Kun miettii mitä tulee ensimmäisenä mieleen Kanadasta, ei kovin moni ehkä mainitsisi ensimmäisenä vesiputouksia. Tai jos joku vesiputous tulee mieleen, niin se kaikkein suurin, Niagaran putous. Mekin olemme käyneet siellä vuosia sitten. Valitettavasti se ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, koska odotimme silloin luontokokemusta ja vastassa olikin Las Vegasin kaltainen turistihirviökaupunki huvipuistoineen ja vahakabinetteineen. Olihan se putous suuri, ei siinä mitään. Sen sijaan Kalliovuorten vesiputoukset iskivät paljon lujempaa, sillä ne ovat paljon autenttisemmassa ympäristössä, eikä lähimaillakaan ole nähtävissä neonvaloja. Muutama muukin turisti niidenkin luota tosin löytyy ellei haikkaile kauemmas.

Jäätikköretken ja lasisillalla keikkumisen jälkeen otimme auton taas alle ja lähdimme ajelemaan kohti pohjoista – Jasperin kaupunkia. Meillä oli pitkä matka ajettavanamme ja tiesimme matkan varrelta löytyvän monta paikkaa, jossa halusimme pysähtyä. Ne vesiputoukset nimittäin. Aivan ensimmäinen pysähdys tuli kuitenkin huomattavasti oletettua nopeammin, kun bongasimme suurehkon eläimen tien vierestä. Laji oli meille livenä aivan uusi. Kuvista olimme toki näitä sarvipäitä nähneet, mutta minut paksusarvilammas pääsi yllättämään ihan täysin valtavalla koollaan. Tomi sanoi aina ajatelleensakin kyseisiä eläimiä suht isoiksi. Minä taas olin kuvitellut tämän sorkkaeläimen tavallisen lampaan kokoiseksi, mutta tämä tyynen rauhallisesti tienposkeen pysähtyneitä turisteja töllistelevä pässi olikin kokoluokkaa aasi!

Eläinbongauksesta ilahtuneina jatkoimme matkaa. Sää oli pilvinen, mutta maisemat Icefields Parkwayn varrella todella upeat.

Ensimmäinen suunniteltu stoppimme Athabascan jäätikön ja Jasperin välimaastossa oli Sunwapta Falls. Se oli meille tuttu nimenä ja muutama kuvakin siitä oli nähty. Silti emme tienneet kunnolla mitä odottaa. Iskimme auton parkkiin ja jalkaannuimme. Valtavan kokoiset korpit valvoivat kulkuamme. Tuntui, että Kanadassa kaikki oli vähän suurempaa, lampaat ja linnut ainakin.

Sunwapta Fallsin parkkipaikkaa lähin putous on helposti tavoitettavissa ja vaadittavat muutamat sata metriä jaksaa heikompikin jalkainen kävellä. Tosin nousua ja laskua tulee tuollakin matkalla jyrkähköjen mäkien verran, eikä paikka ole esteetön. Muita turisteja oli jonkin verran, muttei häiriöksi asti. Parkkipaikalla ei ollut turistibusseja, eikä kaiteiden luona tarvinnut edetä kyynärpäätaktiikalla, vaan putousta pääsi ihastelemaan ihan kivasti ilman tungosta. Nyt jälkikäteen hieman harmittaa, ettemme könynneet putouksen sille puolelle, josta siitä olisi saanut otettua vielä kauniimman kuvan. Joen keskellä, juuri ennen putousta, on nimittäin pieni saari, jonka vuoksi joki halkeaa kahtia ja turkoosi vesi syöksyy putoukseen saaren molemmin puolin. Sellainen klassinen kuva, jossa saaren molemmin puolin näkyy kunnolla vettä, jäi nyt ottamatta.

Ehkä siksi tuollainen edellä mainittu kuva jäi ottamatta, koska ihastelimme niin täydellä antaumuksella putouksen jälkeen avautuvaa kanjonia, jossa vesi kiiti valtavalla voimalla kovaa vauhtia eteenpäin. Aikojen saatossa ahtaaseen kanjoniin joutunut vesi oli muodostanut pyörteitä ja uurtanut pyöreiksi hioutuneita ympyröitä kovaan kallioon. Eteemme avautuva maisema oli häikäisevän kaunis. Se oli sekoitus kotoista mäntymetsää ja kuitenkin myös jotain vierasta.

