Jäätä silmänkantamattomiin. Kirkkaalta taivaalta paistava aurinko. Tummat aurinkolasit silmillä himmentämässä auringonheijastusta lumesta. Suunnaton ihmetys ja itsensä pieneksi tunteminen. Jotakuinkin tälläiseksi kuvittelin kokemuksemme jäätikköretkestä. Mutta miltä tuntui todellisuus?

Saavuimme Columbia Icefieldsin alueelle myöhään illalla. Athabascan jäätikkö näkyy tielle hyvin ja se näytti pilvisellä säällä, kivikkoisten vuorten ympäröimänä melko luotaantyöntävältä. Sinne meidän oli kuitenkin määrä mennä seuraavana aamuna. Matka taittuisi ensin jäätikköbussin kyydissä ja sitten tepastelisimme jäällä muiden turistien seurassa tuota luonnonihmettä ihastellen. Raahatessamme matkalaukkujamme noin sadan metrin matkan Glacier View Inn hotellille naama tuntui jäätyvän jäätiköltä puhaltavan hyytävän tuulen voimasta. Kevytuntuvatakki ei tuntunut lämmittävän lainkaan ja harmittelin, ettei aamulla Calgaryssa tullut vedettyä pitkiä kalsareita jalkaan. Laukussa sellaiset odottivat kuitenkin seuraavan päivän varalle, kuten myös pipo ja sormikkaat. Saatuamme ylipirteiltä hotellin vastaanottohenkilöiltä huoneen avaimen ja kammettuamme jetlagissa matkalaukkumme huoneeseen sisälle olimme molemmat vakaasti sitä mieltä, ettemme enää koskaan matkusta mihinkään kylmään kohteeseen. Oli ensimmäinen matkapäivämme tämän kertaisella Kanadan reissulla.

Uni tuli nopeasti, mutta nopeasti se loppuikin. Neljältä aamuyöllä katselimme molemmat jo kelloa. Ennen seitsemää olimme jo autolla ja elättelimme Afrikan safarityyliin toiveita, että siihen aikaan aamusta olisi paras aika bongata villieläimiä. Ensimmäiset jäätikköretket lähtisivät liikkeelle vasta aamulla kymmenen aikaan, joten meillä oli monta tuntia aikaa tapettavana. Aurinko sarasti vuorten ja pilvien takaa ja näytti siltä kuin laavapurkaus olisi valumassa minä hetkenä hyvänsä vuorenrinnettä alas. Satoi vettä, kun ajelimme vailla päämäärää jotain mielenkiintoista nähtävää etsien. Kävimme katsomassa paria vesiputousta, mutta muuten mitään erikoista ei ollut näköpiirissä.

Sää ei näyttänyt kovin lupaavalta aamun osalta. Venytimme jäätikköretkemme klo 11 lähtöön, koska siihen aikaan sääennusteen mukaan saattaisi aurinkokin pilkahtaa. Ja niinhän se pilkahtikin. Kun istuimme tavallisen bussin kyydissä, joka kuljetti meitä hotellilta jäätikköbussien luokse, aurinko paistoi ja sinistä taivasta oli näkyvissä. Vaihdoimme hetken päästä massiiviset renkaat omaavaan jäätikköbussiin ja edelleen sää näytti lupaavalta. Katselimme kuinka jäätikkövaellukselle lähtenyt ryhmä eteni hitaasti, mutta varmasti jonossa pitkin jäätikköä. Heillä oli opas mukana. Ilman opasta jäätikölle ei suositella mentävän, koska syvät railot ovat vaarallisia. Jäätikkö on paikasta riippuen noin 90-300 metriä syvä. Useampia turisteja on kuollut Athabascalla tiputtuaan railoihin, joten jäätiköllä kävelyyn on syytä suhtautua vakavasti, eikä lähteä seikkailemaan sinne omin päin. Katselimme vaellusryhmää ihan tyytyväisenä lämpimästä bussista. Pystyimme hyvin aistimaan sen kylmän viiman, jota vastaan vaelluksella olleet tarpoivat. Emme kadehtineet heidän urakkaansa hetkeäkään.

Jäätikölle oli tehty ikäänkuin aurattu alue, jonne bussit ajoivat ja parkkeerasivat. Meillä oli vajaat puolisen tuntia aikaa olla jäätiköllä. Etukäteen se tuntui lyhyeltä ajalta, paikan päällä pitkältä ajalta. Matkalla oli nimittäin alkanut sataa ja tuuli oli todella kova. Heti ensimmäiset sekunnit ulkona muistuttivat siitä, että nyt ei olla missä tahansa, vaan ihan oikeasti jäätiköllä ja sääolosuhteet sen mukaiset. Siellä täällä oli oransseja työmaatötteröitä osoittamassa paikkoja, joissa oli vaara vajota veteen. Mitään järveä tämän jäätikön alla ei ole, vaan pelkkää vuoren rinnettä, mutta siellä täällä oli sulempia kohtia, joissa oli pieni uppoamisen vaara. Turisteja ei kuitenkaan tuoda busseilla alueelle, jossa olisi syviä railoja. Merkityllä alueella pysyminen on kuitenkin enemmän kuin suotavaa, jos jäätiköltä haluaa vielä turvallisesti poiskin. 

