sitten myöhään perjantai-iltana Suomeen. Tomin pitäisi jatkaa matkaa sunnuntaina Thaimaahan pressimatkalle ja minun viikon päästä perjantaina viikonloppureissulle Norjaan Ponantin kutsuvierasristeilylle Risteilykeskuksen kanssa. Molempien matkojen kanssa jännitys tiivistyy varmasti viimeiseen asti. (Edit 15.3. Nyt molemmat matkat ovat luonnollisesti peruuntuneet, kuten myös kaksi muuta kevään matkaa.)

Etelä-Afrikassa olimme kaukana kaikesta hullunmyllystä. Elimme lomaelämäämme vielä ilman koronan kokoajan lähempänä häilyvää läheisyyttä ja nautimme elämästä, ihmeellisestä Afrikan luonnosta ja kaikista niistä upeista eläimistä, jotka näimme. Kgalagadin kansallispuisto ei kuitenkaan toivottanut meitä ensi hetkestä lähtien vastaan avosylin. Saavuimme pitkän matkan uuvuttamina perille pilvisenä päivänä, lämpötilan ollessa vain parinkymmenen asteen tienoilla. Minun matkalaukkuni oli edelleen Kapkaupungissa, koska joku oli vahingossa vienyt sen mennessään.  Olimme odottaneet paahtavan kuumaa auringonpaistetta ja kuivia teitä. Nyt meitä odotti puistossa vuosikymmenten kovimpien sateiden vesimäärä ja viileä keli. Ensimmäisen illan safariajelu jäi käsittämättömän laihaksi eläinhavaintojen suhteen ja olimme hieman pettyneitä koko kokemukseen. Matkustimmeko todellakin kolme päivää päästäksemme katsomaan ’yhtään mitään’.

Seuraava aamu toi kuitenkin tullessaan kirkkaamman sään ja kohonneen lämpötilan myötä meidänkin tunnelmamme alkoi kohota. Ensimmäisen kokonaisen päivän aamu tervehti meitä haaskalla olevalla sakaalilla ja urosleijonalla aivan tien vieressä. Näimme aamun aikana paljon erilaisia antilooppeja mukaan lukien puiston keulakuvana toimivia, vaikuttavan näköisiä keihäsantilooppeja. Opimme seuraavien päivien aikana, että niitä näkee joka paikassa ja siinä missä aluksi pysähdyimme kuvaamaan näitä upeita sarvipäitä joka kerta, muuttuivat ne pian niin geneerisiksi eläimiksi, ettemme enää joka kerta edes pysähtyneet niiden kohdalla. Toinen yhtä yleinen antilooppi Kgalagadissa on hyppyantilooppi, joita näkee niin suurissa laumoissa kuin yksittäinkin. Nimensä mukaisesti niillä on petoja karkuun juostessaan tapana hyppiä näyttäviä loikkia korkealle ylöspäin kuin jalkojen tilalla olisi vieterit. Onnistuimme näkemään yhden tällaisen harjoitusjuoksukilpailun ja ne loikat todella ovat näyttäviä.

Etukäteen odotimme, että näkisimme kenties pitkäkarvaisia hyeenoja tai korvakoiria, mutta valitettavasti nämä jäivät meiltä näkemättä. Sen sijaan leijonia emme ole koskaan nähneet missään yhtä paljoa ja läheltä. Meillä tuntui olevan aivan uskomaton tuuri leijonien kanssa, koska näimme niitä kaikkina muina päivinä paitsi ihan ensimmäisenä iltana. Kahtena päivänä näimme kaksi eri laumaa. Yhteensä näitä upeita, isoja kissoja näimme 32 yksilöä, joista melkein jokaisen hyvin läheltä. Toistelimme viimeisenä päivänä liikkeelle lähtiessämme, että nyt jotain muita kissoja kuin leijonia, mutta kun sitten saavuimme juomapaikalle, jossa oli kaksi leijonanaarasta kolmen pennun kanssa, olimme onnesta soikeana, että olimme sittenkin nähneet taas leijonia. Leikkivät leijonapennut olivat erittäin hauskaa seurattavaa ja tunsimme itsemme hyvin etuoikeutetuiksi, että saimme olla seuraamassa kaukaisessa maassa ja kaukaisessa kansallispuistossa näiden eläinlasten painileikkejä. Tämä oli meille ensimmäinen kerta, kun näimme minkään kissapedon pentuja, joten emme oikein meinanneet uskoa silmiämme, kun vain puolisen tuntia tuon jälkeen saavuimme leijonien aiheuttamalle roadblockille ja taas tiellä tepasteli pieni leijonanpentu. Kgalagadi todellakin osasi yllättää.

