Vesiputouksia ja kanjoneita panoraamareitillä

Aika: 16.11.2014
Paikka: Panorama Route, Etelä-Afrikka

Kun matkustaa Afrikkaan, vieläpä maahan, jonka nimessä on etuliite etelä, sitä ajattelee pienessä mielessään pääsevänsä nauttimaan lämmöstä. Me kipusimme vuokramaasturillamme niin sanottua panoramareittiä vuoristoon ja katselimme auton ulkolämpömittarin numeroiden pienentymistä. Reilusta parista kympistä lähdettiin ja 11 asteeseen tipahdettiin. Olin jättänyt d-vitamiinipurkin kotiin. Saisinhan tuolla nauttia kyseisen aakkosvitamiinin suoraan sen alkulähteestä. Noh, ehkä joku toinen päivä. Tänään auringon nimittäin peitti hyvin tiivis pilviverho.

Olimme Blyde River Canyonin alueella. Kyseessä on 25 kilometrin pituudellaan ja keskimäärin 750 metrin syvyydellään maailman kolmanneksi suurin kanjoni. Sitä suurempia ovat ainoastaan Yhdysvaltojen Grand Canyon ja Namibian Fish River Canyon. Blyde River kanjoni poikkeaa näistä edellä mainituista kuitenkin sen puolesta, että se on vihreä. Joka puolella on valtavasti puita, pensaita ja kasveja.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme panoramareitillä oli Mac Mac Falls. Kyltti tuli vastaan hieman sen jälkeen, kun olimme sukeltaneet sumusta ja näkyvyyttä oli jälleen enemmänkin kuin vain muutama metri. Kohtasimme parkkipaikalle käännyttyämme portin ja portinvartijan, joka pyysi meiltä 20 randia (1,40 €) per nuppi. Yllätyimme hieman pääsymaksusta, mutta maksoimme sen mutisematta. Eihän tuo paljoa ollut.

Nousimme autosta vesisateen jäljiltä mutaiselle parkkipaikalle ja suuntasimme kulkumme kohti vesiputoukselle vievää polkua kohden. Toisin kuin esimerkiksi Jenkeissä ja Australiassa, täällä ei ollut minkäänlaista merkintää siitä miten pitkä matka meidän pitäisi taivaltaa pitkin liukasta polkua nähdäksemme vesiputouksen. Meillä ei ollut edes mitään havaintoa millainen putous meitä määränpäässä odottaisi. Ohitimme ”enter at your own risk” -kyltin ja liukastelimme eteenpäin pitkin liukasta polkua. Vastaamme tuli perhe, jolta tiedustelimme onko putous kaukanakin. Saimme asiasta hieman ristiriitaista tietoa… Emme me nyt hirveän pitkään ehtineet tihkusateessa talsimaan, kun tulimme polun päätepisteeseen. Olemme nähneet paljon vesiputouksia, eikä ihan mikä tahansa enää jaksa säväyttää, mutta tämä oli ihan oikeasti kaunis 70 metriä korkea putous.

Mac Mac Fallsien jälkeen matka jatkui ja tulimme vihdoin kaikkein eniten mainostetulle paikalle, God’s Windowille. Sieltä näkee kirkkaana päivänä aina Krugerin kansallispuistoon ja Mosambikiin asti. Tässä se mitä me näimme.

Olihan sitä näkyvyyttä ehkä muutaman metrin verran. Wow, mitkä maisemat! Jotakuinkin yhtä hienot kuin mitä meillä oli Riossa, Sokeritoppavuorella. Tälläkin kertaa olimme kyllä osanneetkin aavistella jo ajomatkalla, että emme näkisi juuri mitään. Olimme madelleet paikalle hidasta vauhtia, koska ajoimme pilvessä.

Kun näköalapaikalla oikein tihrusti, näimme noin 10 metrin päässä olevan toisen näköalapaikan. Ihan Mosambikiin asti ei näkynyt…

Matkoilla moniin asioihin voi vaikuttaa etukäteisselvittelyllä ja suunnittelulla, mutta säähän ei voi vaikuttaa. Taivaalta tulee mitä tulee ja sille ei voi mitään. Joskus vain on pilvistä, sumuista, sateista ja kylmää ja joku on aina silloinkin matkalla. Tällä kertaa me. Parkkipaikalla koimme kuitenkin pienen piristysruiskeen. Olimme jo ajamassa reippaasti takaisin tielle, kun vuokra-Nissanimme sai kokea ensimmäisen äkkijarrutuksen. Tiellämme ei ollut mitään, vaan tien sivussa.

Meidän on aivan mahdoton ohittaa eläimiä pysähtymättä (tai niin luulin ennen visiittiä Krugerin kansallispuistossa). 

Nämä suloiset roskisdyykkarit ovat tantalusmarakatteja eli vervettejä (englanniksi vervet monkey). Me tosin kutsuimme niitä koko matkan ihan vain apinoiksi ja vasta nyt selvittelin niiden oikean suomenkielisen nimen.

Jätimme hetken ihastelun ja kuvailun jälkeen dyykkariapinat rauhaan ja jatkoimme matkaamme. Laskeuduimme hieman alemmas, emmekä olleet enää pilvessä, joten näimmekin jotain. Vastaan tuli taas uusi kyltti seuraavasta näköalapaikasta. Liekö meitä huijattu siellä ensimmäisessä paikassa, mutta Lisbon Fallseille maksoi vain 10 randia per auto eli alle euron. Teputtelimme myyntikojujen ohi ja eteemme aukeni tälläinen vehreä maisema.

