Mahanakhon Tower Bangkok – Thaimaan korkein rakennus, tai niin luulin
Pr-matka yhteistyössä Tourism Thailand ja Thai Airways
Yksi ehdottomista kohokohdista lokakuisella Bangkokin pr-matkallani oli vierailu Mahanakhon Toweriin. Tälläisissä miljoonakaupungeissa haluan aina käydä jossain korkealla ihailemassa näköaloja, koska sellaisesta paikasta saa monesti paljon kokonaisvaltaisemman kuvan kaupungista ja sen koosta. Ja onhan nämä pilvenpiirtäjät aivan huikeita paikkoja jo pelkästään arkkitehtonisina taidonnäytteinä.
Mahanakhon Tower on vielä melko erikoisen näköinen torni, näyttäen aivan kuin kuvan pikselit olisivat menneet hieman vinoon tornin eri kohdissa. Taisi ryhmämme tanskalaisjäsen Martin osuvasti puhua myös legorakennuksesta.
Tämä rakennus on avattu yleisölle vasta reilu vuosi sitten ja olin siinä käsityksessä, että se on samalla niin kaupungin kuin koko Thaimaan korkein rakennus. Virallisissa mitoissa kuitenkin uuden IconSiam-ostoskeskuskompleksin korkeimman tornin huipulla oleva tolppa kohoaa kokonaisen metrin korkeammalle. Hieman ihmetyttää millä perusteella näiden korkeiden rakennusten viralliset mitat ilmoitetaan, kun joissain rakennuksissa monta viimeistä metriä on vain ohuen ohutta tolppaa tai antennia. Ja sitten toisaalta joskus se kuuluu viralliseen mittaan ja joskus ei.
Mahanakhon Skywalk – lasilattialla satojen metrien korkeudessa
Kaikesta huolimatta King Power Mahanakhon – kuten rakennuksen virallinen nimi kuuluu on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka Bangkokissa. Sen suurin vetonaula on Mahanakhon Skywalk eli näköalapaikka rakennuksen ylimmissä kerroksissa. Sisätiloissa kerroksissa 74 ja 75. Ja ulkoterassi kerroksessa 78. Täällä sijaitsee myös se kaikista huikein juttu, eli lasilattia 310 metrin korkeudessa!
Vanhemmiten olen tullut hieman korkeanpaikankammoiseksi, joten olin hieman epäileväinen uskaltaisinko astua lattialle mistä näkee yli kolmesataa metriä suoraan alaspäin. Pakkohan sitä oli ainakin kokeilla kun tuollaiseen paikkaan oli päässyt. Edellinen kokemukseni lasilattialla kävelystä korkeuksissa on Kanadassa Glacier Skywalk muutaman vuoden takaa kun olimme Elinan kanssa roadtrippailemassa Kalliovuorilla. Sitä ennen olimme käyneet maailmanympärimatkan yhteydessä Chicagon Willis Towerissa, jossa on vähän samalla idealla talon ulkoseinän ulkopuolella lasikuutio minne voi astua “tyhjän päälle”. Muistelen, että silloinkaan en meinannut millään pystyä astumaan lasilattialle. Voit käydä kurkkaamassa Kohteena Maailma – blogin Ramin jutun tuosta erikoisesta paikasta Chicagossa.
Lasilattialle ei saa viedä mitään irtoesineitä kuten kännykkää eikä kameraa ja jalkoihin pitää laittaa kangaspussit. Nämä varmasti pidentävät merkittävästi lasin elinikää ehkäisten naarmuja. Astuin lasille ja katsoin jopa alaspäin, olin yllättynyt kuinka hyvin uskalsin astella korkeuksissa. Askeleet olivat ehkä kuitenkin hieman haparoivia, onhan se ihan älytöntä nähdä vain tyhjää jalkojen alla kun ihmisetkin alhaalla näyttivät vain pieniltä muurahaisilta. Mahtava fiilis oman pääkopan turhien pelkojen ylittämisestä!
Vieraile Mahanakhon Towerissa auringonlaskun aikaan
Paras ajankohta tälläisissä korkeissa näköalapaikoissa vierailuun on mielestäni hieman ennen auringonlaskua. Näin pääsee näkemään kaupungin sekä valoisalla, että pimeällä kaikkine miljoonine valoineen. Samalla rahalla siis molemmat hyvinkin erilaiset näkymät ja usein vielä kaupanpäälle huikaiseva auringonlasku siinä välissä!
