Ajattele eläimiä – jätä raketit kauppaan
Eilen alkoi rakettimyynti. Eilen alkoi rakettien ampuminen. Eilen koirani pelästyivät jälleen.
Raketteja ei saa ampua vielä, mutta silti niitä ammutaan. Sama kuvio toistuu vuodesta toiseen. Pelkästään koirat eivät pelästy. Tässä maassa asuu lukematon määrä muitakin eläimiä. Kotieläimiä ja luonnoneläimiä.
Turhaa rahan ilmaan ampumista. Turhaa eläinten pelottelua. Itsensä tai toisensa satuttaneita ihmisiä. Roskaamista. Mihin tätä tarvitaan? Jokaisen uudenvuoden ilotulitusten jäljiltä hoidetaan lukuisia loukkaantuneita ihmisiä yhteiskunnan varoin.
En ole ilotulitteita vastaan. Sen sijaan vastustan yksityishenkilöiden mielivaltaista ilotulitteilla räiskintää. Niiden ampumisen vain voisi hoitaa huomattavasti tyylikkäämmin ja näyttävämmin: ammattilaisten toimesta, kuten niin monissa muissa maissa. Olemme nauttineet upeista ilotulituksista vuoden vaihtuessa Copacabanalla Riossa sekä Sydneyssä, Australiassa.
Minä toivon, että Suomessakin mentäisiin samaan suuntaan. Ainahan sitä saa haaveilla. Sinulle minulla on pyyntö:
Ajattele eläimiä – jätä raketit kauppaan!
Jos sinulla on koira, luethan myös vuosi sitten kirjoittamani artikkelin:
Uusivuosi – koirien painajainen ja kuinka siitä selviydytään
Maarit
Aivan samaa mieltä! Mun mielestä ilotulitteiden myyminen yksityishenkilöille pitäisi lopettaa. On ihana käydä katsomassa juuri kaupunkien yms tahojen järjestämiä ilotulituksia, mutta ei sitä naapurien järjetöntä räiskintää. Eletään kyllä niin autuaassa hyvinvointivaltiossa kun ihmiset ovat valmiita ampuman rahaa taivaan tuuliin. Kimppaan kyllä täysin sinua tässä asiassa.
Elina / Vaihda vapaalle
Juurikin näin.
miia ketunkololla
Samaa mieltä ja itsestä aika uskomatonta vuodesta toiseen. Näyttäviähän tulitteet voi olla, mutta nimenomaan vaikka sitten ammattilaisten toimesta isomman juhlan, kuten vuodenvaihtumisen yhteydessä. Me ollaan vietetty useampi vuosi eläinten kanssa kotona vuodenvaihtumisen aikaan ja niin käy tänäkin vuonna. Jos oikeen viiliksi käyn, niin voin tähtisade tikun polttaa. Kummallista miten ihmiset edes raaskii laittaa niin isoja summia raketteihin. Tosin tapansa kullakin. Mukavaa vuodenvaihtumista teidän poppoolle 🙂
Elina / Vaihda vapaalle
Kiitos samoin 🙂 Kotosalla mekin vuoden vaihtumisen vietämme, koska en todellakaan halua jättää koiria yksinään pelkäämään.
Minttuli
On helppo olla samaa mieltä!
Täälläkin, rauhallisella pientaloalueella on aivan hirveää kun rakettien paukuttaminen alkaa jo heti kun niitä myyntiin tulee. Kannatan myyntikieltoa yksityisille, tai että niitä saa paukutella kauenpana asutuksesta.
Saa nyt nähdä miten pikkukoiruli pelkää:(
Elina / Vaihda vapaalle
Toivotaan, ettei pikkukoiruli pelkäisi lainkaan. Eihän kaikki onneksi pelkää.
Susanna
Kiitos hyvistä vinkeistä, etenkin tuon linkin takana oli oikein erinomaista tekstiä ja hyviä neuvoja!
Meilläkin uudenvuoden aatto on pitkä, pitkä taival koiran kanssa.
Elina / Vaihda vapaalle
Toivottavasti sieltä löytyi jotain käyttökelpoisia vinkkejä. Tsemppiä aattoiltaan koiran kanssa.
anneaulikki
Meillä ei raketteja ole paukuteltu , ei ole onneksi poikia kiinnostanutkaan . Mutta kyllä mä silti tykkään katsoa ilotulitusta , ikävää vain , kun eläimet siitä kärsivät 🙁
Elina / Vaihda vapaalle
Minäkin tykkään katsoa ilotulituksia, mutta tosiaan vain järjestettyjä, isoja ilotulituksia, jotka alkavat tiettyyn aikaan ja loppuvat 10-15 minuuttia myöhemmin. Sellaiset eivät liikaa häiritse eläinten tai esim. ilotulituksen (pommituksen) ääntä pelkääviä vanhuksia.