Lisbon Fallsien jälkeen ajelimmekin pitkän matkaa eteenpäin. Maisemat olivat pilviset mutta upeat. Kanjoni kiemurteli tässä kohtaa lähes tien myöntäisesti ja se näytti upealta, vaikka olikin muutaman sadan metrin päässä. Toivoimme kovasti pääsevämme vielä näkemään kanjonin jostain kohden lähempää. Olimme jo lähes luopuneet toivosta nähdä kanjoni kunnolla, kun ratkaisu löytyi jälleen yhden näköalapaikan kyltin muodossa.
Kurvasimme parkkipaikalle ja ohitimme jälleen myyntikojut. Oli jo myöhäinen iltapäivä ja myyjät pakkailivat jo kojujaan. Kyseinen näköalapaikka ei olisi enää avoinna kuin tunnin.

Lähdimme kävelemään polkua pitkin ja vieressä oli tämän näköiset maisemat. Sää ei ollut kirkastunut vieläkään.

Emme tienneet lainkaan mitä odottaa tältä näköalapaikalta, mutta yllätys oli todella positiivinen. Ensimmäistä kertaa päivän aikana vaikutuimme ihan todella! Maisemat olivat huikeat.

Edessämme avautui maisema kanjoniin. Alla olevassa kuvassa näkyy Three Rondavels, joita kutsutaan myös nimellä Three Sisters. Ne kieltämättä näyttävät hyvin samanlaiselta kuin Australiassa näkemämme Three Sistersit.

Keikuimme aikamme aivan liian lähellä kanjonin reunaa. Sain jo pienen paniikkikohtauksen, kun hyvää kuvauspaikkaa etsiessäni menin aivan jyrkänteen reunalle. Siinä kuvatessa erehdyin sitten katsomaan samalla alas, enkä enää meinannut uskaltaa liikahtaa senttiäkään mihinkään suuntaan. Jotenkin sain itseni pakotettua takaisin turvallisemmalle maaperälle. Tomin piti tietenkin olla kapinallinen…

Vihdoin maltoimme jättää kanjonin taakse ja matkamme jatkui hämärtyvässä illassa kohti määränpäätämme Phalaporwaa. Kyseinen kaupunki on aivan Krugerin kansallispuiston rajalla ja olimme varanneet sieltä majoituksen tulevaksi yöksi. Tingala Lodgesta oli lähetetty erilliset ohjeet kuinka paikka löydetään, koska navigaattorit eivät kuulema osaa perille. Ohjeet kuuluivat suurin piirtein seuraavasti:

Etsi tie x ja jatka sitä niin kauan kuin asfaltti loppuu. Sen jälkeen jatka ajamista vielä viisi kilometriä. Lodgemme portti on ensimmäinen oikealla. Avaa portti nostamalla hakaa ja sulje portti huolellisesti. Portin jälkeen käänny vasemmalle ja seuraa hiekkatietä pari kilometriä. Lodgemme on iso rakennus oikealla.

Niin me sitten pienen epäuskon vallassa seurasimme näitä ohjeita. Koska olimme hieman myöhään liikkeellä,  ajoimme pilkkopimeässä pitkin täristyttävää hiekkatietä, jota reunustivat molemmin puolin korkeat riista-aidat. Etelä-Afrikassa riista-aidat ovat oikeasti järeää tekoa, koska niiden pitää pitää sisäpuolellaan niin leijonat kuin norsutkin. Vihdoin saavuimme lodgen portille. Oli pilkkopimeää ja vastassamme oli v-a-l-t-a-v-a portti. Siinä samalla tajusin, että tuon portin toisella puolella voi olla mitä tahansa eläimiä. Tingala Lodge sijaitsee nimittäin Krugerin aitojen sisäpuolella. Kun vielä muistetaan, että pelkään todella paljon pimeää, oli melkoisen kuumottava tunne mennä pimeässä avaamaan porttia, että pääsemme autolla sisäpuolelle. Onneksi portti oli sentään helppokäyttöinen ja loikkasin sen sulkemisen jälkeen hyvin nopeasti autoon sisälle.

Saimme konkreettisen todisteen villieläinten keskellä olemisesta ajettuamme vain muutaman sataa metriä, kun auton edestä loikki pari isoa antilooppia tai vastaavaa. Tie lodgelle oli aivan kamalassa kunnossa. Olimme tyytyväisiä, että olimme vuokranneet edes jollain tapaa maastoautoksi luokiteltavan vuokrabiilin. Jollain perushenkilöautolla, pienellä maavaralla, olisi ollut huomattavasti ikävämpi ajaa tuota tietä. Huokaisimme päästyämme perille. Meidät vastaanotti ystävällinen majatalon isäntä, joka esitteli lodgea meille. Täälläkin oli aidat rakennusten ympärillä, mutta ei varkaiden varalta, vaan eläinten. Aivan aidan toisella puolella on juomapaikka, jossa oli edellisellä viikolla nähty mm. leopardi. Isäntämme vakuutteli, että tulisimme tuskin näkemään siellä aamulla mitään. Oli niin poikkeuksellisen kylmää vuodenaikaan nähden, etteivät eläimet tarvitsisi vettä. Kuinka kivaa…

Vetäydyimme huoneeseemme, jossa oli ”prinsessasänky”. Se oli siis tietenkin moskiittoja varten, mutta niitäkään tuskin näkisimme. Oli niin kylmä, että nekin olivat kuulema todennäköisesti paleltuneet kuoliaiksi.