Helpoin (ja halvin) tapa varmistaa sujuva sisäänpääsy Mahanakhon Skywalkille on ostaa liput etukäteen netistä. Hinta näköalatasanteelle on aikuisilta 836THB (~25€), lapsilta (3-12v.) ja eläkeläisiltä (yli 60v.) 250THB (7,5€).
Sisääntuloaulassa on myös hauska SkyRide-liitovarjosimulaattori, jossa pääset lentämään VR-lasit päässä ja ohjaamaan itse ylös-alas liikkuvaa liitovarjoa esimerkiksi Bangkokin taivaalla. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tämäkin, vaikkakin kahden minuutin kestollaan tämä loppui vähän kesken. Hauskaa oli niin kauan kun se kesti. Tämän huvilaitteen hinta 250THB (7,5€).
Ylhäällä ulkoilmatasanteella löytyy myös baari jossa voi siemailla drinksuja ja ihastella kaupunkimaisemaa. Myös livemusiikkia on usein tarjolla joka tuo oman mukavan lisäfiiliksen.
Pari kerrosta alempana sijaitsee Mahanakhon Bangkok Skybar – Thaimaan korkein ravintola. Söimme täällä illallisen erittäin tyylikkäässä ympäristössä ja ruokakin oli oikein maistuvaa. Ja ainakin omaksi yllätyksekseni ei edes mitenkään erityisen kallista. Noin Suomen hinnoissa toki, joten kaupungin muuhun ruokatarjontaan verrattuna kalliimpaa, mutta ei kuitenkaan mitään ökyhintaista mitä olisi voinut paikan sijainnin ja sisustuksen perusteella päätellä.
Mahanakhon Tower, virallisesti ehkä Thaimaan toiseksi korkein rakennus, mutta tämän korkeammalle et Bangkokissa pääse. Uskaltaisitko sinä astua lasilattialle monen sadan metrin korkeudessa?
katri/Kotona ja kaupungilla
Näyttipä jännältä paikalta. Uusi juttu minulle! Tosin omasta matkastani Bangkokiin onkin jo muutamia vuosia aikaa.
Tuo lasilattia on kyllä pelottava. Varsinkin näin hieman korkeanpaikankammoisena. Mutta uskon, että olisin silti löytänyt kävelemästä itseni sen päällä. Jokaisessa kaupungissa tuntuu olevan ainakin se yksi korkea paikka johon on mentävä katsomaan maisemia tms. ja aina löydän itseni sieltä vaikka vannon etten enää mene kirkontorneihin tms. 😀
https://kotonajakaupungilla.blogspot.com/
Sini matkakuumeessa
Olen reilun viikon päästä menossa kohti Bangkokia. Tykkään käydä tuollaisilla näköalapaikoilla juurikin sen vuoksi, että näkee kaupunkikuvan laajemmin. 25€ on vähän kallis pääsymaksu, mutta ymmärtäähän sen. Pidän kuitenkin ehdottomasti tämän paikan mielessä. Upeat on maisemat .
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
Huikeat maisemat! :O Me ollaan käyty vain yhdellä kattoterassilla Bangkokissa, mutta tuo voisi olla seuraavan reissun kohde!
Hanna / Parasta matkalla
Mahtavan näköinen paikka! Tuo on muutenkin yksi lemppari-pilvenpiirtäjistäni. Kävin pari vuotta sitten Bangkokissa, mutta näin kyseisen pilvenpiirtäjän vain ulkoapäin. Oli varmasti hieno kokemus kävellä lasilattian päällä korkauksissa!
Merja / Merjan matkassa
Mä tykkään myös tuollaisista näköalapaikoista ja yritän reissuillani aina niihin päästä, jos sellaisia on tarjolla. Lasilattia näyttää aika kuumottavalle, mutta kyllähän sinne olisi pakko päästä tassuttelemaan pienestä pelosta huolimatta. Maisemat ovat kyllä kohdillaan. Täytyy pitää mielessä seuraavaa Bangkokin matkaa ajatellen.