Upea Sigiriya Sri Lankalla – ei korkeanpaikankammoisille

Meikäläinen on päätynyt ilmeisesti jonkin erittäin pitkävihaisen viruksen kiusaamaksi. Olen melko heikossa hapessa jo ties monetta viikkoa. Turhauttaa aivan uskomattoman paljon, koska haluaisin mennä, tehdä ja touhuta, enkä vain maata sohvalla! Ei oikein ole energiaa muokata uusia kuvia tai kirjoitella uutta tekstiä, mutta eipä huolta, saatte lueskella vanhoja juttuja maailmanympärimatkaltamme. Väittäisin, että 95% tämän blogin lukijoista ei seurannut matkaamme tuolloin, vaikka blogia (jota luki ehkä kolme ihmistä äiti mukaan lukien) pidin silloinkin. Vanhasta blogista vain on jo suurin osa kuvistakin kadonnut, kun erehdyin linkittämään niitä blogiin kuvat.fi palvelun kautta joka myöhemmin muuttui maksulliseksi.

Tässäpä siis ensimmäinen osa ihanan vehreästä Sri Lankasta, joka 1900-luvun puolivälin tienoilla tunnettiin myös nimellä Ceylon. Se oli yksi viidestätoista maasta, jossa yhdeksän kuukauden aikana kävimme ja jäi mieleemme yhtenä parhaimmista. Teksti on kirjoitettu pieniä muokkauksia lukuunottamatta matkamme aikana, syksyllä 2010, vuosi sen jälkeen kun tuossa saarivaltiossa loppui lähes kolme vuosikymmentä kestänyt sisällissota.

Monelle Sri Lanka on aivan vieras paikka, joten aloitetaan nyt ihan siitä, että tuo ihana maa sijaitsee Intian valtameressä hyvin lähellä Intiaa. Maa poikkeaa lähinaapuristaan kuitenkin merkittävästi. Minulle ei jäänyt kaipuuta palata Intiaan, mutta Sri Lankaan lähtisin uudelleen koska vain.

—————-

Sri Lanka on aivan mahtava. En ymmärrä miksei maata ole hehkutettu
enempää, koska sen luonto ja maisemat on upeita. Sri Lankaan ei
tarvitse edes viisumia. Maahan saavuttaessa täytetään vain maahantulolomake. [Vuodesta 2012 alkaen maahantuloon on vaadittu elektroninen viisumi. Löydät sen täältä.] Huomasimme tosin, että joillain vanhemmilla, maahan saapuvilla intialaisilla oli
hieman ongelmia. He eivät osanneet lukea tai kirjoittaa. Sellainen
vaikeuttaa kovasti lomakkeiden täyttämistä. Sri Lankalla yli 90 %
asukkaista on lukutaitoisia, kun taas Intiassa vain noin 60 %.
 

Saavuimme siis tuskastuttavan Intian jälkeen tälle Sri Lankan saarelle
tiistaina 28.9.2010. Meillä ei ollut varattuna mitään majoitusta, eikä meillä ollut oikeastaan erityistä suunnitelmaakaan, mitä aikoisimme Sri Lankalla tehdä. Lähinnä suunnittelimme tutustuvamme maahan ja viettävämme aikaa rannalla.
Marssimme Budgetin tiskille tarkoituksenamme vuokrata auto. Poistuimme tiskiltä
maksettuamme kahdeksaksi päiväksi ja seitsemäksi yöksi auton,
kuljettajan ja majoitukset. Kaikki kuului samaan pakettiin ja hintaa
sille kokonaisuudelle tuli noin 500 euroa. Ei kovin paha hinta, kun se sisälsi
paikallisen oppaan viikoksi, bensat, vaihtuvat maisemat, aamupalan jne. Tervehdimme lentokentän ulkopuolella opas/autonkuljettajaamme Anurea. Iältään hän oli neljän ja
viidenkymmenen väliltä. Meillä oli jonkin verran kommunikointiongelmia,
mutta pääsääntöisesti asiat sujuivat hänen kanssaan ihan ok.

Anure kävi pikaisesti nappaamassa
kotoaan vaimonsa hänelle pakkaaman laukun ja niin matkamme alkoi. Liikenne
Sri Lankalla oli rauhallisempaa kuin Nepalissa tai Intiassa (missä olimme käyneet ennen Sri Lankalle laskeutumista), mutta länsimaihin verrattuna hurjaa. Joka paikassa sanottiin, ettei turistien
kannata missään tapauksessa kulkea paikallisilla busseilla, koska ne
ovat täyteen ahdettuja ja vaarallisia (tiedän kyllä monien reppureissaajien käyttäneen niitä). Meidän kuljettajallammekin oli raskas kaasujalka ainakin
hetkittäin ja todistimme melkoisia ohituksia mutkaisilla
teillä. Silti bussikuskien liikennekäyttäytyminen oli siihen verrattuna jotain aivan
järkyttävää.