Säppä
AAMEN! Niin samaa mieltä. Meillä toinen koirista pelkää raketteja ja tänä vuonna sesse on vielä uuden vuoden hoidossa, kun lähdetään aattona matkalle (juurikin muuten Cobacabanaa kohti…) – vähän sydäntä puristaa, että mitenköhän siellä pärjäillään vaikka hyvät ohjeet onkin hoitajille annettu ja hoitopaikka on sen verran syrjässä, ettei siellä välttämättä pauku (juuri) ollenkaan.. Mutta silti. Ihan älytöntä koko touhu! Ja kun oiskin vaikka niin, että sillon kaheltatoista sais paukuttaa yksityisetkin, mutta kun se aina alotetaan samalla kun rakettien myyntikin oli lupaa tai ei…
Elina / Vaihda vapaalle
Toivottavasti tosiaan hoitopaikan luona olisi niin rauhallista, ettei paukkuisi lainkaan. Hyvin se hoitolainen siellä pärjää 🙂
Ihanaa Brasilian matkaa!
Palmuaseman Sanna
Täällä eräs pieni koira allekirjoittaa tämän täysin. Pikkuinen pelkää erittäin paljon. Uuden vuoden aatoksi saan sen todennäköisesti veljeni perheen mukaan maaseudun rauhaan, jossa ei räjähteet kiusaa, mutta kun se ei riitä. Ensimmäisen räjähdyspelastus kun tuli jo perjantaina ja sen jälkeen joka päivä. Voi kunpa ne edes maltettaisiin pitää poissa uuden vuoden aattoon asti… Tuo yksityishenkilöiltä kokonaan kieltäminen on suurin haaveeni just nyt.
Elina / Vaihda vapaalle
Voi pientä 🙁 Hyvä, että se todennäköisesti pääsee aatoksi maalle, missä on rauhallisempaa. Tämä useiden päivien piinahan se tässä pahinta on. Meillä Aida hyppäsi eilen illalla aivan kauhuissaan sohvalle (jonne se ei saisi tulla ja tietää sen, mutta paniikissa haki turvaa) meidän väliin, kun ulkona pamahti.
Ansku Barcelona
Aamen, täsmälleen samaa mieltä, vaikkei meillä omaa eläintä olekaan! Täällä Barcelonassa ammutaan raketteja juhannuksena, ja se metelin ja etenkin roskan määrä on hurja. Väki kokoontuu rannalle paukuttelemaan ja se kaikki kuuluu myös meille. Metelin voisin itse henkilökohtaisesti sietää, mutta se roskaaminen nyppii tosi pahasti :(. Ja tosiaan, ammattilaisten tekemät upeat ilotulitusnäytökset ovat asia erikseen, uskon että heillä on velvollisuus jollain lailla siivota jälkensä eikä ne myöskään kestä päivätolkulla.
Elina / Vaihda vapaalle
Voin uskoa, että espanjalaisetkin saavat melkoisen metelin ja sotkun aikaiseksi. Lapsena maalla asuessa lähdettiin aina seuraavana päivänä keräämään pelloilta niitä rakettitikkuja, mutta enpä täällä taajamassa ole kovin paljoa lapsia nähnyt niitä roskia keräilemässä.
Vikki
Hyvä vetoomus!
Ajattelen taas useamman kerran tyttären koiraa, mitenkähän tämä uusivuosi!
Ja pelottaa myös ihmisten tapa toimia, näissä raketeissa kun ei ole alkolukkoa!
Elina / Vaihda vapaalle
Niinpä! Alkolukko olisi paikallaan, kun rakettien kanssa heilutaan.
Katinka
Se, että rakettien ampumiselle määriteltyä aikaa ei voida kunnioittaa, kummastuttaa minua joka vuosi. Miksi pitää toimia vastoin sääntöjä? Se kertoo niin paljon meistä, ei välitetä yhtään toisista, ei ihmisistä eikä eläimäimistä. Todella sääli.
Elina / Vaihda vapaalle
Niinpä. Ei yksityisille rakettien myynti pahemmin haittaisi, jos niitä aikarajoja kunnioitettaisiin.
Susanna89
Hyvä aihe! itse en ole ikinä ostanut raketteja
Elina / Vaihda vapaalle
Kiva kuulla 🙂
Karoliina
Juuri näin! Paukkeetonta aattoa teille toivottelemme täältä, toivottavasti ei ilta suju koiralla taas nurkassa täristen 🙁
Elina / Vaihda vapaalle
Kiitos 🙂 Toivotaan!
Mannaryyni
Juuri puhuttiin samasta aiheesta miehen kanssa eilen. Ammattilaiset asialle!
Kissamme viettää tämän illan saunassa. Siellä se kokee olevansa edes jotenkin turvassa rakettien räiskeeltä 🙁
Elina / Vaihda vapaalle
Meillä toinen koira vietti uudenvuoden kylppärissä. Ammattilaisia asialle olisivat kaivanneet myös ne reilut 10 tyyppiä, jotka saivat silmävammoja…
Marika
Minä laitoin kanalaankin radion päälle, että vähän pauke häviäisi sinne musiikin taakse.. 🙂
(Nykyiset) koirat eivät onneksi korviaan lotkauta paukkeesta, edesmennyt collie pelkäsi niitä aivan kuollakseen!
Kaikkea hyvää vuodelle 2015!
Elina / Vaihda vapaalle
Toivottavasti se radio auttoi kanoja! Meillä on tänään ollut todella epätavanomaisen hiljaista lintulaudalla. Liekö kaikki pelästyneet niin pahasti raketteja 🙁