Kgalagadi on Kalaharin aluetta ja siellä sataa yleensä erittäin vähän. Tämä vuosi oli kuitenkin poikkeus. Sadekausi tuli myöhään ja vettä tuli paljon juuri ennen meidän puistoon saapumistamme. Meillä oli sateen vuoksi etenkin yksi ajopäivä Twee Rivirienin leiristä Nossobiin melkoinen jännitysnäytelmä. Puistossa on ainoastaan hiekkateitä ja nyt rankkojen sateiden jälkeen hiekkatiet olivat muuttuneet osassa paikkaa enemmän joeksi kuin tieksi. Olimme vuokranneet nelivetoisen Nissan X-Trailin, mutta koimme sen paikoin hieman riittämättömäksi, kun tie oli pelkkää vettä ja mutaa. Eteläafrikkalaiset painelivat menemään pääsääntöisesti hyvin järeillä (ns. oikeilla) nelivedoilla, joissa oli maastokäyttöön soveltuvat renkaat. Meidän Nissanimme näytti niihin verrattuna enemmän siltä, että se on uskottava Kapkaupungin läheisillä viinialueilla, joissa saattaa joutua ajamaan muutaman sata metriä tasaista hiekkatietä. Meillä ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja ja niin me kiinnijuuttumisen uhallakin ajoimme läpi joeksi muuttuneiden teiden ja minä ymmärsin vihdoin miksi kuskin viereistä paikkaa kutsutaan pelkääjän paikaksi.

Viiden yön ja kuuden päivän aikana Kgalagadi onnistui hurmaamaan meidät perusteellisesti. Moni puistossa useita kertoja vieraillut eteläafrikkalainen valitti meille, ettei siellä ole koskaan näkynyt niin vähän eläimiä kuin nyt. Juomapaikat olivatkin aivan tyhjillään, koska vettä oli saatavilla joka puolella. Me emme silti voineet olla pettyneitä kokemukseemme. Koimme mielestämme aivan uskomattoman paljon, etenkin leijonien suhteen. Emme voineet uskoa silmiämme, kun parittelupuuhissa ollut leijonapariskunta tuli kirjaimellisesti metrin parin päähän autostamme hoitamaan lemmen leikkejään. Urosleijonan karjunta on aina vaikuttavaa, mutta kun se tapahtuu aivan korvan juuressa, se jää vielä vähän paremmin mieleen. Tästä onkin jo video facebook-sivuillamme ja myös insta storieiden puolella tämä on nähtävissä ja kuultavissa.

Kun sitten vielä viimeisenä päivänä bongasimme gepardin tähystämästä korkealla kukkulalla keskellä kirkasta päivää, olimme aivan myytyjä Kgalagadille. Gepardin laskeutuessa rinnettä alas aivan automme vierestä, jolkotellessa hetken tietä pitkin ja siirtyessä sitten sivummalle puun juurelle lepäämään, oli Kgalagadi toteuttanut jälleen yhden toiveistamme. Vain leopardi jäi suuristi kissoista näkemättä, mutta niiden näkeminen on Kgalagadissa kuulema melko harvinaista.

Vaikka isojen kissojen näkeminen on safarilla yleensä se kaikkein tavoiteltavin juttu, meille myös niin monet pienemmät eläimet olivat tällä reissulla merkityksellisiä. Yksi suurimmista syistä millä sain Tomin suostumaan lähtemään jälleen kerran Etelä-Afrikkaan, oli mangustit. Kgalagadissa näkee monessa paikassa hiekkamangusteja, mutta sen sijaan niiden ”varsinaisten” mangustien näkeminen on harvinaisempaa. Meillä oli onnea myös niiden suhteen ja näimmekin niitä useampaan otteeseen, niin kauempaa, lähempää kuin myös todella läheltä. Kgalagadi hurmasi ainutlaatuisella luonnollaan ja olimme onnellisia, että pääsimme näkemään sen harvinaisen vehreänä.

Kgalagadista matkamme jatkui Augrabien upealle vesiputoukselle ja sieltä takaisin Kapkaupunkiin pingviinejä katsomaan. Kuvia on tuhansia ja tänne blogin puolelle on tulossa paljon sisältöä näistä kaikista upeista kohteista. Jos siellä ruudun toisella puolella heräsi kysyttävää tai toiveita postausten suhteen, luemme mielellämme niistä kommenttien puolelta.

 

Pysy mukana:

Facebook | Youtube | Bloglovin | Instagram