Route 66:n ohella yksi Amerikan tunnetuimmista roadtrip-teistä lienee meidän toukokuussa taittama Highway 1, joka tunnetaan myös nimillä California State Route 1 ja Pacific Coast Higway. Nuo kaikki nimet viittaavat tuohon samaan tiehen, joka kiemurtelee Kalifornian kaunista rannikkoa, osavaltion kahden tunnetuimman kaupungin, Los Angelesin ja San Franciscon välillä. Tie alkaa virallisesti Los Angelesin eteläpuolelta ja päättyy San Franciscon pohjoispuolelle. Emme siis voi retostella ajaneemme tietä aivan päästä päähän, koska emme ajelleet Losiin asti, mutta ajoimme siitä parhaimman pätkän, sen minkä varrella sijaitsevat ne varsinaiset maisemat, joita tuolle tielle tullaan katsomaan. 

Kirjoittelin jo aiemmin kokemuksiamme Highway ykkösen varrelta Santa Cruzista ja 17-Mile Drivelta sekä viimeisimpänä Point Lobosin luonnonsuojelualueelta. Nyt on vihdoin aika siirtyä näyttämään kuvia niiltä kaikkein kuvatuimmilta paikoilta, jotka kaikki haluavat tuolla reitillä nähdä. Tämä osuus sijaitsee Montereyn ja Morro Bayn välillä. Näiden kaupunkien välimaastoa kutsuttavalla Big Surin alueella ei ole juurikaan asutusta. Hotellit ja motellit ovat hyvin harvassa, kalliita ja täyttyvät nopeasti. Tällä alueella tie mutkittelee rantaviivaa pitkin. Toisella puolella kohoaa vehreä Santa Lucian vuoristo ja toisella puolella kimmeltää meri. Mutkan takaa paljastuu toinen toistaan upeampia näkymiä. Ainakin teoriassa. Meillä kävi vähän toisin. 

Aamu alkoi kirkkaasti ja Point Lobosin suojelualueella ihastelimme maisemia ja pulleita hylkeitä auringonpaisteessa. Emme tuolloin osanneet arvata vielä yhtään mitään tulevasta, vaikka edellisen postauksen viimeistä kuvaa nyt katsoessani, osaisin näin jälkiviisaana arvioida asioita toisin. Sama ilmiö näkyy tässä alla olevassa kauniissa, Big Surin alueelle tyypillisessä maisemassa, jota jäimme kuvaamaan pian Point Lobosissa vierailun jälkeen. 

Yksi Highway ykkösen kohokohdista on Pixby Bridge. Tuo tunnettu silta on rakennettu 1900-luvun alussa. Kun näin siitä ensimmäistä kertaa kuvan, olin heti, että tuonne on päästävä. Nyt olimme aivan huudeilla, enää joidenkin kilometrien päässä tuosta tunnetusta sillasta ja odotimme siitä päivän kohokohtaa. Kun aiemmin sanoin, että mutkan takaa paljastuu upeita maisemia, voi sieltä paljastua myös jotain ihan muuta. Siinä se nyt sitten oli. Upea, historiallinen silta kaikessa komeudessaan ja taustalla jumalaiset maisemat. Ei kun…

Merisumu yllätti matkailijat. Se voi saapua ilmeisen vauhdilla. Se voi kai hälventyäkin melko nopeasti. Ainakin uskoimme niin, joten me odotimme. Jossain puolen tunnin ja tunnin välimaastossa me luovutimme. Eteenpäin oli ajeltava, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että meiltä jää ne makeimmat maisemat näkemättä. Ja niinhän monet niistä ehkä jäivätkin. En osaa oikein sanoa, koska me ajeltiin sumussa aika kauan, eikä tiedetä mitä kaikkea me oikein missasimme siinä matkalla. Jos alkoi kiinnostaa miltä se Pixby Bridge kirkkaalla kelillä näyttää, voit kurkata kuvan esim. Maarit Helenan Highway 1 -postauksesta.

Kenties Santa Lucian vuoristosta löytyy vaikka millaisia hienoja vesiputouksia, mutta yksikään niistä ei päihitä kuuluisuudessaan McWay Fallsia. Se on Julia Pfeiffer State Parkissa sijaitseva vesiputous, joka laskeutuu autiolle hiekkarannalle ja suoraan Tyyneenmereen. Kaikki Higway ykkösen ajavat haluavat nähdä tämän vesiputouksen ja se kävi kyllä hyvin selväksi, kun saavuimme paikalle. Muistelin lukeneeni etukäteen, että paikasta on helppo ajaa vahingossa ohitse, mutta meillä ei sellaista ongelmaa kyllä ollut. Tien reunat olivat niin täyteen pakkautuneina autoja, että olisimme pysähtyneet ottamaan selvää, mikä nähtävyys oli kyseessä, vaikkemme olisi tienneet siitä etukäteen. Onneksi tässä vaiheessa sumu oli jo hälvennyt. Tosin tilalle oli tullut pilviä, eikä kirkasta taivasta näkynyt missään. Silti pilvinen sääkin oli sata kertaa mukavampia kuin kaiken alleensa nielaiseva sumu. 