Me todellakin halusimme jäätiköltä pois. Piiskaava sade ja jäätiköltä puhaltava tuuli tekivät vierailusta ikimuistoisen kokemuksen, mutta kovin nautinnollinen tuo muisto ei ole. Mietimme onko jäätiköllä aina yhtä kamala sää ja olisin ehkä lähes vakuuttunut siitä, ellemme olisi ajaneet jäätiköstä ohitse pari päivää myöhemmin ja nähneet kuinka sininen taivas oli, eikä ainakaan hotellilla tuullut lainkaan.

Athabascan jäätikkö sulaa jatkuvasti. Näimme kuvia jäätiköstä vuosikymmenten takaa ja ero nykyiseen on merkittävä. Oppaana toiminut bussikuski kertoi, että vastaavia jäätikköretkiä arvioidaan voitavan jatkaa vielä noin 30-40 vuotta. Sen jälkeen jäätikkö on niihin liian pieni. Athabasca on Pohjois-Amerikan vierailluin jäätikkö ja vaikka se ei olekaan mikään kaunein näky, tuntuu melko surulliselta, että tulevat sukupolvet näkevät sen ainoastaan vanhoista valokuvista.

Jäätiköltä meidät kuljetettiin bussilla suoraan Skywalkille, joka on lasinen silta 280 metrin korkeudessa. Sieltä on hulppeat näkymät syvään joenuomaan ja ympäröivään vuoristoon. Täällä sääolosuhteet olivat huomattavasti siedettävämmät. Auringon paistaessa oli jopa lämmin. Maisemat olivat hienot. Me molemmat olemme hieman korkeanpaikankammoisia, joten etukäteen mietitytti kuinka selviytyisimme lasisillalla kävelemisestä. Suoraan alaspäin katsominen aiheutti pieniä pakokauhun ensitunteita, mutta kun piti katseensa horisontissa ja ihasteli maisemia kaiteen yli, kuten missä tahansa sillalla, ei kokemus ollut lainkaan pelottava. Osa porukasta kulki sillan päästä päähän kaiteita halaillen, mutta suurin osa ihmisistä kävelivät aivan kuin alla ei olisi mitään pudotusta näkyvissäkään. Automaattisesti kaikki tuntuivat kuitenkin pysähtyvän sillalla rautapalkkien kohdalle, eivätkä pelkän lasin päälle.

Jatkoimme iltapäivällä matkaamme kohti pohjoista. Palasimme pari päivää myöhemmin samaa tietä takaisin ja näimme Glacier Skywalkin ja Athabascan jäätikön kirkkaassa auringonpaisteessa. Emme voineet olla miettimättä olisiko meidän jäätikköretkikokemuksemme ollut hieman miellyttävämpi, jos olisimme tehneet sen tuollaisella kauniilla ilmalla, hyvin todennäköisesti! Toisaalta jäätiköllä näytti olevan myös paljon enemmän porukkaa hyvän sään houkuttelemana.

Glacier Adventuren järjestää Brewster Travel Canada. Meille tämä kokemus tarjottiin pressivierailuna, mutta olisimme menneet tänne 85 CAD (57 € tämän päivän kurssilla) maksavalle retkelle myös omakustanteisesti. Retkelle ei ole mitään ikärajaa, mutta aivan pienimpiä matkustajia en veisi jäätikölle palelemaan, vaikka osalla näkyikin vauvoja viltteihin käärittynä mukana.

Aamu on rauhallisin aika mennä jäätikölle ja Skywalkille. Paikalle saapuu paljon isoja aasialaisryhmiä puolen päivän aikaan / jälkeen, jolloin paikka on ruuhkainen. Mukaan kannattaa ottaa vedenpitävät, ei kovin liukkaat jalkineet ja kunnolla lämmintä vaatetta. Takkia saa aina auki ja pipon voi ottaa pois päästä, jos tulee kuuma, mutta paleleminen on ikävää. Talvisin jäätikköretkiä ei tehdä, vaan paikka on suljettuna noin lokakuun puolesta välistä huhtikuuhun asti. Talvella pakkasta voi olla jäätiköllä jopa yli -50 astetta.

Lähtisitkö sinä jäätikölle? Mene vielä kun voit!

Pysy meidän matkassa mukana:

Facebook | Bloglovin | Instagram