Yksi kauneimmista paikoista ikinä – Maligne Lake ja Spirit Island
Ehkä yksi eniten odottamistani paikoista Kanadan Kalliovuorilla oli Maligne Lake ja siellä erityisesti Spirit Island. Tuo pienen pieni saareke, joka lepää turkoosissa vedessä ja jonka taustalla siintää jylhät vuoret, on toistunut Instagram fiidissämme lukuisia kertoja isoilla tileillä. Lähdinkin selvittelemään heti lennot varattuamme miten sinne pääsee. Vaihtoehtoja tuntui olevan kaksi; meloa sinne 15 kilometriä suuntaansa tai mennä veneretkelle. Koska olen melonut muistaakseni kerran, samoin kuin Tomi, luonnolliseksi valinnaksi muodostui veneretki.
Maligne-järvi sijaitsee reilun 40 kilometrin päässä Jasperin kaupungista. Me heräsimme paljon kauempana Valemontissa. Matkaa meille tuli järvelle parisensataa kilometriä, joten olimme perillä vasta iltapäivällä. Sääennuste lupasi Jasperin alueelle pelkkää sadetta koko päivälle. Oli hieman epätoivoinen fiilis. Juuri sinä päivänä, jolloin ohjelmassa oli kaikkein eniten odotettu paikka, oli surkein sääennuste. Ajellessamme kohti tuota vuorten keskellä, 1670 metriä merenpinnan korkeudesta mitattuna, sijaitsevaa järveä, niin maisemat kuin sääkin vaihtui tiheään. Välillä satoi, sitten taas paistoi. Viimeiset 30 kilometriä ajelimme pilvisessä säässä ja epäilimme saavamme hetkänä minä hyvänsä niskaamme kunnon saderyöpyn. Juuri ennen kuin saavuimme Maligne Lakelle, osa pilvistä oli jo kadonnut ja puiden lomasta näkyi sinistä taivasta. Aurinkokin lämmitti. Voitte uskoa, että meillä oli tunnelma korkealla.
Kävimme hakemassa lippumme. Veneitä lähtee rannasta puolen tunnin välein, mutta ihan seuraavaan emme päässeet. Jouduimme odottamaan yli tunnin omaa vuoroamme ja kävimme rannassa olevassa ravintolassa syömässä ja turistikaupassa hieman shoppailemassa. Kun palasimme 10 minuuttia ennen veneen lähtöä ulos, oli meillä kasvoilla hieman epäuskoinen ilme. Oli aivan pilvistä ja satoi lunta.
Kipusimme lumisateessa veneen kyytiin. Veneessä oli paikalla kapteeni ja opas. Saimme kuulla faktatietoja tuosta 22,5 kilometriä pitkästä järvestä sekä mielenkiintoista nippelitietoa, kuten sen, että talvella järven jäällä ei pahemmin luistella. Lunta on keskimäärin viitisen metriä. Tässä vaiheessa päätimme uhmata säätä ja painelimme veneen lämpimästä sisätilasta ulos pipo päässä ihmettelemään maisemia. Ihme kyllä, ulkona ei ollutkaan ollenkaan kylmä. Järvellä ei tuullut lainkaan.
Mitä edemmäs vene eteni, sitä hienommaksi maisematkin muuttuivat. Vuoret Maligne järven ympärillä ovat korkeimmillaan yli kolme kilometrisiä ja turkoosia vettä vasten ne näyttävät todella majesteettisilta. Kuin ihmeen kaupalla sinistä taivastakin alkoi pilkottaa pilvien seasta ja aurinko näyttäytyi!
Veneajelu kestää 1,5 tuntia ja siitä puoli tuntia pysähdytään Spirit Islandilla. Itse saarelle ei kuitenkaan saa mennä, vaikka se periaatteessa varmaan onnistuisikin, koska kyseessä ei varsinaisesti ole saari. Se yhdistyy pienellä maakaistaleella mantereeseen.
Olimme etukäteen varautuneet siihen, ettemme saisi paikkaa itsellemme, vaan joutuisimme tosiaankin jakamaan maiseman muutaman kymmenen muunkin turistin kanssa. Tämä ei kuitenkaan muodostunut ongelmaksi, koska painelimme ensimmäisenä rantaan, kun kaikki muut suuntasivat katsomaan paikkaa hieman korkeammalta rinteen päältä. Liikuimme eri tahtiin muun porukan kanssa ja saimme olla tuossa maagisen kauniissa paikassa ihan rauhassa. Meitä ei siis haitannut muut ihmiset, mutta aika loppui auttamattomasti kesken. Tuolla olisi voinut mielellään viettää pitkän aikaa vain ihastelemassa uskomatonta maisemaa. Tämä on yksi kauneimmista paikoista, jossa olemme käyneet.