Bussit tulivat aivan takapuskuriin kiinni ja lähtivät ohi
paikoissa, joissa ei nähnyt lainkaan eteen tai jopa paikassa, jossa näkee
selvästi, että vastaan tulee auto tai mopoauto. Näimme heti ensimmäisten päivien aikana
kaksi kolaria, joissa molemmissa bussikuski oli selvästi ollut syypää. Tämä alla oleva kuva on itseasiassa ensimmäinen Sri Lankalla ottamani kuva. Maassa on vasemman puoleinen liikenne, joten voi helposti päätellä kumpi on syypää kolariin.

Toisessa näistä näkemistämme kolareista kuoli yksi ihminen. Anure sanoi,
että bussikuskit ovat erittäin vaarallisia, koska he ajavat kilpaa
toistensa kanssa yrittäessään kerätä mahdollisimman paljon matkustajia ja
kerätäkseen siten mahdollisimman paljon rahaa. Sri Lankalla kuolee paljon ihmisiä bussikolareissa.

Kahdeksan päivän saarikierroksellamme oli jotakuinkin valmiiksi suunniteltu ohjelma, johon meillä oli mahdollisuus vaikuttaa. Ensimmäisen päivän päätteeksi päädyimme yöksi rauhalliseen
bungalowipaikkaan lähelle Sigiriyaa, jonne meidän oli tarkoitus kiivetä
seuraavana aamuna. Bungalowimme oli ihan ok. Ei todellakaan mitään huipputasoa, mutta emme me mitään viiden tähden majapaikkoja maksamallamme hinnalla odottanutkaan saavamme.

Majapaikan nimi oli jotakin elefantteihin liittyvää, koska paikalle saattaa välillä
tulla vapaana vaeltavia norsuja. Kyllä, Sri Lankalla tosiaan on vielä
sellaisia. Niistä kuitenkin myöhemmin. Kävimme vähän tepastelemassa majapaikan ympäristössä ja katsomassa
pihan ulkopuolla meitä ujona kuikuilevia vesipuhveleita. Jostain tuntemattomasta syystä kaksi niistä oli sidottu kiinni toisiinsa. Ei varmasti mukavaa eläimille. Niillä oli myös hassun karvaisia
vasikoita.

Söimme majapaikassamme kala-aterian ja vetäydyimme bungalowiimme
kuuntelemaan pimenevästä illasta kuuluvia luonnon ääniä. Kävellessämme sateessa kohti bungalowiamme, olimme molemmat olleet sitä mieltä, että kuulimme
norsujen töräyksiä viereisestä viidakosta. Tuijotin jonkin aikaa toiveikkaana ikkunasta ulos, mutta en nähnyt mitään liikettä missään. Sisällä bungalowissa
meitä viihdytti hetken aikaa pari katon rajassa kipittävää pikkuliskoa,
mutteivat ne halunneet pysyä sisällä meidän ilonamme.

Seuraavana päivänä olikin sitten ensimmäinen kokonainen päivämme Sri Lankalla ja suuntasimme kohti UNESCO:n maailmanperintökohdetta. Kyseessä oli muinainen kaupunki Sigirya. Sen historia kulkee ajassa 1600 vuotta taaksepäin. Isänsä murhannut hallitsija pakeni pelkoa ja syyllisyyttä 370 metriä korkealle kivelle ja rakensi sinne uskomattoman palatsin. Lisää paikan erikoisesta historiasta voit halutessasi lukea täältä.

Sigiriya ei näyttänyt kaukaa katsottuna erityisen korkealta, mutta merkillisen näköiseltä kylläkin.

Maksoimme lipuista 25 US$ per naama, joka tuntui paikalliseen hintatasoon nähden kalliilta (2014 lippujen hinta on kuulema 30 US$). Kieltäydyimme henkilökohtaisesta
oppaasta (kaikilla muilla turisteilla oli sellainen mukana tuolla
ylhäällä, maksoi 10 $ lisää) ja aloitimme noin puolentoista tunnin
kipuamisen. Sitä ennen astelimme kuitenkin upean puutarhan läpi.

Noustessamme
tuolle 370 metriä korkealle kivelle, pysähtelimme erilaisille välietapeille. Niillä riitti tutkittavaa ja ihailtavaa, kuten esimerkiksi seinämaalauksia ja upeita maisemia.

