Kalifornian rannikkoa myötäilevän Highway ykkösen upeimmat maisemat sijaitsevat Montereyn ja Morro Bayn kaupunkien välillä. Meillä oli majoitukset varattuna juuri näistä kaupungeista, kuten monilla muillakin tämän kuuluisan tienpätkän ajavista turisteista. Edellinen päivä oli kulunut Santa Cruzissa ja 17-Mile Driven maisemia ihastellessa. Nyt heräsimme (Tomin mielestä aivan liian) aikaisin, jotta ehtisimme nähdä mahdollisimman paljon näistä parhaaksi kehutuista maisemista. 

Kiersimme liikkeelle Montereyn ranta-alueen kautta. Vaihtoehtona motelleille, rannan tuntumasta löytyi hyvännäköisiä hotellejakin, kuten esim. tämä jonka ikkunoista oli maisemat suoraan merelle.

Veikkaan, että nämä merinäköalalla varustetut huoneet ovat melkoisen kysyttäjä valaskaudella. Montereyn ranta oli muuten melko turistista aluetta kauppoineen ja ravintoloineen. Olisin voinut kuvitella viettävämme siellä illan kierrellen, elleivät edellispäivän luontokohteet olisi vieneet voittoa peruskaupungilla kiertelystä mennen tullen. Kävimme tankkaamassa ruokakaupasta hieman evästä (huipputuoreita mansikoita ja mustikoita) matkalle ja huoltsikalta bensaa Taurukseen. Sitten olimme valmiit suorittamaan Big Surin alueeksi kutsutun pätkän, josta ne päräyttävimmät maisemat löytyisivät. 

Mutta miten kävikään. Hyvin pian Montereystä lähtömme jälkeen, tien sivussa olla möllötti kyltti Point Lobosin luonnonsuojelualueesta. Teimme sekunnin sadasosassa päätöksen ja kurvasimme luonnonsuojelualueen portille kysymään, mitä siellä näkisi ja mitä se kustantaisi. Amerikassa tälläiset alueet (State Park) ovat yleensä maksullisia. 10 dollarilla näkisimme kuulema suurella todennäköisyydellä hylkeitä, merileijonia ja mahdollisesti myös merisaukkoja. SOLD! Hämmennys oli suuri, kun portinvartija kysyi mistä olimme kotoisin ja hetken perään ojensi meille suomenkielisen alueen esitteen! Tälläistä ei ollut tapahtunut vielä missään muualla koskaan. Teksti oli sellaista, että käännöksen oli todennäköisesti suorittanut joku, joka oli asunut viimeiset 30 vuotta Amerikassa, eikä käyttänyt äidinkieltään kovin ahkerasti, mutta suomea se silti oli. Pointsit siitä, vaikka me englantia ihan hyvin ymmärrämmekin. 

Koukkasimme siis jälleen kerran Highway ykköseltä sivuun. Ajelimme metsikön läpi rantaa kohti minun lueskellessa pelkääjän paikalla faktoja Point Lobosista. Alueella elää kuulema yli 250 eri lintu- ja eläinlajia. Kasvejakin olisi 300 erilaista. Maalis-huhtikuussa ja vastaavasti joulu-tammikuussa, alueella voisi nähdä valaita. Me olimme paikalla toukokuun puolessa välissä, joten ei ollut enää kovin todennäköistä nähdä näitä noin 16 000 kilometrin mittaista vaellusta taittavia merten jättiläisiä.

Saavuimme ensimmäiselle rantastopille ja se osoittautui heti menestykseksi. Rannalla ja vedessä näkyi hylkeitä! Heitimme auton parkkiin ja lähdimme ihastelemaan noita hurmaavia, pulleita jötkäleitä. Kuten jo aiemmin Santa Cruzin merileijonapostauksen yhteydessä mainitsin, hylkeet ovat näistä kahdesta eläinlajista suosikkejani. Jokin noissa pulleissa, karvaisissa naamoissa vain miellyttää ja hylkeet tuntuvat olevan paljon sopuisampia kuin merileijonat, joilla vaikuttaa olevan aina kova kinastelu käynnissä. 

Hylkeillä oli “pupping season” meneillään. Suomenkielessä sille ei taida olla vastinetta, mutta näistäkin palleroista osa olisi siis saamassa aivan piakkoin poikasia. Siksi alueella piti liikkua rauhallisesti ja olla mahdollisimman hiljaa. Kuiskuttelimme Tomin kanssa toisillemme – ja sitten paikalle saapui aasialaisperhe… Voi miksi ihmiset eivät voi kunnoittaa luontoa ja eläimiä! Onneksi paikallaan köllöttelevät hylkeet eivät jaksaneet kauaa kiinnostaa, vaan tämä perhe jatkoi matkaansa.

Jos joku muuten miettii mistä erottaa merileijonan ja kirjohylkeen, niin värityksen lisäksi yksi hyvä tuntomerkki on korvat. Merileijonilla on pienet korvalärpäkkeet, mutta hylkeillä on pelkät reiät päässä. 

Mekin ajelimme jonkin ajan kuluttua Montereyn alueelle tyypillisen sypressimetsän läpi kohti alueen kärkeä. Siellä vastassamme oli pieni ja täpötäysi parkkipaikka. Opastaulujen luona oli myös muutama eläkeläinen neuvomassa turisteja. Minä kävin kyselemässä mihin suuntaan pitäisi lähteä tallustamaan mitäkin nähdäkseen (rantaan oli pitkä matka) ja sain ohjeet paikkaan, jossa näkisi kuulema varmuudella merileijonia ja merisaukkoja. Sitä varten jaksoi hetken odotella parkkipaikkaakin.

Loppujen lopuksi matka rantaan ei ollut kuin joitain satoja metrejä ja pian jo kuikuilimme innokkaasti kaiteen yli mereen. Sinne oli pitkä tiputus, mutta kuvittelin näkeväni meren täynnä merisaukkoja. Todellisuudessa ne olivat kuitenkin vesilintuja. Saukot olivat kateissa. Pari merileijonaa köllötteli kalliolla, mutta nekin niin kaukana, että hyvä kun erottuivat. Paikallisten eläinten suhteen ei siis oikein ollut onnea, mutta suomalaisiin turisteihin me kyllä törmäsimme. Amerikan itärannikolle muuttanut pariskunta oli tullut lomamatkalle Kaliforniaan ja toki me satuimme saman kaiteen äärelle samaan aikaan. Kyllä suomalaisiin vain törmää ihan joka puolella! He olivat tulossa sieltä mihin me olimme menossa, joten vaihdoimme parhaat tärpit ja sitten olikin jo aika jatkaa matkaa. “Eläinsaalis” jäi siis laihaksi, mutta maisemat olivat tuolla Point Lobosin kärjessäkin ihan komeat.

Point Lobosin suojelualueella kannattaa ehdottomasti piipahtaa, jos haluaa nähdä hylkeitä. En tosin osaa sanoa ovatko ne siellä ympäri vuoden. Maisematkin olivat ihan komeita ja alueella kulkee paljon vaellusreittejä. Voisin kuvitella, että ranta-alue olisi loistava paikka vaellella oikeaan aikaan vuodesta ja katsella samalla merellä liikkuvia valaita ja ehkä siellä voisi jokunen saukkokin vilahtaa.

Pysy mukana:

Facebook | Bloglovin | Instagram