Vastentahtoisesti palasimme veneeseen. Ehkä vielä joku päivä palaamme tänne. Melomaan tai veneilemään. Paikka on aivan uskomaton.
Katso myös taianomaiset kuvat Maligne Lakelta ja Spirit Islandilta Deep Red Blues -blogista. Kea ystävineen meloi 30 kilometriä Spirit Islandille.
Veneretkiä Malignen järvellä järjestää Brewster Travel Canada.
He tarjosivat meille retken pressivierailuna. Normaalisti retken hinta
on 65 dollaria + verot ja niitä järjestetään keväästä syksyyn.
He tarjosivat meille retken pressivierailuna. Normaalisti retken hinta
on 65 dollaria + verot ja niitä järjestetään keväästä syksyyn.
Pysy matkassa mukana:
aNNiKa
Huikean näköinen paikka! Mahtavaa miten tuossa viimeisessä kuvassa veden ja veneen väri yhdistyy. En olisi osannut paikantaa maisemia kartalle, mutta kuvia katsellessa tuli sellainen fiilis, että Kean blogissa nämä paikat on tainneet joskus näkyä 🙂 Vieläkin vähän harmittaa, etten koskaan ehtinyt Ontariota pidemmälle Kanadaa tutkimaan vaihtovuoden aikana. Vaikka eihän koskaan ole liian myöhäistä.
Elina / Vaihda vapaalle
Ei tosiaan taida olla ihan sattumaa, että nuo veneet on juuri turkoosiksi maalattua. 🙂 Ei kannata harmitella tekemättä jätettyjä asioita. Sulla on mahtavat mahdollisuudet matkustaa Kanadaan tulevina vuosina! 🙂
Maarit
Melomista pitäisi kyllä päästä kokeilemaan! Tuo on niin hienon näköinen paikka ja siellä olisi varmasti mahtava olla kiireettömästi jos matkustustapa sen sallisi. Monesti olen itsekin huomannut omilla reissuilla, että kannattaa lähteä kulkemaan eri tahtiin kuin muu porukka, jos on joku tuollainen ryhmäjuttu, niin pääsee hetkeksi kulkemaan omassa rauhassa. Ihan varmasti oli mahtava kokemus käydä tuolla! 🙂
Elina / Vaihda vapaalle
Tuo olisi kyllä tosiaan niin mahtava paikka kokea kiireettömästi meloen. Ehkä vielä joskus, mutta kyllä tälläkin tavalla sai onneksi maisemista nauttia. 🙂
Katinka
Olipa jälleen huikea paikka. Voin hyvin kuvitella, että odotit tuonne pääsemistä. Esittelit jälleen paikan josta minulla ei ollut entudestaan harmainta aavustustakaan =D.
Elina / Vaihda vapaalle
Ei tämä tosiaan tunnettuudessa ihan Grand Canyoneille vertoja vedä, vaikka "insta-kuuluisa" onkin. 😀
Rva Kepponen
Onpa kaunista, ei voi kuin huokailla.
Elina / Vaihda vapaalle
No niinpä! 🙂
Laura/ My post-University life
On kyllä aivan upea paikka! Sama juttu kuin Annikalla (jonka kanssa olin siis samaan aikaan Kanadassa) että myös minua harmittaa nyt etten päässyt matkustamaan lisää ympäri Kanadaa silloin kun olin siellä vaihdossa. Mutta selvästi pitää lähteä sinne vaan uudestaan!
Elina / Vaihda vapaalle
Todellakin uudestaan vaan Kanadaan. Tekemättömiä ei saa tehdyiksi, mutta lennot voi kyllä varata. 😀
Nunu
Huuuh, ihan mielettömän kaunista! Paikka on muuten mainittu hyllystäni löytyvässä 1000 places to see before you die -kirjassakin, ilmeisesti (ja kuvien perusteella näköjään) ihan syystä 🙂 Pitänee lisätä omallekin must see -listalle 😉 Ihanaa reissua!
Elina / Vaihda vapaalle
1000 on kyllä monta paikkaa, mutta tämä ehdottomasti kuuluu listalle. Ehkä pitäisi hankkia tuo opus ja ottaa tavoitteeksi kiertää ne kaikki, jos siinä kirjassa on listattu tälläisiä helmiä. 🙂
Laura & lauma
No nyt on kyllä upea paikka!
Elina / Vaihda vapaalle
🙂
Teija / Lähdetään taas
Näyttää kyllä siltä, että olisitte jossain satumaassa. Ihan mielettömän näköistä!
Vivi Vinna
Oi, niin kaunista! 🙂 Tonne olisi ihana päästä! 🙂
Jenna
Mulla ei oo sanoja. Niin kaunista <3
Jenni
Uskomaton tuuri sään kanssa, vaikka noita paria lumisadevalokuvaa katsoessa tulee mieleen, että olisi tuo paikka ollut aika hieno usvaisessa lumisateessakin. 🙂