Parissakin kohdassa oli varoituksia,
ettei kannata meluta, koska se voi innostaa ”hornetteja” eli herhiläisiä hyökkäämään. Jos pelkäät ampiaisia, niin näitä ötököitä et halua tavata.
Nämä aasialaiset herhiläiset ovat valtavan kokoisia ja ryhmämä vaarallisia. Löysin Hesarin uutisen, jossa kerrotaan herhiläisten pistäneen vuonna 2013 kuoliaaksi kymmeniä kiinalaisia. Tuolloin en tiennyt niiden olevan ihan noin vaarallisia, mutta ei paljon huvittanut alkaa kiljumaan. Yhdelle välitasanteelle oli
rakennettu suojakopitkin, jonne pääsee turvaan, jos parvi moisia
tappaja-ampiaisia päättäisi hyökätä turistien kimppuun. Onneksi ne eivät olleet ärsyyntyneitä meidän tuolla ollessamme. Ötököillä oli pari pesää korkealla rinteessä ja vaikka välimatkaa oli paljon, se meteli mitä kahdesta pesällisestä jättiöttiäisiä lähti, oli
uskomaton!

Saimme
seurata matkalla ylös pitkähäntäisten, hauskan näköisten apinoiden
puissa riehumista. Ne olivat sen verran arkoja, etteivät tulleet ihan viereen, mutta olivat kuitenkin niin lähellä, että niitä sai hyvin
ihailtua. Nämä olivat aivan erilaisia apinoita, verrattuna aiemmin luonnossa näkemiimme ja ne pomppivat mahtavan pitkiä loikkia puiden välillä. Oli ihanaa seurata tuollaista menoa eläinten luonnollisessa ympäristössä.

Sigiriya tunnetaan myös nimellä Lion’s Rock. Sen viimeisiä rappusia ”vartioi” molemmin puolin suuret leijonan tassut. Muuta tuosta kivileijonasta ei ole enää jäljellä.

Sitten oli enää viimeinen rutistus.

Kun lähdimme kiipeämään viimeisiä rappusia vastaan tuli ryhmä
toisenlaisia apinoita, jotka muistuttivat enemmän sellasia, joita olemme
nähneet muissakin maissa (Intia, Malesia, Thaimaa jne). Eivät ne
kuitenkaan aivan samanlaisia olleet, koska näillä oli hassu tukka!

Pääsimme vihdoin ylös Sigiriyalle ja olihan ne maisemat hienot.
Siellä oli mm. ”uima-allaskin”, olihan ylhäällä aikoinaan asuttu ja Sri
Lankan ilmasto on trooppinen. Nyt allas ei kylläkään houkutellut uimaan.

Meidän ollessa ylhäällä, alkoi ripotella vähän vettä, joten lähdimme
melko pian laskeutumaan alas. Päivä ei ollut aurinkoinen, mutta
kivutessamme ylöspäin, olimme olleet siitä todellakin vain iloisia. En
olisi halunnut kivuta tuonne paahtavassa auringonpaahteessa. Alaspäin
meneminen ei ollut niin rankkaa, mutta sitäkin hurjempaa. Aiemmin kirjoittamassani Machu Picchu -postauksessa
kommenteissa heräsi kysymys sopiiko tuo muinainen inkatemppeli
korkeanpaikankammoisille ja vastasin sen sopivan. Sigiriyan kohdalla
minun on valitettavasti tuotettava korkeanpaikankammoisille pettymys ja
sanottava, että tämä paikka ei todellakaan ole teidän unelma. Ellette sitten halua lähteä haastamaan itseänne. Nämä rappuset tuntuivat märkinä vielä kaiken lisäksi liukkailta.

Jos olisi oikein halunnut uhmata elämää, olisi Sigiriyalta löytynyt vielä paljon villempiäkin reittejä. Tomi ei kulkenut tätä loppuun asti.

Sigiriya oli mahtava paikka, mutta kuten olette jo varmasti ehtineetkin päättelemään, mutta paikka ei sovi ihan kaikille. Se ei ole liikuntarajoitteiselle tai kovin huonokuntoiselle turistille soveltuva nähtävyys. En väittäisi sitä myöskään (pikku)lapsiperheille soveltuvaksi. Ylöskipuamiseen tarvitaan pientä urheiluhenkeä, mutta ihan peruskunnolla siitä selviää. Matkan varrella on kuitenkin sen verran ihasteltavaa ja kuvattavaa, että taukoja tulee ihan itsestään. Suosittelen!

Aiemmin olen kirjoittanut Pinnawalan norsuorpolasta, jossa myös vierailimme Sri Lankan matkallamme. Sen postauksen löydät täältä.