Meillä ei oikeastaan olisi ollut aikaa siihen, mutta raikas vuoristoilma ja upeat puitteet saivat meidät lähtemään vaeltamaan kohti alempia putouksia. Matkaa piti olla vain reilu kilometri suuntaansa, mutta tallustettuamme reipasta tahtia vartin verran (alamäkeen), kuulimme vastaantulijoilta olevamme ehkä puolessa välissä. Se siitä kilometristä. Matkalla maisemat eivät olleet kummoisia, mutta perillä sitkeys (reitti ei ollut raskas, mutta meillä tosiaan oli hieman kiire) palkittiin. Alemmalla putouksella oli vain kourallinen ihmisiä ja maisemat olivat hienot, kun kesyttämätön joki poukkoili kallioisten reunojen välissä. Jotkin paikat on helppo saada vangittua valokuviin juuri sellaisena kuin ne ovat, mutta Sunwapta Falls kokonaisuudessaan on niitä paikkoja, jotka eivät valokuvissa näytä paljon miltään verrattuna todellisuuteen. Valitettavasti.

Toinen iltapäivän pääetappimme oli jäätikön kanssa saman niminen putous. Sunwaptaan verrattuna Athabascan vesiputous oli todellinen turistinähtävyys. Parkkipaikka oli viisi kertaa suurempi ja sen toiseen reunaan oli pysäköity lukuisia busseja. Aasialaisryhmät vyöryivät joka suuntaan. Ensimmäiselle katselutasanteelle sai ängetä sekaan, että näki jotain. Valitettavasti sää ei suosinut meitä täällä lainkaan ja synkkä ilma ei tarjonnut kovin otollisia kuvausolosuhteita.

Liikuimme nopeasti eteenpäin ja onneksi täälläkin pääsi väljemmille
vesille. Myös Athabascan putouksen alueella joki sukeltaa syvään kanjoniin
ja alueella on lisäksi hienoja liuskekivimuodostelmia, joiden välissä kulkee kapeita
polkuja. Kiemurtelimme niiden välistä ja eteemme aukeni hieno näkymä.
Alue oli todella upea meidän
molempien mielestä ja siellä kannattaa ehdottomasti pysähtyä
väenpaljoudesta huolimatta. Me olisimme varmasti viettäneet siellä pidemmänkin aikaa ellei olisi alkanut sataa. Päädyimme lopulta juoksemaan auton suojaan kaatosadetta karkuun.

Meillä on tapana aina tien varressa näkyvän eläinvaroituksen kohdalla sanoa, että ei näy kuitenkaan. Me kun haluaisimme niitä eläimiä nähdä. Emme tokikaan yhtäkkiä auton nokan edessä, mutta tien sivussa ja kaikille osapuolille turvallisen välimatkan päästä. Tämän tien varrella hirvivaroitukset todella olivat aiheellisia. Jasperin kaupunkia jo lähestyessämme liikenne hidastui yhtäkkiä mateluksi. Syy ruuhkaan selvisikin pian ja mekin löysimme itsemme tienlaidasta Kanadanhirveä eli vapitia kuvaamasta. Kyseessä oli nuori uros, joka mutusteli pientareella tyytyväisenä heinää, eikä sitä kiinnostanut lainkaan, että se oli saanut 20-30 autoa pysähtymään ja ihmiset tulemaan ulos autoistaan. Vasta turistibussin painesäiliön suhahdus sai siinä pienen reaktion aikaiseksi.

Jatkettuamme matkaa “jouduimme” pysähtymään melkein heti uudelleen. Tällä kertaa syynä oli sama eläinlaji, mutta estradilla oli emät ja niiden vasat.

Jasperissa kävimme ruokakaupassa ja syömässä. Kaupunki oli suurempi kuin olimme odottaneet. Siellä oli paljon ravintoloita ja kauppoja. Turistisuus oli selvästi nähtävissä, mutta ei se meitä häirinnyt. Sitten suuntasimmekin vielä 123 kilometrin päässä sijaitsevaa Valemountin kaupunkia tai oikeastaan kylää. Olisimme halunneet yöpyä Jasperissa, mutta vaikka ryhdyimme varaamaan tämän matkan majoituksia meille hyvin poikkeuksellisesti heti lennot varattuamme, ei Jasperista enää löytynyt yhtään kuukautta aiemmin tuolle yölle yhtään vapaata majapaikkaa alle 400 euron. Jos siis olet suuntaamassa Kalliovuorille, majoitus kannattaa varata erittäin hyvissä ajoin. Alue on suosittu ruska-aikaan, enkä todellakaan ihmettele! Tämä paikka on maaginen. Parhaita maisemia en ole vielä edes esitellyt! Ehkä jo seuraavassa postauksessa.

Pysy matkassa mukana:

Facebook | Bloglovin | Instagram