McWay Falls on kätevästi aivan lyhyen matkan päässä tiestä, jos vain saa autonsa lähettyville. Meillä kävi tuuri ja pian jo ihmettelimme muiden turistien kanssa tuota hiekalle valuvaa vesinoroa. Paikka oli kieltämättä hieno. Vesi turkoosia ja ympäristö mukavan vehreä. Ei se putous nyt silti livenä näyttänyt niin kovin paljon ihmeellisemmältä kuin kuvistakaan. Putous on kuitenkin melko pieni. Toiset paikat täytyy vain kokea itse, eikä kuvien kautta pääse lähellekään sitä, mikä on todellisuus, mutta McWay Falls yksittäisenä nähtävyytenä ei tähän sarjaan kyllä yltänyt. Kyllä se silti ihan pysähtymisen arvoinen paikka on.

Eräällä pysähdyspaikalla
maisemien sijaan suurempaan osaan olivat päässeet maaoravat. Jos 17-Mile
Driven oravat tuntuivat kesyiltä, niin nyt voin todeta, että ne iphonen
linssiinkin tunkevat yksilöt olivat suorastaan arkoja verrattuna nyt
tapaamiimme tyyppeihin. Nämä oravat suorastaan juoksivat ihmisiä vastaan. 

Ja sitten sumu tai pilvet, nyt en ole ihan varma, iski taas. Tällä kertaa me kuitenkin nousimme sumun tai pilvien yläpuolelle ja se teki maisemasta oikeastaan aika makean. 

Pari ventovierasta turistia eksyi mukaan kuvaan, mutta oli niin hauska nähdä ihmisiä kuvailemassa tuota valkoista ainetta, joka oli peittänyt meren alleen.

Tämän jälkeen pysähdyimmekin jo Ragged Pointissa, jossa on näköalapaikan lisäksi tarjolla majoitusta, bensaa, pari ravintolaa ja pikkuinen kauppakin. Tämä voisi olla ihan varteenotettava majoituspaikka, jos haluaa yöpyä jossain muualla kuin lähikaupungeissa. Paikka näytti ihan siistiltä ja kaipa sitä auringonnousua tai -laskua voisi huonommassakin paikassa ihastella. 

Tämän jälkeen vuoristo loppuikin ja tie laski pian merenpinnan tasolle.

Viimeinen highlight oli vielä kuitenkin edessä. Piedras Blancas State Marine Reservessä elelee valtava määrä merinorsuja ja niitä me tietenkin halusimme päästä ihmettelemään. Niitä olikin sellainen määrä, että ihmettelemistä todella riitti. Kuviakin on sellainen määrä, että näistä tyypeistä on tulossa ihka oma postauksensa.

Matkalla olisi voinut poiketa vielä katsomaan suositun nähtävyyden Hearst Castlen (kurkkaa kuvia ja lisätietoja Paula Gastonin blogista), mutta me jätimme sen väliin. Kello oli jo yli seitsemän, kun ajelimme Morro Bayhin, jota oli ihan kivaksi ja kauniiksi paikaksi kehuttu. Kukaan ei vain ollut kertonut, että kylän kupeessa on aivan julmetun ruma ja korkeapiippuinen tehdas, joka ”hieman” pilaa maisemaa. Etsimme motelliamme ja ruokapaikkaa, mutta löysimme itsemme kävelemästä Morro Bayn laiturilta. Paikalliset olivat paikalla virveleineen ja me kameroinemme. Nyt nimittäin näkyi jotain sellaista, jota olimme yrittäneet nähdä heti aamusta alkaen. Alaskassa yhdeksi lempieläimekseni kohosi merisaukko ja nyt sellaisia oli taas näköpiirissä. Nämä suomalaisiin serkkuihinsa verrattuna jättikokoiset Ameriikan serkut uiskentelivat Morro Bayn laguunissa ja mutustelivat simpukoita tyytyväisen oloisina. Voi vitsi mitä ihanuuksia!

Morro Bayssa oli kylmää ja harmaata, mutta merisaukkojen näkeminen lämmitti mieltä.

Highway ykkönen oli mukava reitti ajaa. Sen varrella on mahtavia maisemia ja meille iso ilo oli nähdä runsaasti villieläimiä. Olimme odottaneet, että Kaliforniassa olisi toukokuun lopulla lämmintä, mutta lämpötila oli reilusti 20 alapuolella ja mereltä puhaltava tuuli teki ilmasta vielä kylmemmän. Merisumu tuotti pienen pettymyksen ja koska osa reitistä jäi meiltä näkemättä, niin sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa. Pakko palata joskus! Ehkä loppukesästä, kun olisi lämpimämpää. Mitään ”maailman upein reitti”-palkintoa en lähtisi tälle Kalifornian rantareitille jakelemaan. Kyllä se valtavan hieno on, mutta niin on myös esim. Australian Great Ocean Road ja Etelä-Afrikan rannikko. Eniten omaa silmää miellyttää silti kunnon vuoristoreitit, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina. 

Ihan viimeisenä. Jos olet lähdössä ajelemaan Highway 1:n – varaa riittävästi aikaa! Meille kolme päivää välille San Francisco – Morro Bay oli riittävästi, mutta kauemminkin olisi saanut aikaa kulumaan lukuisia paikkoja tutkimalla. Monet ajavat reitin päivässä Los Angelesista San Franciscoon tai toisin päin, mutta en haluaisi itse taittaa matkaa sellaisella tahdilla ja pitää kamalaa kiirettä jokaisella maisemapaikalla. Lomalla pitää olla aikaa nauttia kauniista maisemista ja niitä tällä reitillä riittää!

Onko Highway 1 sinun suunnitelmissasi vai joko olet ajellut tätä rannikkotietä etelään tai pohjoiseen?

Pysy mukana:

Facebook | Bloglovin | Instagram